maanantai 11. maaliskuuta 2019

Sinä asetut kilveksi eteeni

Mutta Herra sanoi Samuelille: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.” 1.Sam.16:7.

Ihmisviisaus katsoo henkilön asemaan ja vaikutusvaltaan. Jumala katsoo eri tavalla. Kun arvioimme asioita uskon näkökulmasta, emme kumarra kuvia. Tiedämme, että Jumala voi käyttää välikappaleenaan ketä tahansa. Joosefkin oli egyptiläisessä aateliskodissa vain orja. Mutta hänen isäntänsä huomasi kuitenkin Joosefin erityislaadun ja antoi Joosefille paljon luottamusta.

Kyllähän maailman alkuvoimat aina painostavat katsomaan henkilön asemaa ja arvovaltaa. Tämä toteutuu kirkoissakin. Mutta Jumala on aina sama ja hän toimii niin kuin hyväksi näkee. Niinpä meillä, jotka koemme itsemme vähäpätöisiksi, on tänään toivo, että mekin saamme olla Jumalan käytössä ja tuoda esiin hänen valtasuuruuttaan. Voimme olla yhteiskunnan heikoimpia ja seurakunnassakin syrjittyjä. Uskon kautta Jumalan salaiset suunnitelmat kuitenkin toimivat meidänkin elämässämme. Aina voimme elää Kristuksen kirkkauden kiitokseksi (Ef.1:12). Voi olla, että jumalattomat ihmiset pitävät meitä säälittävinä, jopa naurettavina. He puhuvat loukkaavasti sekä meistä että Herrastamme ja solvaavat Jumalan pyhiä. Mutta samalla toteutuu se sana, joka lupaa:

Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki. 1.Piet.4:14.

Herra puolustaa meitä, kun etsimme hänen kasvojaan, kun sydämemme toive on aina palvella häntä ja mukautua hänen tahtoonsa. Olemme turvassa, kun sydämemme asenne on oikea.

Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua, sinun apusi tekee minut vahvaksi. Ps.18:36.