tiistai 31. toukokuuta 2022

Jäähyväiset


Siksi minä tänä päivänä vakuutan teille, että jos joku teistä joutuu kadotukseen, syy ei ole minun: minä olen avoimesti julistanut teille kaiken, mitä Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluu. Ap.t.20:26-27.

Niin, katson parhaani mukaan pyrkineeni samaan kuin Paavali, vaikka en ole apostoli enkä edes evankelista. Olen yrittänyt omien nettijulkaisujeni kautta puhua yhtäpitävästi Raamatun kanssa. Olen pyrkinyt julistamaan "kaikki uuden elämän sanat", vaikka sen tekee täydellisesti vain Jeesus itse eli Kristuksen ruumis, se on seurakunta maan päällä, kun Pyhä Henki sitä auttaa.

Olen pyrkinyt jakamaan rohkaisua, tuomaan esiin uuden elämän toivoa maustettuna profeetallisella sanalla. Olen tehnyt tätä ilman rahallisia pyyteitä.

Hopeaa tai kultaa tai vaatteita en ole keneltäkään halunnut. Te tiedätte itse, että minä näillä käsilläni olen hankkinut itselleni ja tovereilleni sen, mitä olemme tarvinneet. Ap.t.20:33-34.

Aloitin omien nettisivujen julkaisemisen vuonna 2002. Alusta lähtien olen julkaissut pelkästään kristillistä sisältöä. Sivustoja on ollut useita, mutta brändin nimi, joka on yhdistänyt eri julkaisuja, on ollut alusta asti "Uskon kilpi". Kymmenkunta vuotta julkaisin pääasiassa ulkomaisten pastorien saarnoja, joita käänsin suomeksi. Voit lukea niitä täältä: Sana puhuttelee. Jouluisin yleensä lähetin näille pastoreille pienen summan rahaa symboliseksi palkkioksi sanan opetuksesta. Nämä palkkiot, kuten muutkin kulut, olen maksanut aina kymmenysvaroistani. Jumala on siunannut talouttani ja olen voinut antaa satunnaisia lahjoituksia eri tahoille evankeliumin työn tukemiseksi. Sitten vuonna 2013 aloin itse kirjoittaa omaa blogia. Kun sairastuin vuonna 2015, työ keskeytyi joksikin aikaa, mutta jatkoin sitä julkaisemalla postauksiani uudestaan. Näin alkoi tämä eSiru-sarja, joka on jatkunut pieniä taukoja lukuunottamatta nyt seitsemisen vuotta. Postauksia on kertynyt tähän blogiin yhteensä 1012 kappaletta.

Olen kiitollinen Jumalalle tästä avatusta ovesta, Hengen inspiraatiosta, jota olen kokenut, sekä lukijoista, joita olen saanut runsaasti, vaikka en ole tehnyt tätä työtä minkään kirkkokunnan laskuun. Olen tyytyväinen siihen, että Teidän luonanne en ollut kenellekään rasituksena. 2.Kor.11:9. Lopullisen sadon suuruuden määrää tietysti Jumalan siunaus. Toivon saavani kuulla Herran sanat: Hän teki minkä voi. Mark.14:8. Kiitän kaikkia lukijoita kiinnostuksesta ja erityisesti jokaista, joka on rukoillut puolestani.

Tämän blogin jatkosta en voi luvata mitään varmaa. Kesätaukoa pidän nyt vähintään. Ehkä syksyllä kertaan taas postauksiani On kirjoitettu -sarjassa Raamattu kansalle -käännöksen pohjalta. Terveyteni on huono, kotiinkutsu voi tulla milloin tahansa. Lopuksi:

Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen. 2.Piet.3:18.

Copyright © 2022 Simo Papunen