Antaessaan saa

Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan. Luuk.6:38.

Yksi siunauksista, joita voimme saada, on antamisen siunaus. Kun opettelemme antamaan sekä säännöllisesti että silloin, kun tarve vaatii, me samalla luomme ympärillemme taloudellisen turvallisuuden vyöhykettä. Jumala ei unohda meitä, kun meidät yllättää puute. Yleensä puute ei yllätä. Jos joudumme vaikka työttömiksi, leipä voi kaventua oleellisesti, mutta elanto kuitenkin riittää.

Antamisessa ei ratkaise lahjan suuruus, vaan antajan mielenlaatu. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. 2.Kor.9:7. Kymmenykset? Joo, hyvä ajatus, mutta ei ollenkaan pakko. Kymmenykset eivät ole Vanhan liiton lakia, kuten jotkut väittävät, vaan kymmenykset aloitti uskon isä Aabraham jo ennen lakia. Hän antoi ne Melkisedekille, joka on Kristuksen esikuva. Kymmenykset on myös Uuden liiton uskovalle hyvin käytännöllinen tapa mitoittaa antamista. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen noudattakoon omantuntonsa ääntä. Kuten luimme, Raamatun suositus on ”runsas mitta”.

Erikseen on sitten se antaminen, joka tapahtuu erityisestä Hengen kehotuksesta. Aika ajoin saatamme joutua tilanteeseen, jossa koemme jonkin tarpeen, kuten ihmisten hädän, nousevan niin sydämelle, että emme millään voi ohittaa sitä. Tunnemme huonoa omaatuntoa, jos emme anna. Silloin on hyvä muistaa uskon periaate: Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.

Rohkaisen siis sinua harjoittamaan määrätietoista antamista, säännöllistä ja runsasta varojesi jakamista köyhien hyväksi ja Jumalan valtakunnan tarpeisiin. Lähtökohta tässä on aina se, että sinulla on annettavaa. Tyhjästä ei tarvitse antaa, puutteesta ei ole velvoitusta jakaa. Yleensä meillä kuitenkin on jaettavaa. Jos meillä ei ole rahaa, voimme antaa ehjiä vaatteita, voimme olla vieraanvaraisia, voimme antaa aikaamme ja osaamistamme, käyttää kokemustamme toisten hyväksi. Antamisen ja palvelemisen mahdollisuuksia on monia. Kun näin teemme, silloin toteutuu sana:

Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette. Fil.4:19.

Tapahtukoon sinulle niin kuin uskot

Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani. Matt.8:13.

Yksinkertainen totuus, mutta vaikea soveltaa käytäntöön. Jostakin syystä ihmisen mieli on taipuvainen pessimismiin: ”ei tästä mitään tule”, ”minun tuurillani käy aina huonosti”, ”minulle ei koskaan tapahdu mitään hyvää” jne. Emme jaksa uskoa, että Jumala toimisi meidän hyväksemme.
Usko ihmeisiin olisi ihme sinänsä. Elämä on kova kouluttaja. Kaikenlaiset kolhut ja takaiskut opettavat meitä olemaan toivomatta liikoja. Mutta juuri siinä usko tulee avuksemme. Juuri elämän vastoinkäymiset ajavat meitä Jumalan luo pyytämään ihmeitä. Juuri se antaa meille voimaa jatkaa, että on jotakin toivoa sentään – rukouksen mahdollisuus!

Elämä onneksi kouluttaa myös uskomaan: aurinko nousee joka aamu, pilvisen päivän jälkeen tulee aina aurinkoisiakin päiviä, sateen harmaus kääntyy varmuudella vielä auringonpaisteeksi, kaamos väistyy vielä kevään tullen, taloudellisten huolien ei tarvitse olla elinikäisiä, ilman elämänkumppania tuskin tarvitsee elää minunkaan – vielä Jumalan armo tavoittaa minutkin. Mutta uskovina voimme kouluttaa itseämme tietoisesti siihen, että ajattelemme myönteisesti. Voimme opetella olemaan kiitollisia Jumalalle ja siinä oppimaan, että kiitosaiheita on varattuna myös tulevaisuuttamme varten. Voimme opetella näkemään Jumalan taivaan Isänä, joka huolehtii, on hyvä, on lempeä ja rakastava ja antaa meille kaiken muunkin, kun kerran on antanut Poikansa meidän puolestamme.

Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Room.8:32.

Vaikka nyt olemme jotakin vailla, vaikka tunnemme puutteemme kipuna, vaikka elämä on tuskaa täynnä, voimme silti odottaa Herraa. Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa. Ps.27:14 KR33.

Mukana elämän ihmeessä

Katselin jokin aika sitten teeveestä ohjelmaa, jossa leipurit kilpailivat leipien ja kakkujen tekemisessä. Kilpailussa oli tuomareina alan kokeneita ammattilaisia. Kun he arvioivat esille pantuja leivonnaisia, he eivät ainoastaan päältä katselleet niitä ja arvioineet ulkonäköä, he tietenkin myös maistoivat tuotteita. Mistä syystä siis on tullut tavaksi harjoittaa uskontoa älyllisesti? Uskoa katsellaan ikään kuin ulkopuolisina, mietitään asioita ja arvioidaan, onko tuo nyt oikeata, hyvää ja kaunista, kehitellään teologisia hiustenhalkomisia ja leikitään uskonnollista elämää kuin se olisi jokin nukkekoti! Eikö olisi syytä maistaa sitä kakkua!

Suosittelen kakun maistamista ja syömistä ja jopa heittäytymistä mukaan niin että eletään asiat todeksi. Suosikkifilosofini Sören Kierkegaard nousi jo 1800-luvulla vastustamaan uskonnon sterilointia joksikin teologiseksi harjoitukseksi. Hän halusi, että siihen tuodaan kokemuksellisuus mukaan ja ymmärretään, että usko ei ole vain objektiivinen asia, se on mitä suurimmassa määrin myös subjektiivinen asia. Samalla tavoin kuin Jumala on nimennyt itsensä ”Minä olen”, myös minun tulee sanoa ”minä olen, minä koen, minä uskon”. Tämän näkökulman toivat monet kirkon herätysliikkeiden julistajat esiin samoin kuin myöhemmin vapaiden suuntien evankelistat. He korostivat, että sinun tulee tehdä omakohtainen ratkaisu, haluatko seurata Herraa ja elää Kristuksen opetuslapsena – muuten usko jää ulkokohtaiseksi.

Rohkaisen siis sinua uskon omakohtaiseen kokemiseen. Usko on tarkoitettu koettavaksi myös tunteella. Pelkkä älyllinen asioiden pohdiskelu ja oikeassa oleminen johtaa lainalaiseen uskoon, josta elämä karkaa. Meitä ei ole kutsuttu syömään pelkästään hyvän ja pahan tiedon puusta, vaan syömään Elämän puusta, joka on Kristus. Kaikki evankeliumikertomukset Raamatussa kuvaavat Jeesuksen elämää enemmän kuin oppia. On tärkeää ymmärtää sanaa, mutta on tärkeää myös elää sana todeksi. Todeksi elämisellä en tarkoita yksistään sanan noudattamista, vaan myös kokemisen rikkautta. Terveeseen uskoon kuuluu sisäinen rauha ja ilo, tyytyväisyys ja luottamus ja monituiset hyveet, jotka ovat ihmisen sisäistä todellisuutta. Laupeus ja armahtavaisuus ovat sellaisia hyveitä, samoin anteliaisuus. Tosi elämä lähtee sisältäpäin, sanan ulkonainen kuuliaisuus toteutuu, kun siihen on sisäinen yllyke. Ei Raamattu turhaan kehota:

Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Sananl.4:23.

Rohkeasti mukaan siis hengelliseen elämään, vaikka se löytyykin elämän näkymättömältä alueelta ja sisimmästämme. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä. Joh.4:14. Hillitkäämme intoamme leikkiä uskonnollista elämää kirkkojen tarjoamalla koreografialla. Yhteisöllisyys on muodissa, mutta tarjoaa onttoja ratkaisuja. Emme hyödy ulkonaisista menoista paljoakaan, saatamme vain joutua sivuraiteelle siitä, mikä on uskossa keskeistä. Kristuksen sisäistä tuntemista ja aitoa seuraamista ei voi syntyä, jos meillä on meneillään yleisen mielipiteen palvonta, ihmiskunnian tavoittelu ja kylmän uskonnollisuuden kangistama elämä, jossa tunteiden ilmaisulle ja kokemuksen rikkaudelle ei ole sijaa. Tarvitsemme elämää ja elämän tunnistaa siitä, että se on täynnä ihmeitä. Tarvitsemme lapsen kaltaisuutta heittäytyä mukaan Jumalan ihmeisiin. Antakoon Herra sinulle siunauksensa tänään, jotta saat olla täysillä mukana elämän ihmeessä.

Kirkkaudesta kirkkauteen

Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Room.5:2.

Tänään pysähdyin ihmettelemään sanaa ”kirkkaus”. Jokin sellainen valo liittyy tulevaan elämään, jota emme osaa selittää tieteen keinoin. Myös kokemusmaailmamme on tässä suhteessa puutteellinen. Emme ole nähneet Jumalan kirkkautta. Kuitenkin Jumalan kirkkaus on myös taivaallinen tajunnan tila – niin luulisin. Se tuskin ilmaisee pelkästään valovoimaa, vaan se ilmaisee kaiken olemisen laatua silloin, kun ollaan taivaallisissa ja eletään ylösnousemuselämää. Kirkkaus on voimallista, se on syvää harmoniaa Jumalan kanssa, se on viisauden täyttämää, se on Jumalan kunnian ja armollisen olemuksen säteilyä kaikkialle.

Raamattu kertoo paljon Jumalan kirkkauden ilmestymisistä eri aikoina. Yksi tätä kirkkautta ilmentävä tosiseikka nousee esiin kirkastusvuorella: hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Mark.9:3. Täällä maan päällä elämää ylläpitää aurinko. Raamattu kertoo, että taivaassa elämää ylläpitävä voima ei ole enää aurinko, vaan Jumala, jonka olemusta heijastaa Kristus.

Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. Ilm.21:23.

Tätä kirkkautta kohti olemme menossa. Tämän kirkkauden olemassaolo rohkaisee meitä, se kannustaa eteenpäin. Ensirakkaudessa eläen voimme saada kokea sellaista Herran läheisyyttä, että emme kadota näkyvistämme taivaallisen kirkkauden toivoa. Se on kuin aamun kajo. Se avautuu täyteen päivään, kun sen aika on.

Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. 2.Piet.3:13.

Vaikka emme ole Jumalan kirkkautta nähneet kaikessa voimassaan, olemme kuitenkin nähneet siitä jotain Kristuksen kirkkauden evankeliumin kautta. Katselkaamme siis sitä Herran kirkkautta, jonka kajastaa meille Jumalan sanasta. Pyhä Henki voi valaista meille Kristuksen jo nyt niin että se ravistelee olemustamme, valaisee meidän raadollisen mielemme ja täyttää nämä halvat saviastiat kirkkautensa hengellä antaen uudenlaista elinvoimaa. Tässä prosessissa me muutumme.

Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki. 2.Kor.3:18.

Pyhä edetköön pyhyyden tiellä

Jumalaton ottaa lainaa mutta ei maksa takaisin, vanhurskas on hyväsydäminen ja antaa omastaan. Ps.37:21.

Kristitty on sellainen, joka kantaa toisten kuormia (Gal.6:2). Kristittynä joudumme joskus kantamaan syyllisyydenkin kuormaa toisten tähden – olemaan sijaiskärsijöitä. Joudumme siihen joskus pakon edessä. Mutta on mahdollista myös vapaaehtoisesti tehdä hyvää siinä mielessä, että esimerkiksi maksamme toisten velkoja. Annamme rahaa ihmiselle, joka ei ehkä oikein ansaitsisi sitä, kun on ajanut itsensä taloudelliseen ahdinkoon omaa syytään. Ja mitäpä hyvät vanhemmat eivät tekisi lastensa puolesta.

Siunaan siis sinua Jeesuksen nimessä, koska olet kasvanut uskossa siihen mittaan, että osaat antaa omastasi, hyväksyt senkin, että kärsit toisten töppäyksistä, kannat jokapäiväistä huolta toisen lapsesta (lapsista), uhraudut, jotta joku toinen saisi toteuttaa unelmiaan, annat tilaa toisille ohittaa sinut (seurakunnan) arvojärjestyksessä, rukoilet ihmisten puolesta, vaikka he halveksivat sinua jne. – Olet oppinut olemaan sydämen kristitty. Onnittelen sinua, sillä yleensä ihmisillä on toisenlainen kuva kunnon kristitystä, sellainen, jossa vain ulkokuori merkitsee…

Ole rohkea niiden haasteiden edessä, joita uskossa kasvaminen tuo. Sillä jokaisella on varaa kasvaa.
Vaikka olet jo pitkällä, Herra kasvattaa sinua yhä. Mutta sillä tavalla pääset osalliseksi hänen luonteestaan, pyhyydestään ja kirkkaudestaan.

Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä. Ilm.22:11.

Häneltä saamme kengät jalkaan

Kerran alkutalvesta kaksi pikkulasta soitti meidän ovikelloa ja he pyysivät päästä eteiseen lämmittelemään. Menin katsomaan, mikä lapsukaisilla oli hätänä ja ilmeni, että he olivat juosseet koiransa perässä sukkasillaan pitkin metsiä. Nyt oli jalkoja alkanut palella ja heidän piti päästä sisätiloihin lämmittelemään. Koiraansa he eivät olleet saaneet kiinni, nähneet vain vilaukselta muutaman kerran. Tyttö ja poika olivat juosseet noin kilometrin verran metsäisen maaston läpi pitkin lumihankia. Pyysin lapset sisälle varmistaakseni, että he saavat lämmitellä kunnolla. Sain selville, missä he asuivat ja vein heidät autolla kotiin. Matkalla he saivat taas nähdä vilaukselta koiransa, mutta kehotin heitä pukeutumaan kunnolla ja pyytämään aikuisia mukaan koiransa etsimiseen.

Hiuksia nostattavaa tarinaa, kun näin jälkeenpäin ajattelen, miten lapsia neuvotaan varomaan aikuisia, jotka pyytävät auton kyytiin. En siinä hötäkässä ajatellut sellaisia eivätkä lapsetkaan. Toivottavasti löysivät koiransa. Toivottavasti lapsukaiset eivät saaneet pyyhkeitä vanhemmiltaan, kun olivat päästäneet koiransa karkuun. Mutta muistellessani tätä ajattelin, kuinka Hyvä Paimen etsii kadonneita lampaitaan samalla vimmalla kuin nuo lapset koiraansa. Siinä unohtuu kaikki muu, se kadonnut lammas on päivän tärkein huoli. Luukas dokumentoi Jeesuksen kokemaa hätää kadonneista lampaista seuraavasti:

Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Luuk.15:4.

Tätä samaa teemaa valottaa myös kertomus tuhlaajapojasta. Tänään pysähdyin erityisesti tämän jakeen kohdalle: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan.’ Luuk.15:22. Siinä näemme, kuinka taivaan Isä kohtelee kadonnutta, joka vihdoin löytyy. En ole tainnut aikaisemmin huomatakaan, että siinä tosiaan sanotaan ”kengät jalkaan”. Kuinka olisinkaan halunnut antaa niille koiraansa etsiville lapsukaisille kengät jalkaan! Olihan talvi tullut ja paksu lumi satanut maahan.

Sinä olet varmaankin jo uskossa etkä ole enää kadoksissa, mutta näemme taivaan Isän sydämen tässä kadonneen lampaan tapauksessa samoin kuin tuhlaajapoika-vertauksessa. Saatamme kadottaa näkyvistä sen Isän rakkauden, joka niin intohimoisesti lähtee kadonneiden perään ja niin ehdottomasti armahtaa tuhlaajapoikia ja -tyttäriä. Kun olemme vanhemman veljen tavalla ”aina hänen luonaan”, saatamme tulla vanhemman veljen kaltaisiksi. Niinpä haluan sinun näkevän ja kokevan, että Jumalan ehdoton rakkaus viipyy sinunkin luonasi tänään. Hän haluaa sinun elävän lähellään eikä kaukana hänestä. Hän haluaa, että sinulla on kultasormus sormessa merkkinä siitä, että olet jalosukuinen. Hän haluaa, että sinulla on kunnon vaatteet ja hyvät kengät. Hän haluaa olla sinusta ylpeä. Siksi hän pukee sinua tänäänkin. Hän lähettää sinut liikkeelle ja sinä saat mennä sellaiseen asuun puettuna, että kaikki näkevät sinun jalosukuisuutesi. He saavat nähdä, että sinulla on rikas Isä. Sinä saat edustaa häntä, joka armahti sinua ja kohteli sinua suurella sydämellä, vaikka olit tuhlaajapoika (tai -tyttö). Sinun tärkein tehtäväsi ja sydämen intohimosi olkoon heijastaa tätä Isän rakkautta tänään.

Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Luuk.6:36.

Sinä olet apuni ja pelastajani

Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan. Ps.40:2-4.

Siinäpä naseva kuvaus uskoontulosta. Siinä on kaikki aidon uskon tunnusmerkit: harras rukous synnintunnon ja sisäisen ahdingon tähden, Jumalan ilmestyminen ja kohtaaminen, jonka seurauksena on pääsy Kristus-kalliolle. Sitten alkavat kiitoslaulut soida.

Valitettavasti nykyään on muotia tulla uskoon eri tavalla: aletaan käydä kirkkokonserteissa, joulukirkossa ja kirkkokahveilla, ja sitten tämän kirkollisen harrastuksen pohjalta luullaan, että ollaan kristittyjä. Lauletaan hartaita virsiä pyhien kuvien alla (joita vieläpä kanniskellaan ympäriinsä jonkin uskonnollisen alkuvoiman innoittamina) ja tehdään uskonnosta sosiaalinen harrastuspiiri, jossa kaikki on ahdettu (tai mitä pikimmin ahdetaan) samaan muottiin – siihen yhteen ja ainoaan yleisesti hyväksyttyyn uskomisen tapaan.

Sinulle, joka etsit Jumalaa ja hänen pelastavaa armoaan, haluan sanoa tänään: on aivan liian monia keskosena syntyneitä. Heidän parannuksensa on jäänyt joko kesken tai kokonaan väliin ja syntinen elämä on lakaistu maton alle, pois näkyvistä. Kirkon ja seurakunnan tarkoitus on luoda mahdollisuus kohdata Jeesusta, mutta kirkoista on tehty liikaa itsetarkoitus ja ihmiset eivät valitettavasti kohtaa niissä useinkaan Jeesusta – vain kirkon (kyseisen kirkkokunnan viranhaltijat ja toimitukset ja sisäiset säännöt). Älä sinä tyydy uskonnollisuuteen, vaan tee sillä tavalla uskostasi totta, että käännyt pois synnistä ja maailmasta ja tulet Jeesuksen tykö. Hän ottaa sinut vastaan ja antaa uuden elämän. Et tarvitse siihen välttämättä mitään kirkkoa, et pappeja, et hartaita säveliä, et mitään herätyskokouksia, joissa sinut syyllistetään ja nujerretaan ja lyödään maahan. Älä anna kenenkään manipuloida itseäsi. Tarvitset vain lujan päätöksen lähteä seuraamaan Herraa ja lujan päätöksen rakentaa tästä lähin elämääsi Kristus-kalliolle. Tarvitset lujan päätöksen rukoilla ja lukea Raamattua joka päivä. Tarvitset lujan päätöksen seurata Raamatun ohjeita, vaikka pitäisi mennä julkisesti uskovien kasteelle…

Luovuta elämäsi Herran Jeesuksen käsiin ja hän näyttää sinulle tietä. Hän kantaa sinua vaikeuksien yli, myös niiden vaikeuksien yli, joita toiset uskovat kasaavat tiellesi (varaudu siihen). Herra Jeesus on uskollinen ja hän antaa sinulle enemmän kuin maailma, enemmän kuin mikään ihmistekoinen seurakunta, enemmän kuin mikään kirkkokunta loistokkaine temppeleineen. Hän antaa sinulle elämän ja kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen kuuluu.

Minä olen köyhä ja avuton, mutta sinä, Herra, pidät minusta huolen. Sinä olet apuni ja pelastajani. Jumalani, älä viivy! Ps.40:18.

Takiaispuolueen jäsen

Lapsena leikin kahden magneetin kanssa. Ne olivat sellaisia sauvamagneetteja, joissa toinen pää oli punainen ja toinen sininen. Jos yritin laittaa siniset päät yhteen, ne hylkivät toisiaan ja tarvittiin voimaa niiden saamiseksi kosketuksiin toistensa kanssa. Jos taas käänsin sinisen pään toisen sauvan punaista kohti, ne vetivät toisiaan puoleensa ja kopsahtivat yhteen. Toinen sauva jäi kiinni toiseen eikä pudonnut siitä hevillä irti, vaan roikkui vetovoimansa avulla kiinni toisessa sauvassa kuin takiainen.

Tämä on hyvä kuva ihmisestä, joka tulee Jeesuksen luo. Hän kääntyy parannuksessa Jumalan puoleen, toisin sanoen hän kääntää (syntisen) miinus-napansa Jumalan plus-napaa (ristiä) kohti ja tapahtuu mielenkiintoinen vetovoimailmiö – kops ja sen jälkeen roikut kiinni Kristuksessa kuin takiainen. Me uudestisyntyneet uskovat olemme siis Kristuksen ”takiaispuolue”…

Näemme toisinaan ihmisiä, jotka eivät millään ota vastaan evankeliumia. He vastustavat sitä kuin plus-pää toista plus-päätä. Jumalan vetovoima ei kykene vetämään heitä puoleensa, sillä he ovat valinneet väärän asennon ja suunnanneet itsensä poispäin Jumalasta. He eivät kykene näkemään oma miinus-puoltaan ja kääntämään sitä Jumalan vetovoimaisinta elementtiä eli ristiä kohti. Toisinaan käy ilmi, että he eivät näe mitään vikoja itsessään, vaikka ne paistaisivat räikeästi muiden silmään. Silloin voi olla kysymys myös luonteen ongelmasta, josta käytetään termiä ”narsistinen luonnehäiriö”.

Kuningas Daavid ei ollut vähääkään narsistinen luonne, vaan eli hurskaasti. Mutta hänellekin sattui kerran paha lankeemus. Kun hän joutui siitä tilille, hän oli valmis parannukseen. Hän rukoili:

Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi. Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. Ps.51:4-5.

Daavid osasi sanoittaa omia sieluntilojaan ja pukea sanoiksi oman katumuksensa. Hän osasi rukoilla sydämeenkäyvästi ja voimme ottaa mallia hänen rukouksestaan. Daavid ikään kuin kädestä pitäen vie meitä syntisiä Jumalan kasvojen eteen tekemään parannusta. Se voi olla kipeää ja se voi kestää. Toivumme kenties hitaasti, jos muut meitä syyttävät, mutta toivumme vielä kivuliaammin omista virheistämme. Mutta jos opimme tätä, saamme myös kokea todeksi:

Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. Ps.51:19.

Antakoon Herra sinulle tänään anteeksi. Antakoon hän sinulle rauhan. Antakoon hän sinulle armonsa ja vetäköön hän sinut yhteyteensä, Kristuksen pelastavan armon yhteyteen, niin että jäät siihen kuin magneetin vetämänä. Pysy siinä ja ankkuroi itsesi häneen, onhan hän kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien. 1.Tim.4:10.

Koetukset kääntyvät kruunuksi

Yksi uskonelämää hallitseva elementti ja syvältä luotaava osatekijä on koetuksiin joutuminen. Näyttää siltä, että Jumala koettelee meitä tietääkseen, paljonko me kestämme ja kuinka reagoimme erilaisiin tilanteisiin. Jumala testasi Poikaansa erämaassa, kun hän salli Paholaisen esittää Jumalan tahdon vastaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Esimerkiksi maailman valtakunnat ja niiden loisto piti torjua, jotta jokin paljon arvokkaampi olisi toteutunut. Entä me tämän päivän uskovat? Oletko nähnyt ketään, joka juoksee tämän maailman loiston perässä? Oletko nähnyt ketään aseman tai vallan tavoittelijaa seurakunnassa? Jeesus ei mennyt tähän halpaan. Jeesus joutui kestämään myös petturuutta lähipiirissään. Se oli varmaan hänelle tosi raskasta. Oletko sinä koskaan kokenut sellaista, että ihminen johon luotit tai johon panostit paljon, petti sinut lopulta? Mikään lahja tai vuosia kestänyt palveleminen, vaivannäkö toisen hyväksi, ei riittänyt samaan aikaan lojaaliutta tuossa ihmisessä – ja kyselet miksi?

Näissä meitä koetellaan. Meidän tulee kestää koetukset, jättää ihmiset Jumalan tuomittaviksi, luovuttaa kosto Korkeimmalle ja rukoilla pettureiden ja pahantekijöiden puolesta. Mitä paremmin tässä onnistumme, sitä ankarampi koetus tulee seuraavaksi vastaan. Näissä koetuksissa joudumme tekemisiin ristin todellisuuden kanssa. Ristihän merkitsee sitä, että syytön kärsii syyllisten takia – ja puolesta. Kun ajattelen niitä monia tämän päivän marttyyreja, joista olen kuullut, huomaan, että Jumalalla ei ole kattoa koetuksille. Mutta selvää on ja vuorenvarmaa, että hän hyvittää omiensa kärsimykset. Voi käydä jopa niin, että siellä perillä kerran kyselemme ”miksi en saanut kärsiä enemmän Kristuksen tähden?”…

Niinpä haluan rohkaista sinua tänään, joka olet koettelemuksesi keskellä kysymysmerkkinä. Haluan valaa luottamusta Jumalaan kaiken pettymyksen, kivun ja nöyryytyksen keskelle. Jumala on uskollinen eikä koettele sinua yli voimiesi, vaan on valmistanut sinulle pääsyn piinastasi (1.Kor.10:13).

Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 1.Piet.4:12-13.

Herra on minun turvani

Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Matt.17:7.

Oletko sinä saanut kokea, kuinka usko on voimatekijä pelkoa vastaan? Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. 1.Joh.4:17-18. Mutta emme voi ottaa vastaan täydellistä rakkautta ja kokea sitä, ellemme usko. Uskon kautta otamme vastaan Jumalan lahjoja, myös rakkautta. Usko toimii joka suhteessa samaan suuntaan. Kun olemme täynnä huolia, sana neuvoo meitä: Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. Fil.4:6-7.

Monella tapaa uskonelämä on taistelua ja yksi suurista vastuksista on pelko – se on vihollisen aseista ensimmäinen. Kun käännymme pelokkaina Jumalan puoleen saadaksemme voimaa ja rohkeutta, me yleensä saamme myös kokea, kuinka Jumalan vahvat käsivarret kantavat meitä. Ehkä pelko ei väisty kokonaan, mutta saamme kokea saman tunteen, jota pieni lapsi kokee, kun hän pääsee äidin syliin. Ei ole pitkä aika siitä, kun lapsenlapseni alkoi kitistä ja itkeä, kun yritin häntä hoivata. Se hoivaaminen oli venynyt lapsen kannalta vähän liian pitkäksi. Niinpä äitinsä tuli ja otti hänet syliinsä ja voi sitä voitonriemuista ilmettä sen lapsukaisen kasvoilla! ”Pääsinpäs tuosta äijästä eroon ja äidin syliin! Hehhee, kyllä nyt kelpaa!”

Soisin jokaisen uskoon tulleen kokevan sen Jumalan avun, jota pelkäävä ihminen voi kokea. Sellainen kokemus on uskoa vahvistava. Se saattaa meidät kiintymään yhä enemmän Herraan. Seuraavassa tiukassa paikassa osaamme heti turvautua Jumalaan. Opimme suojautumaan vihollisen hyökkäyksiltä ja pitämään rukouspuhelimen linjan auki jatkuvasti. Kun olemme saaneet kokea matkan varrella usein, kuinka hän antaa yliluonnollisen rauhan sydämeemme taistelujen keskellä, emme hötkyile. Vaikka vihollinen voi yllättää ja hyökätä odottamatta, mepä emme säikähdäkään – olemme kuin sotaan valmiit sotilaat ja tiedämme, missä turvamme on ja kuka on auttajamme.

Mutta Jumala on auttajani, Herra on minun tukeni. Ps.54:6.

Tiettyä järkiintymistä soisi tapahtuvan

Tänä aikana ihmisillä on paljon henkilökohtaisia murheita ja vaikeuksia. Taloudellinen tilanne on kireä, ihmissuhteet eivät toimi, terveys reistaa. Kaiken masennuksen keskellä on vaikea löytää ilonaiheita. Elämänhalu hiipuu, ilo katoaa.

Joskus sitten nämä taakoitetut ihmiset löytävät tiensä seurakuntaan. He tulevat sinne suurin odotuksin. He kaipaavat virkistyä, saada uutta toivoa elämäänsä, valoisampaa mieltä, kokea uskovien yhteyttä. Kenties he uskaltavat toivoa tukeakin ja saada rohkaisua kaikin tavoin, löytää ystäviäkin.
Entä jos me uskovat sitten katsomme heitä paheksuen ja vihaisin, syyttävin katsein seuraamme heitä kaukaa? He tuntevat heti itsensä huonoiksi uskoviksi, kun ovat käyneet kokouksissa niin harvoin, kun hengellinen elämä kaipaisi uudistumista. Heidän hartiansa painuvat heti kumaraan meidän kylmien katseittemme alla.

Entä jos me sitten kaiken lisäksi vielä lyömme heitä kovin sanoin? Painamme maahan ja moitimme? Entä jos seurakunnan johtaja tai muut aktiivijäsenet käyvät sanomassa jotakin arvostelevaa – heittämässä heti kivellä?

Tilanne voi olla niin herkkä, että kyseinen masentunut ihminen ei tule enää koskaan seurakuntaan – eikä mihinkään toiseenkaan kirkkoon. Joskus tekisi mieli kysyä luterilaisilta, helluntailaisilta, vapaakirkollisilta ja kaikilta muiltakin: ”Luuletteko, että masentunut ihminen tulee autetuksi, jos häntä lyödään? Pitäisikö kadonnut elämänhalun kipinä sytyttää lähimmäisen sydämeen lyömällä oikein lujaa halolla päähän?”

En kysy ilkeyttäni, vaan siksi, että olen nähnyt tällaista. Olen itse kamppaillut omien traumojeni kanssa, nilkuttanut elämässäni eteenpäin kuin siipirikko lintu, ja näihin vaikeuksiin on liian usein tarjottu lääkkeeksi erilaista nöyryyttämistä, lyömistä, masentamista, petkuttamista ynnä muuta – ja seuraava syytös onkin sitten ”pois vetäytyminen seurakunnasta”!

Tiettyä järkiintymistä soisi tapahtuvan.

Niinpä haluan rohkaista sinua, joka koet saaneesi kylmää kyytiä uskovien keskellä. Jumala näkee sinun sydämesi kaipauksen. Hän haluaa auttaa ja tukea. Hänen rakkautensa ilmestyi Jeesuksen Kristuksen kautta koko ihmiskunnalle ja sinä olet hänen rakkautensa kohde yhtä hyvin kuin kuka tahansa. Sinä olet kutsuttu tulemaan sisälle Jumalan valtakuntaan, osallisuuteen pelastuksesta, kasteesta, ehtoollisesta, Pyhästä Hengestä ja kaikista Jumalan lahjoista – myös ajallisesta huolenpidosta. Sinä olet arvokas Vapahtajan silmissä. Hän näkee sinussa kättensä työn, sinä olet hänelle rakas. Hän haluaa vetää sinua lähemmäksi itseään. Hänellä on varattuna sinulle kaikki tarpeellinen. Hän haluaa, että sinusta tulee se ihminen, joksi hän sinut loi, ja sinä saat kasvaa hänen suunnitelmissaan, täyttää ne teot, jotka hän on sinulle valmistanut. Hän haluaa, että sinä olet kestävä uskossa ja perit kerran taivaan ihanuuden ja saat voiton seppeleen.

Kiitetty olkoon hän, joka sen tekee!

Huolista ja elatuksen murheista

Parempi köyhyys ja Herran pelko kuin suuret varat ja rauhattomuus. Sananl.15:16.

Olosuhteiden pakosta olen minäkin köyhä. Jos voisin valita, olisin rikas. Käyttäisin varmaan paljon rahaa monenlaisiin omiin menoihini, mutta antaisin myös niille köyhille, joita tapaan netin kautta jatkuvasti. Jotkut heistä näkevät nälkää tämän ”hyvinvointiyhteiskunnan” keskellä. En tiedä, ovatko päättäjät huomanneet, että Suomen kansan keskellä on yhä enemmän huonosti toimeentulevia, ylivelkaantuneita, nälkää ja puutetta potevia ihmisiä. Niin vain on. Tuntuu, että mikään sosiaaliturva ei heitä koske. Vain osa heistä saa joskus ruokakassin.

Heidät jätetään kylmästi kansalaisten auttamishalun varaan. Kansalaisten auttamishalu taas näyttää kohdentuvan jonnekin ulkomaille, jossa on ollut jokin katastrofi – omia köyhiä ei huomata. Havaintojeni mukaan toiset köyhät auttavat näitä kurjia, kun voivat. Köyhien välinen solidaarisuus on ainoa sosiaaliturva ja sekin toimii vain paljon rukoilemisen ansiosta, Jumalan avun kautta.

Parempi köyhyys ja rehellinen elämä kuin tyhmyys ja totuuden vääristely. Sananl.19:1.

Kristillisen seurakunnan tulisi pitää huolta omista köyhistään. Näin ainakin minun Raamatussani lukee. Alkuseurakunta keräsi rahaa pääasiassa omien köyhiensä auttamiseen. Tämän päivän seurakunta pystyttää itselleen miljoonien hintaisia hautamuistomerkkejä – kirkkoja, rukoushuoneita ja temppeleitä – kuolleen uskonsa muistoksi. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys. Luuk.16:15.

Parempi köyhyys ja rehellinen elämä kuin rikkaus ja vaellus väärillä teillä. Sananl.28:6.

Olkoon tämä siis rohkaisuksi sinulle, joka olet pienituloinen, puutteenalainen tai köyhä. Sinä olet turvassa Jumalan huolenpidon alla, hän huolehtii sinusta paremmin kuin varpusista – jotka nekin pärjäävät. Sinä saat elatuksen ja toimeentulon, sillä Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret.  5.Moos.33:27. Hän ei sinua hylkää eikä jätä (Hepr.13:5). Hänen huolenpitonsa, läsnäolonsa ja johdatuksensa ovat kanssasi tänään. Hänen viisautensa ja voimansa varjelevat sinua. Sinä saat hänen armosiipiensä suojasta turvan ja avun, täydellisen levon ja rauhan, vapauden elatuksen murheista – tänään niin kuin jokaisena elämäsi päivänä.

Oikeat mittarit

Tulin juuri katsoneeksi jakson sarjasta Lentoturmatutkinta. Siinä korealainen rahtikone syöksyi heti nousun jälkeen pellolle, koska kapteenin keinohorisontti ei toiminut. Oli muitakin syitä, kuten miehistön keskinäiset suhteet, mutta jäin miettimään tuota ”mittarien toimimista”. Onko minun uskonvaelluksessani käytössä oikeat ja toimivat mittarit? Entä sinulla?

Olen jo aiemmin puhunut tunteiden varassa elämisestä ja siitä, kuinka ns. mutu-menetelmä voi viedä harhaan. Tunteemme eivät kerro meille totuutta. Ne voivat valehdella meille hyvinkin rankasti. Kun ajattelen masentunutta ja elämänhalunsa menettänyttä ihmistä, hän voi joutua itsetuhoiseen käyttäytymiseen, jos hän seuraa tunteitaan. Entä anorektikot? Heillä on jostain kokemuksesta tai tunnesyystä syntynyt väärä kuva omasta kehosta. Mikään järkipuhe ei tahdo tehota, vaikka paino laskee ja energia loppuu, elämä kuihtuu. Mietin myös tilannetta, jossa itse olin silloin, kun kaipasin seurakuntayhteyttä ja mormonit tulivat ovelleni. He olivat sulavakäytöksisiä amerikkalaispoikia, joiden kanssa olisi ollut kiintoisaa rupatella. Tunteet suosittelivat heidän kutsumistaan ”peremmälle”. Mutta tieto ja järki ohjasivat eri suuntaan. Minun oli pakko siinä tilanteessa, hengen kehotuksesta, torjua heidän sisään pyrkimisensä. Sorry vaan.

Joskus mittarit näyttävät väärin. En tiedä, mistä on peräisin sanonta ”kello käy perunoita”. Yksi väärä mittari on ”oma hyvä olo”, jonka saa alkoholista tai huumeista. Sen pettävän hyvän olon tavoitteluun ovat monet sortuneet.

Hengellisessä elämässä on varottava vääriä mittareita ja epäkuntoon menneitä kompasseja. On aina palattava Raamatun väärentämättömään sanaan, silloinkin kun se tuntuu epämiellyttävältä. Nyt on muotia hyväksyä homot ja lesbot, ymmärtää abortin käyttö ehkäisyyn, sallia yhtä ja toista, mitä Raamattu ei suosittele. On hyvä pitää Raamatun mittarit käytössä, vaikka maine vähän kolhiintuisi. Minäkin olen niin ”tiukkapipo” ja ”kylmä ihminen”, kun kaikki ei yksinkertaisesti käy enkä hyväksy Raamatun vastaista höllää moraalia.

Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. Matt.5.13.

Jumalan sana on se ”luotilanka”, jonka mukaan meidän tulee tarkistaa, onko jokin rakennelma suorassa vai vinossa. Siksi suosittelen sitä tänään jokaiselle. Rohkaisen siis tarkistamaan kaikki ihmisten teot, käsitykset ja opit, niin teologiset kuin moraaliset, Raamatun sanan avulla. On arvokasta, jos voimme omaksua Jumalan sanan sydämeemme ja olla vakaumuksellisia kristittyjä eikä mitään ”hurskastelijoita” – ihmisiä, jotka vain koristelevat omaa jumalatonta elämäänsä erilaisilla uskonnollisilla käärepapereilla.

Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki. Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta, kalliimmat kuin kullan paljous, makeammat kuin mesi, maistuvammat mehiläisen hunajaa. Ne opastavat minua, palvelijaasi, niiden noudattamisesta saa suuren palkan. Ps.19:10-12.

Olisiko sinullakin kutsu palvella?

”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. ”Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?” Matt.21:28-31.

Eräs pastori ripitti minua aikoinaan mennen tullen, kun minä en ollut hänen mielestään kunnollinen uskovainen. Vuosien päästä kuulin, että hän oli eronnut paitsi vaimostaan, myös pastorin toimestaan. Eräs toinen veli lähti lähetystyöhön kauas maan ääriin, mutta palasi vuosia myöhemmin kotimaahan. Hän myös ripitti minua, kun en ollut jäsen juuri siinä seurakunnassa, missä minun hänen mielestään olisi pitänyt olla. Hänkin oli eronnut vaimostaan eikä hänen lähetysnäystään ollut paljon jäljellä – usko oli suorastaan kärsinyt haaksirikon.

Ei kannattaisi niin paljon uhota omasta uskostaan ja tuomita toisia. Kaikkihan olemme armosta pelastuneita. Ylläoleva Jeesuksen opetus on hyvin varteenotettava. Sanat eivät ratkaise, vaan teot. Ja mieli voi muuttua, joskus huonompaan, joskus parempaan. Tekojen valossa vaelluksemme lopulta punnitaan.

Ehkä sinäkin hoet usein ”ei minusta ole” tai ”en pysty”. Ehkä ajattelet ”tehkööt pastorit hengellisen työn, minä en ole pappi”. Mutta haluan rohkaista sinua tänään: sinä voit tehdä Jumalan tahtoa maallikkonakin, sinä voit muuttaa mielesi ja kääntyä pois maallisista hengellisiin, sinä voit saada uutta itseluottamusta uskon ihmisenä, sinä voit huomata eräänä kauniina päivänä ”minä pystyn kyllä”. Sitten sinä lähdet työhön ja onnistut hyvin. Jumalan henki tulkoon sinun päällesi ja antakoon näkyä ja intoa Jumalan valtakunnan työstä, toisten palvelemisesta. Pyhä Henki antakoon sinulle kuuliaisuutta ja alttiutta tehdä, mitä pitää tehdä. Sinä saat huomata, että sinullakin on aito kutsu palvella.

Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Ef.4:11-12.

Kiitä vaikka ei riitä

Jeesus huomasi sen ja sanoi heille: ”Te vähäuskoiset! Te puhutte vain siitä, että teillä ei ole leipää.” Matt.16:8.

Tämä lyhyt jae paljastaa hyvin yleisen ongelman, joka meillä ihmisillä on omassa uskonelämässämme. Me aina valitamme, että meillä ei ole jotakin. Meidän pyyntömme Jumalan suuntaan täyttyy valituksista, että sitä ja sitä puuttuu. Tällä asenteellamme, joka on vanhan luonnon sanelema tapa, me tuomme esiin epäuskomme.

Jumala odottaa kuitenkin meiltä uskon asennetta. Miten voimme tuoda esiin uskoa? Olemalla kiitollisia siitä, mitä olemme saaneet. Kun Jeesuksen piti ruokkia kansanjoukot, hän sai käsiinsä vain viisi leipää ja kaksi kalaa. Jokainen ymmärsi – Jeesuskin – että se ei ollut tarpeeksi. Sellainen määrä ruokaa ei riittäisi niin suurelle joukolle. Mutta Jeesus näyttää meille millä tavalla usko toimii.

Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Matt.14:19.

Jeesus kiitti siitä, mitä hänellä oli. Hän toi Jumalan eteen pyyntönsä kiitoksen kanssa. Hän tahtoisi, että mekin oppisimme tämän.

Kun me elämme kiittäen ja tuomme päivittäin Jumalalle kiitoksen kaikesta, mitä olemme saaneet – vaikka se ei riitäkään – me saamme jatkuvasti kokea Jumalan huolenpitoa. Se taas, joka koko ajan nurisee ja valittaa, jää ilman.

Kiitos on niin tärkeä asia, koska se on uskon ilmaus. Kun menemme Jumalan eteen, meidän on syytä viedä pyyntömme hänelle uskossa – siis kiitoksen ja ylistyksen kanssa. Kun opimme elämään kiitollisin mielin ja sydämemme täyttää aina ylistyslaulu Jumalalle, saamme myös kokea, kuinka Jumalan Henki viihtyy luonamme ja hänen runsaat lahjansa ovat aina ulottuvillamme. Et voi elää lähellä Jumalaa valittaen ja voivotellen.

Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan. Ps.73:28.

Haluatko periä maan?

Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Matt.5:5.

Vanhempi käännös lupaa maan perinnöksi ”hiljaisille”. Mitä oikeastaan tämä maan periminen tarkoittaa?

Vanhan testamentin aikaan maaomaisuuden periminen oli tärkeää, sillä koko Israelin valtio rakentui Luvatun maan omistamiseen. Lyhyesti sanoen maa jaettiin Jaakobin 11 heimon kesken ja heimon maa-alueet sukujen kesken. Leeviläiset eivät saaneet maata, he saivat muita nautintaoikeuksia. Maaoikeuteen sisältyi säädöksiä, joiden mukaan maa palautui aina alkuperäisille omistajilleen, vaikka sitä välillä myytiinkin.

Nyt Uuden testamentin aikaan maaomaisuuden merkitys uskoville on erilainen. Meille metsät ja pellot ovat omaisuutta, jota hoidetaan ja hallinnoidaan siinä kuin muitakin pääomia. Mutta jos ajattelemme asiaa hengellisesti, on jokaiselle uskovalle varattuna ”kaunis perintöosa” (Ps.16:6 KR33). Voimme ymmärtää, että se odottaa meitä taivaassa, mutta voimme ymmärtää myös niin, että meillä on osuus Jumalan valtakunnasta. Jos me olemme Jumalan valtakunnan perillisiä, me saamme nauttia vanhurskautta, rauhaa ja iloa – siinäpä meidän tonttimme tärkeimmät rajapyykit.

Kun luen psalmia 37, löydän sieltä seitsemän kohtaa, jossa vanhurskaalle luvataan perintömaata. Tässä ensimmäinen ja viimeinen niistä:

Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan… Pane toivosi Herraan, kulje hänen tietään! Hän korottaa sinut, sinä saat periä maan ja nähdä jumalattomien tuhon. Ps.37:9,34. (Muut jakeet, jotka lupaavat perinnöksi maan, ovat 11,18,22,27 ja 29.)

Niinpä voimme tarttua tähän lupaukseen, joka on näin lujasti paalutettu Jumalan sanaan, ja pitää kiinni perintöoikeudestamme. Me saamme kerran omistaa sen ihanan perintöosan, jonka Jumala itse on meille varannut! Me saamme ikuisen asunnon Herran luota (Joh.14:3). Olkaamme siis kiitolliset.
Jo nyt saamme nauttia perintöosamme ihanuudesta, kun voimme elää uskossa Jeesukseen ja nauttia vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Saamme olla osallisia myös kaikista muista hänen lahjoistaan – täydellisestä huolenpidostakin, joka koskee sekä tätä aikaa että tulevaa.

Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti… Hepr.12:28.

Hänen rakkautensa meitä kantaa

Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas, minä luovutan kansanheimoja sinun sijastasi, kansakuntia sinun henkesi hinnaksi. Jes.43:4.

Jokainen ihminen on Jumalan silmissä arvokas. Jos et näe omaa arvoasi, vika ei ole Jumalassa. Hän on sanassaan ilmoittanut, kuinka arvokas olet hänelle. Hän on Kristuksen ristin kautta ilmoittanut sinulle, kuinka kallis olet, onhan hänen Poikansa veri annettu lunastusmaksuksi sinusta.

Voimme kyllä ymmärtää epätoivoisiin tekoihin ajautuneita ihmisiä, itsemurhaajia, jopa perhesurmaajia. Ymmärrämme sen epätoivon logiikan, joka siinä vaikuttaa. Mutta ymmärrämme myös, että kaikkien tragedioiden takana on aina sielunvihollinen, jota sana kuvailee selkein ääriviivoin: Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan.  Joh.10:10. Paholainen on se, joka yllyttää ihmisiä epätoivoisiin tekoihin. Hän on se, joka pimittää ihmisiltä valon. Hän on se, joka yllyttää itsemurhiin ja tappoihin. Hän on se, joka väittää, että tuskasta pääsee sillä eroon, että päättää päivänsä.

Pyhä Henki sen sijaan auttaa meitä kokemaan elämän rikkaana, antoisana, mielekkäänä ja turvallisena. Vaikka Jumala on monella tapaa salattu Jumala ja vaikka elämäkin on monella tapaa mysteeri, saamme kuitenkin nauttia elämästä, kokea iloa, elää lapsen lailla luottavaisesti. Jos se lapsen viattomuus ja luottavaisuus jotenkin murenee, voimme lukea Jumalan sanaa ja eheyttää itseämme sen avulla. Jumalan sanan kautta voimme pitää kiinni toivosta ja ylläpitää uskon luottamusta Jumalaan, joka on peräsimessä silloinkin, kun emme ymmärrä, kun yön hiljaisuus tähtineen musertaa meidät, kun sielun valtaa väristys ja moninaiset kysymykset alkavat risteillä, levottomuus valtaa mielemme. Jumalan sanan avulla saamme pitää suuntamme vakaana silloinkin, kun tunnemme itsemme syntisiksi ja arvottomiksi. Kun sydän kyselee ”mitä hyödyttää?”, hänen sanansa antaa meille lohdutusta ja hänen Henkensä nostaa meidät ylös kuopasta. Saamme tuntea, että hän ei ole hylännyt meitä, vaan kantaa ikuisin käsivarsin. Hänen kaikkivaltiutensa ulottuu meihinkin asti, hänen kädessään on jokainen elämämme päivä. Usko on turvallista luottamusta Jumalaan sielläkin, missä emme ymmärrä. Uskon kautta ymmärrämme kuitenkin, sydämen silmin näemme elämän mielekkyyden, usko antaa elämälle tarkoituksen ja suunnan.

Uskon kautta ymmärrämme oman arvomme. Silloinkin kun tämä näkyvä maailma ja ihmisten yhteiskunta ei anna meille arvoa, tiedämme arvomme. Jumalan Poika on sen näyttänyt ristillä. Jumalan sana todistaa sen. Hänen rakkautensa ei jää teoriaksi, sillä Pyhä Henki on annettu olemaan kanssamme. Saamme tietää ja saamme kokea oman arvomme, kun hänen rakkautensa meitä kantaa.

Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni. Joh.14:21.

Usko on Jumalan teko

Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” Joh.6:29.

Oletko koskaan törmännyt tähän iskulauseeseen: ”Jeesus tulee, oletko valmis?” Tai onko sinua vastaan tullut kysymys: ”Missä vietät iäisyytesi?” Tai oletko kuullut kenenkään saarnamiehen vetoavan kuulijoihin tähän tapaan: ”Tänään sinulla on viimeinen tilaisuus antaa elämäsi Jeesukselle. Jos et tänään ota vastaan hänen kutsuaan, olet vaarassa joutua helvettiin!” – On kaikenlaisia tapoja, joilla ihmisiä säikytellään uskoon. Niilo Yli-Vainiokin kertoi tehneensä sitä, mutta katui sellaista myöhemmin. No, vaimonikin todisti eräissä hautajaisissa kauan sitten ja vetosi ihmisiin, että he antaisivat elämänsä Jeesukselle. Se herätti saattoväen keskellä hiljaista paheksuntaa. Mutta eräs hautajaisvieras joutui kotimatkallaan liikenneonnettomuuteen ja kuoli…

On tietty yhdentekevää, kuinka ihminen tulee uskoon, jos se tapahtuu aidosti. Mutta harvoin kukaan uskoon säikytelty pysyy uskon tiellä. On parempi, jos rakkaus saa toimia ja Jumalan hyvyys vetää ihmisiä puoleensa. Koetuksen päivänä rakkauden siteet kestävät, mutta pelon siteet eivät. Henkilökohtainen evankelioiminen vaatii siis viisautta. Pitää osata puhua maltilla ja kohdata henkilöitä ihmisinä. Ennakkoasenne, jonka perusteella syytetään ja syyllistetään ihmisiä, ei ole varmaankaan kovin hyödyllinen.

Itse en ole lainkaan evankelistatyyppiä. Kun kirjoitan näitä juttujani, puhun kuin uskovalle ystävälle. Ajattelen jopa niin, että jos joku kääntymätön näitä lukee, hän löytää niistä kyllä kutsun tulla Jeesuksen luo, jos hän on sitä vailla. Yritän puhua uskosta niin, että se vetää ihmisiä uskon tielle ja kutsuu lähemmäksi Jumalaa, on ihmisen tila mikä tahansa.

Terve usko ja elävä suhde Jumalaan on aina ihme. Kun ajattelen omaakin uskoontuloani, oli melkoinen ihme, että tulin herätykseen ja aloin kiinnostua uskon asioista. Se oli niin suuri ihme, että edes uskova äitini ei uskonut minun olevan herätyksen tilassa. Kun kerroin tulleeni uskoon, hän ei ottanut sitä vakavasti. Aito usko on aina Jumalan luomisteko, suuri ihme, jota ihmisen voimin ei voi saada aikaan. Rukoileminen ja uskosta todistaminen ovat tärkeitä, mutta eivät johda mihinkään, ellei Jumalan Henki ala tehdä työtä. Raamattu sanoo, että Jumala on puhaltanut sieraimiimme elämän hengen: Jumalan henki on minut tehnyt, Kaikkivaltiaan henkäys antaa minulle elämän. Job 33:4. –
Siksi on syytä välttää sorkkimasta kenenkään sieluntilaa ihmissormin. Älkäämme sekaantuko väärällä tavalla Jumalan asioihin. Kannattaa suhtautua pyhällä pelolla ja arkuudella hänen työhönsä ja välttää pilaamasta hänen ihmeitään.

Tehköön siis Jumala, joka yksin on voimallinen, meissä niitä ihmeitä, jotka koituvat pelastukseksi ja Kristuksen kirkkauden ylistykseksi.

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Ps.139:14.

Siunaus tulee, oletko valmis

Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä. Job.29:24.

Tuo lause kuvaa Jobin elämää, kun hänellä meni vielä hyvin, mutta yhtä hyvin se kuvaa Kristusta. Hän on meille se valon ja ilon lähde, jota kaipaamme elämämme synkkinä hetkinä. Herran siunauksessa sanotaan: Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen (4.Moos.6:25). Näin meille tapahtuu, kun Pyhä Henki meitä virvoittaa.

Siinä ilmaistaan jotakin olennaista siitä, mikä hengellisessä elämässä on ”se jokin”. Uskoon tulleet ihmiset janoavat aina uudestaan tätä sielun ravintoa, Jumalan armon kohtaamista eri muodoissaan. Lohduttavat, rohkaisevat puheet, viisauden sanat, Pyhän Hengen virvoittava kosketus, ilon ja riemun ryöpsähdykset – kaikki sellainen on Jumalan siunausta, jota hän jakaa lapsilleen. Seurakunnassa on yritetty jotenkin järjestelmällisesti tarjota lampaille ruokaa ja juomaa – on otettu ohjelmaan saarnat ja opetuspuheet. On myös yritetty järjestää erilaista tunteisiin vetoavaa ohjelmaa, kuten musiikkia.
Ylistyksellä halutaan pumpata esiin hengen läsnäoloa ja vaikutusta. Kaikella tällä on hyvä tarkoitus, mutta loppujen lopuksi hengellisen virvoituksen kokeminen on suuri mysteeri. Saatamme kokea sitä ihan yksin ollessamme. Tai bussissa. Tai luonnon keskellä. Jumalan sana voi ilmestyä niin yllättäen. Se ei ollenkaan vaadi hengellistä ympäristöä. Oletko koskaan jäänyt äkkiä alkaneen kesäsateen alle? Ilman sateenvarjoa on pakko jatkaa kävelyretkeä märin vaattein, pää valuen, mutaisin varpain, mutta ah, sateen lakattua ja auringon ilmestyttyä uudelleen, niin kevyin askelin ja hyvillä mielin kesästä nautiskellen…

Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin. Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa. Kun minä olin puhunut, kukaan ei enää sanonut mitään, minun sanani pisaroivat heidän ylleen. He odottivat niitä kuin sadetta, ahmivat niitä kuin kevätsateen vihmaa. Job 29:21-23.

Kuivuuden keskellä voi sade olla niin virkistävä, että ei väliä, vaikka vähän hynttyyt kastuvat. Tunne on sama, kun jokin hengellinen virvoitus yllättää meidät. Jumalan siunauksia ei voi loppujen lopuksi tilata, ne tulevat niin kuin armon osoitukset tulevat – odottamattomissa paikoissa, yllättäen, täysin lahjana.

Herra siis siunatkoon sinua, hyvä lukijani, tänään siellä keskellä arkeasi, arjen hyörinän keskellä, ulkona tai sisällä, kävellessä tai maatessa, mutta olkoon hänen siunauksensa kuin virvoittava sade, kuin hyvä uutinen, kuin ystävän halaus, kuin enkelin kosketus, kuin jokin jota et ole vielä koskaan edes kokenut, uusi ja ihmeellinen Jumalan lahja, Kristuksen kirkkauden säteily sinun elämäsi polulla juuri tänään…

Asettukaa vähäosaisten rinnalle

Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Kol.3:16.

Kannattaa opetella elämään Jumalan sanan mukaan, vasta sitten voimme ”opettaa ja neuvoa toisia”. Nämä kaksi samaan suuntaista päätöstä ovat vaikeita haasteita. Jos mietin vaikkapa kymmentä käskyä, voin kysyä itseltäni, olenko noudattanut niitä kaikkia. Vaikka emme elä lain alla, olemme kuitenkin kutsutut elämään Jumalan tahdon mukaan. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. Room.7:6. Niin, olenko elänyt hengen mukaan ja noudattanut Jumalan käskyjä, seurannut Herraa ja elänyt Kristuksen lain mukaan?

Tällaisia kysymyksiä kannattaa kysyä ja opetella nöyryyttä, opetella näkemään itsensä oikeassa valossa. On terveellistä nähdä omat puutteensa, se antaa tilaa muutokselle. Jos määrätietoisesti opettelemme tuntemaan Jumalan sanaa ja ymmärtämään, mikä on hänen tahtonsa, emme niin herkästi eksy emmekä paadu tekemään syntiä. Mutta vaikka oppisimmekin elämään hurskaasti ja pääsemme jopa toiseen vaiheeseen – muiden neuvomiseen ja opettamiseen – saatamme yhä olla kaukana ”Kristuksen tuntemisen täyden iän määrästä” (Ef.4:13 KR38). Niin helposti katsomme muita alaspäin. Luulemme, että meidän edistymisemme uskossa on tarkoitettu muiden lyttäämiseksi. Pastorien perusvirhe on ”haukkua joka sunnuntai niitä, jotka elättävät heitä”.

Muistutan siis itseäni ja mahdollisesti sinuakin ylpeyden vaaroista. Kun pääsemme uskossa eteenpäin ja voimme olla avuksi muille, jotka tarvitsevat meitä – meidän vahvaa uskoamme, meidän rukoustukeamme, meidän neuvojamme, meidän sanan tuntemustamme – niin eikö vain meille tulekin kiusaus olla olevinamme jotakin, olla vähän parempia, asettaa itsemme muiden yläpuolelle? Unohdamme, että jokainen palvelutehtävän saanut on asetettu toisten alapuolelle – palvelemaan, ei johtamaan. Unohdamme, että meidän tehtävämme on rohkaista ja tukea, auttaa heikkoja, ruokkia lampaita ja koota niitä yhteen.

Mutta jos palvelija on kelvoton, hän ajattelee: ’Herrani ei tule vielä pitkään aikaan’, ja hän alkaa lyödä tovereitaan ja syö ja juo juoppojen seurassa. Matt.24:48-49.

Niinpä meidän on hyvä pitää mielessä, että emme tavoittele ihmiskunniaa, emme etsi korkeaa asemaa, emme mitään sellaista, johon lihallinen mielemme pyrkii. Me etsimme Hengen tietä ja Jeesuksen seuraamisen tietä. Tällä tiellä on oltava valmis luopumaan omista tavoitteista, omasta kunniasta ja maineesta, ja tyydyttävä siihen osaan, jonka Jumala antaa. Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Matt.10:25. Niinpä päivän rohkaisukin on sen mukainen:

Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Room.12:16.

Kristuksen morsiamiksi kutsutuille

Kun nuorena uskovana toimitin seurakunnan monistetta, halusin laittaa lehteen tussilla piirtämäni kopion Salvador Dalin maalauksesta, jossa on Kristus ristillä. Siinä Kristus on kuvattuna ylhäältä päin, ikään kuin Jumalan näkökulmasta. Mehän katsomme Kristusta aina alhaalta päin, joten en tiedä, mikä ”vitsi” tuossa maalauksessa piilee. Vaikka risti tuntuu riippuvan (suorastaan lentävän) siinä keskellä taivasta, se on Dalin maalaukseksi hyvin realistinen, ei surrealistinen. Kuvaan liitin seuraavan jakeen Raamatusta, jossa Kristusta kuvataan näin:

Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 1.Kor.1:30.

Uskostamme tulee väistämättä uskontoa, jos laitamme Kristuksen tilalle jotakin. Emme voi korvata häntä oikealla opilla, emme kristillisellä elämänkatsomuksella, emme kirkkokuntamme tunnustuksella, emme lähimmäisenrakkaudella, emme millään. Mutta koska ihmiset harrastavat tällaisia harhapolkuja, meillä on edessämme loputon sotku nimeltä ”kristinusko”. (Käytän tässä sanaa uskonnon nimityksenä.)

Jos haluamme viisautta ja tietoa, Kristus on sen lähde. Jos haluamme vanhurskautta, Kristus on sen tuonut meidän ulottuvillemme. Jos haluamme pyhittyä, seuraamme Kristusta. Jos haluamme mitä vaan, menkäämme Kristuksen luokse. Hän voi antaa sen, mutta hänelläkin on ehtonsa. Hän ei anna sellaista jonka maailma antaa. Joh.14:27.

Jos sinä olet minun laillani joutunut jatkuvasti törmäämään ihmisiin, jotka asettavat milloin mitäkin Kristuksen tilalle tai edelle, ole uskossa luja ja pidä katseesi kiinnitettynä häneen, joka on ostanut sinut omakseen. Vaella ensirakkaudessa häneen ja opi tuntemaan hänen rakkautensa sinuun. Tiedä, että tämäkin koskee sinua: Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa. Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa. Room.8:29-30.

Osoita rakkautta ja hyvyyttä

Esaun suku tuhoutuu. Ei jää jäljelle veljiä eikä naapureita, jotka voisivat sanoa: ”Jätä orposi minulle, minä elätän heidät, sinun leskesi voivat turvautua minuun.” Jer.49:10-11.

Jokseenkin oudoksuttava lainaus Raamatusta minun toimestani, vai mitä? En ole pahemmin tuomioita täällä ladellut – rohkaista olen yrittänyt. Mutta haluan tuoda esiin sen tosiasian, että Raamatun tuomioistakin ja kaikenlaisista Jumalan rangaistuksista ja vitsauksista voi aina löytää valoisan puolen. Aina voin sanoa itsekseni: ”Koska Jumala rankaisi ihmisiä heidän tottelemattomuudestaan, minä voin siis välttää Korkeimman vihan, jos olen kuuliainen”.

Niinpä pyrin määrätietoisesti olemaan opetuslapsi, noudattamaan Jumalan sanaa. Jos en kykene siihen – ja monta kertaa huomaan oman vajavaisuuteni – vien heikkouteni Jumalan eteen ja rukoilen häneltä armoa. En tahallani jätä auttamatta kurjaa ihmistä, tukematta köyhää. En tahallani ole armoton ja julma lähimmäisiäni kohtaan, vaan yritän armahtaa. En kulje ympäriinsä puhumassa pahaa edes vihamiehistäni. Kun minulla on tilaisuus antaa Jumalan valtakunnan työhön, teen sen. Kun voin ottaa lähetystyön kautta itselleni kummilapsen, teen sen. On monia tapoja, miten voin osoittaa olevani aito Kristuksen palvelija. On täysin mahdollista rakentaa sellaista uskonelämää, joka ei perustu kristillisiin korulauseisiin.

Voin myös tietoisesti pyrkiä siihen, että jos joku huolehtii minusta, kunnioitan häntä. Olen ollut isästäni orpo pienestä pitäen ja kunnioitan niitä ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua elämässä eteenpäin – erityisesti edesmennyttä veljeäni Hannua. Tästä näkökulmasta katsoen ymmärrän Jumalaa, joka on vihainen kiittämättömille ihmisille, jotka maksavat hyvän pahalla. Esau oli sellainen epäpyhä ihminen, joka ei osannut arvostaa vanhempiensa panostusta. Hän myi esikoisuutensa yhdestä hernekeitosta. Kun Jumala otti siunauksensa häneltä pois, myös hänen jälkeläisensä saivat kokea sen nahoissaan.

Rohkaisenkin sinua siunaamaan jälkikasvuasi ja kaikkia läheisiäsi – miten? Olemalla jumalinen ihminen, oikeudenmukainen, armollinen huono-osaisia kohtaan, orvoista ja hylätyistä aidosti välittävä, Kristuksen tuntemisen tuoksua levittävä ihminen. Ei se ole mahdotonta. Siihen ei tarvita sosiaalista luonnetta, puheliasta ja energistä ihmistä, siihen tarvitaan oikeaa sydämen asennetta. Ilman sanojakin voi auttaa, kun avaa kukkaronsa. Puhujan lahjoja ei tarvita, kun auttaa käsillään.

Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen. Miika 6:8.

Jumalan pelastavan armon kohtaaminen

”…tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” Ap.t.4:10-12.

Jos sinua kutsutaan Jumalan valtakuntaan, ei sinua pyydetä kääntymään kristinuskon kannattajaksi, vaan tulemaan Jeesuksen tykö. Minä sain tämän kokea aikoinaan tammikuun 9.päivänä. Olin ollut herätyksessä kauan, itse asiassa vuosia. Sinä aikana kiinnostuin hengellisistä asioista ja se kiinnostus johti minut lukemaan Raamattua. Jumalan sanasta nousi etualalle kysymykset Luojasta. Onko Jumala luonut maailman ja niin muodoin myös ihmisen? Onko hän antanut meille Jumalan sanan, jotta oppisimme tuntemaan hänet? Raamattu tuntui vastaavan koko ajan ”kyllä”. Jumala tuntui myös ohjaavan historiaa ja kertovan asioita etukäteen profeetallisen sanansa kautta.

Entä tämä puhe ”pelastuksesta”? Olemmeko tosiaan matkalla kadotukseen, jos emme ”tule uskoon”? Välittääkö Jumala minusta pienestä ihmisestä niin paljon, että huomioisi jotenkin minut henkilökohtaisesti? Eräässä vaikeassa asiassa käännyin Jumalan puoleen ja pyysin, että hän auttaisi minua. Oikeastaan Jumala itse neuvoi minua niin tekemään, sillä luin Raamatusta tällaisen ohjeen:  
Jos jokin asia on teistä liian vaikea, tuokaa se minun tutkittavakseni. 5.Moos.1:17.

Jumala auttoi minua. Huomasin, että hän välitti minusta ja kuuli rukoukseni. Hän siis oli se, joksi hän oli itsensä kuvannut Raamatussa. Hän oli elävä ja todellinen. Hän pyrki vuorovaikutukseen kanssani. Kun pääsin tällä tavalla eteenpäin Jumalan etsimisessä, päädyin siihen, että minun tulisi tehdä oma osuuteni, jotta saisin välit kuntoon Jumalan ja ihmisten kanssa. Minulla oli välit poikki siskon kanssa. Pyysin häneltä anteeksi ja välit tulivat paremmiksi. Jumalan kanssa kesti kuitenkin kauemmin saada selvyys, mitä hän minulta odotti. Olin herätyksessä vuosia. Halusin palvella Herraa, tein siihen suuntaan lupauksiakin, mutta kesti kauan ennen kuin tajusin tehdä lopullisen ratkaisun. Se lopullinen päätös lähteä seuraamaan Herraa Jeesusta tuli tehdyksi ruokatunnilla eräänä maanantaina 9. päivänä tammikuuta.

Toivon, että tämä rohkaisee sinuakin, joka olet ehkä vielä etsijän paikalla. Kyselet, mitä Jumala tahtoo. Haluat uskoa Jumalaan ja palvella Herraa, mutta jotenkin asia vielä roikkuu ilmassa. Ikävöit Jumalan ilmestymistä, rukoilet ja pyydät apua. Olet oikealla tiellä. Aikanaan Jumala vastaa. Olet herätyksessä eikä sinun tarvitse hätäillä. On parempi, että hengellinen raskautesi ei mene kesken. Lue sanaa, rukoile Herraa, opi tuntemaan hänet kaikilla teilläsi. Ja kun hetki lyö, ole valmis. Hän voi nimittäin tulla jonakin kauniina päivänä luoksesi ja sanoa ”Seuraa minua!”. Hän tekee sen, kun näkee, että sinun sydämesi on kokonaiseen antautumiseen valmis.

Vanhurskauden seppele odottaa

Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme… Hepr.12:1.

Normaali hengellinen syntymä on hyvä startti uuden elämän matkalle. Sen elementit ovat parannus, uudestisyntyminen, kaste ja Pyhän Hengen saaminen. Monet aloittavatkin uskon tien vaeltamisen ”kaikkien taiteen sääntöjen mukaan”. Mutta on myös niitä, jotka tulevat uskoon jo lapsena eivätkä edes tiedä sanoa päivää, jolloin ovat uskoon tulleet. He kokevat kuitenkin olevansa uskossa ja haluavansa seurata Herraa. Kumpi ryhmä sitten selviää maaliviivalle?

Kilpailun lopputulos ei riipu startista. Se mitä tapahtuu maaliviivalla ratkaisee. On tärkeää juosta kilpailu loppuun eikä jättää sitä kesken. Raamatun mukaan kuitenkin uskon tielle kutsutuista ja sille lähteneistä vain 25% selviää maaliin. Mistä tiedän tämän? Kylväjävertauksesta, jossa vain neljäsosa uuden elämän siemenistä tuotti satoa.

Sielunvihollinen ei paljon välitä, minkälaisia juhlia pidät, kun lähdet elämän tielle. Saat rauhassa nauttia uuden elämän suomasta ilosta. Mutta kun aikaa kuluu, paholainen ryhtyy pitkäjänteisiin hankkeisiin estääkseen sinua pääsemästä maaliin. Mitä lähempänä olet maaliviivaa, sitä myrkyllisempää, sitä leppymättömämpää ja raivokkaampaa on hänen vastarintansa. Tällä kilparadalla on eniten kaatuneita viimeisellä kierroksella. On monia, jotka ovat nuorella iällä antaneet elämänsä Jeesukselle ja nyt, kun ikää on kertynyt ja ollaan jo reilusti viidenkympin paremmalla puolella, on elämään tullut kompastelua – alkoholin käyttöä, avioero, maailmaan rakastumista – ja sitten tätä uskosta luopumista vielä koristeellaan jollakin uskonnollisella kuorrutuksella, kristillisen elämän maneerit kun osataan niin hyvin. Se on surullista. Epäonnistuminen avioliitossa, yrittämisessä tai missä tahansa muussa asiassa on mahdollista myös uskovan kohdalla, mutta on eri asia epäonnistua kuin luopua uskosta.

Niinpä haluan rohkaista sinua, joka olet ollut uskossa jo pitkään ja sinnikkäästi jatkat. Olet joutunut kokemaan sielunvihollisen kaikki juonet ja olet alkanut väsyä. Et ymmärrä, miksi sinun osasi on kokea niin kovia. Olet joutunut seurakunnan ihmisten ja jopa omien läheistesi hylkäämäksi. Olet saanut huomata, kuinka katoavaa on maine ja kunnia. Ilman omaa syytäsi olet joutunut kaikenlaisen syyttelyn ja parjauksen kohteeksi. On aikoja, jolloin Jumalakin tuntuu hyljänneen. Olet yksin ja taistelet, mutta koet olevasi alakynnessä.

Kuule siis, sinä Jumalalle rakas: maali lähestyy, voitto on käden ulottuvilla. Elämän kruunu ja voiton seppele on varattuna sinulle. Kestä vielä hetki, ole sinnikäs, Jumala ei ikinä hylkää sinua. Hän korjaa sinut kunniaan ja vie taivaan iloon. Hän on uskollinen, hän on voimallinen tekemään, mitä lupaa. Kun vihollinen sinua kiusaa, sano hänelle:

Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä…2.Tim.4:7-8.

Sisimpämme jano

Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Jes.40:1.

Vanhasta testamentista voi meille tulla lakikokoelma tai Jumalan tuomioiden kirja, ehkä pitkäveteisten sukuluetteloiden ja sotakuvausten eepos, joka ei jaksa kiinnostaa. Mutta Vanha testamentti sisältää myös evankeliumia, Jumalan armon monenlaisia ilmestymisiä, Herran hyvyyden kuvausta. Yksi tällainen myönteinen jakso Raamatussa on Jesajan kirjan luvusta 40 alkava jakso, jossa Jumalan Pyhän Hengen uusi voitelu tuntuu saaneen Jesajan valtaansa, niin raikasta, niin lohduttavaa ja niin rohkaisevaa on kaikki teksti siitä eteenpäin. Jotkut älyniekat ovatkin keksineet, että tuon jakson on täytynyt kirjoittaa joku toinen henkilö!

Kun Pyhä Henki valtaa meidät uudella tavalla ja uudistumme jonkin parannuksen ja murtumisen kautta, saattaa oma äänemme muuttua kuin toiseksi. Muutkin näkevät muutoksen, kun kasvomme loistavat. He kysyvät: ”Mitä sulle on tapahtunut?”

Kannattaa kysyä Jesajalta ”mitä sulle on tapahtunut?” ja lukea vastauksia tähän luvusta 40 alkaen. Monta lukua mennään eteenpäin aivan hurmiossa, kuin jalat tukevasti ilmassa, kuin siivillä liidellen, kuin ilosta hyppien, valtavan euforian vallassa. Mikä Jumalan armon ja hyvyyden ylistys! Mikä Hengen inspiraatio, mikä voitelu valtasikaan Jesajan!

Minulle aukeni tuosta Jesajan jaksosta kaksi kertaa sama aukeama, kun selasin Raamattuani. Siitä aukeamasta osui molemmilla kerroilla silmiini sama jae:

Herra, minun Jumalani, on antanut minulle taitavan kielen, niin että voin sanalla rohkaista uupunutta. Jes.50:4.

Se kiteyttää hyvin sen, mihin näillä lyhyillä kirjoitelmillani pyrin. Kadehdin Jesajan innoitusta ja voitelua ja taitavaa kieltä, jonka hän sai Herralta. Kaipaan itsekin onnistua rohkaisemaan lukijoitani. Kaipaan Pyhän Hengen inspiraatiota ja hengen antamaa sanottavaa. Vaikka olen kohdannut paljon tylyjä ihmisiä, jotka eivät arvosta työtäni, vaan lyttäävät mennen tullen sekä minut että tekstini, tiedän silti, että on myös ihmisiä, jotka tarvitsevat Jumalan antamaa rohkaisua, Hengen kosketusta, valoa oman elämänsä synkkyyteen, uutta kipinää arjen harmautensa keskelle, piristystä mielensä apeuteen ja balsamia haavoihinsa. Vaikka mitään erityistä lommoa ei sielussamme olisikaan, Jumala on pannut tietyn kaipuun meidän sisimpäämme, sellaisen janon, joka ei sammu mistään elokuvasta, tv-sarjasta tai romaanista. Sellaisen janon, joka sammuu vain Jumalan sanan ja Kristuksen kirkkauden evankeliumin lähteestä. Se jano sammuu vain pelastuksen lähteestä ja Jesaja on siitäkin välittänyt meille Jumalan lupauksen:

Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä. Jes.12:3.

Paikannuspalvelu

Loppiaista vietetään luterilaisessa kirkossa joulujuhlallisuudet päättävänä päivänä. Silloin on haluttu muistaa itämaan tietäjien saapumista Betlehemiin Jeesus-lapsen luo. Joidenkin vanhempien käsitysten mukaan joulu päättyy vasta Nuutin päivään. Muistan lapsuudestani Nuutin päivän viettoa, kuinka nuuttipukki pelotteli meitä. Se siis muistutti lähinnä jotakin suomalaiskansallista halloweenia.

Koska en kuulu luterilaiseen kirkkoon enkä mihinkään muuhunkaan perinteiseen kirkkoon, on minusta kirkkovuoden pyhät vähän ”yks hailee”. Onhan joitakin pyhiä, kuten pääsiäistä, ihan luontevaa juhlia silloin, kun enemmistö kristikansasta sitä juhlii. On luontevaa pitää juutalaisuudesta periytyvät juhlat (suurin piirtein) niille kuuluvilla paikoilla kalenterissa. Mutta periaatteessa minulle joulu on ainainen ja pääsiäinen pysyvästi sydämessä. Niinpä tieto loppiaisen merkityksestä on minulle vähän saman arvoista kuin tieto jonkin kasvin tieteellisestä nimestä… Niin, loppiaisen tieteellinen nimi on muuten teofania tai epifania (”opi sivistyssana päivässä”) …

Koska loppiainen on myös Jumalan ilmestymisen juhla, minulle kelpaa loppiaisen tekstiksi ihan mainiosti tämä: Hän nousi veneeseen heidän luokseen, ja tuuli tyyntyi. Opetuslapset olivat hämmästyksestä suunniltaan. Mark.6:51.

Voidaan siis kysyä – ei sitä, milloin joulu päättyy, vaan – onko sinun myrskysi jo tyyntynyt? Onko Jeesus noussut sinun veneeseesi? Jos hän on mukana, ollaan sitten matkalla tai kotona, hän tuo mukanaan rauhan. Hän tyynnyttää meidän sisäiset myrskymme (ulkoisetkin), päästää meidät pelosta, vie meidät toivottuun satamaan ja antaa tukevan pohjan jalkojemme alle. Hän johdattaa ja opastaa pois turvattomuudesta, ainaisesta pelkäämisestä, kuolemanpelostakin, ja antaa meille luottavaisen mielen. Häneltä saamme tulevaisuuden ja toivon. Hän on paljon kirkkaampi tähti kuin se, joka johdatti itämaan tietäjiä. Kun hän pelastaa, saamme kokea sellaista sisäistä tyyntymistä, ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä”, että emme enää kaadu maahan jokaisen tuulenvireen takia. Hänen kanssaan kestämme paremmin elämän haasteita. Hän on meidän gps-navigaattorimme, jonka kanssa epätietoisuus oikeasta suunnasta kaikkoaa kertaheitolla. Hän on meidän Here-nappimme, jonka avulla silmiemme eteen avautuu kirkas näky: ”olet tässä ja menossa tuohon suuntaan, yläviistoon”.

Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Matt.17:7.

Aika on lähellä, aivan ovella

Joosefin jalkoihin pantiin kahleet, hän kantoi rautarengasta kaulassaan, kunnes hänen sanansa kävivät toteen. Silloin Herra osoitti hänet viattomaksi. Ps.105:18-19.

Joosef on hyvä esimerkki siitä, miten Jumala koettelee ihmistä, jonka hän on erityisesti valinnut johonkin merkittävään tehtävään. Jumala ei anna valtaansa kenellekään, joka ei ole koeteltu kyseistä asemaa vastaavalla tavalla. Jos sinut on kutsuttu johonkin tiettyyn asemaan Jumalan valtakunnassa, on se asema sitten alhainen tai ylhäinen tai jotakin siltä väliltä, vaatimaton tai erittäin kunnianarvoinen, mikä vaan, sinua koetellaan sitä asemaa vastaavalla tavalla. Joosef oli kutsuttu olemaan faaraon hallinnon ”pääministeri” ja Israelin kansan johtaja, ja hän sai kantaa rautarengasta kaulassaan. Hän sai kärsiä monenlaista vääryyttä, häntä muun muassa syytettiin asiasta, jota hän ei ollut tehnyt.

Tänäkin päivänä on olemassa ”potifarin vaimoja”, jotka huutavat Jumalan ihmisten perään ja syyttävät heitä valheellisesti milloin mistäkin. Sinäkin olet varmasti saanut osasi näistä syyttäjän puheista. Niinpä haluan rohkaista sinua tänään: Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Ps.37.6. Tai: kun ihmisen oikeus vääristetään Korkeimman silmien edessä, kun langetetaan väärä tuomio – eikö Herra sitä näe? Valit.3:35-36.

Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Luuk.18:7-8.

Tänä päivänä profetoin sinulle: sinulle tehty vääryys korjataan. Väärintekijät joutuvat häpeään. Se tapahtuu pian. Sinä saat hyvityksen kaikista valheista, joita nuo pahantekijät ovat levittäneet. Sinä saat kunniaa kaiken kokemasi nöyryytyksen sijaan. Sinä saat uuden tehtävän Herralta, paljon vastuuta, mutta myös voitelun ja voiman hoitaa vastuunalaisen työsi. Sinun hedelmäsi on runsas ja ravitseva, siunaukseksi monille. Totisesti, se tapahtuu Jumalan aikataulun ja suunnitelman mukaan Kristuksen kirkkauden kiitokseksi ja kunniaksi. Aamen.

Sydämen puhtaudesta

Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 1.Joh.1:9.

On ihmisiä, jotka tulevat uskoon, mutta sitten kompastuvat siihen, että huomaavat tekevänsä syntiä aina uudestaan. Joku mies saattaa miettiä asiaa tähän tapaan: ”Jos minä joskus olen huolimaton ja tulen katsoneeksi naista himoiten, menetän heti taivasosuuteni, kun en voi asialle mitään. En voi palvella Jumalaa, joka on niin julma.” – Tämä kuvaus on nyt karrikoitu, mutta ongelma on todellinen. Ihminen voi oman syntisyytensä vuoksi joutua lain alle, jäädä tuskailemaan omaa taipumustaan syntiin ja kokea, että parannus ei auta – synti riippuu minussa kiinni ja siitä on mahdotonta päästä eroon.

Paavali kuvaa ongelmaa Roomalaiskirjeessä: Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Room.7:21 (Lue laajemmin Room.7:13-25).

Ihminen, joka tulee uskoon ja joka elää uskossa, ottaa uskon kautta vastaan Kristuksen tarjoaman lahjavanhurskauden – eikä vain kerran, vaan päivittäin – mutta on ihmisiä, jotka eivät jotenkin osaa valita uskon tietä, vaan pyrkivät lain tietä ja tekojen kautta vanhurskauteen (kuten juutalaiset Room.9:31). Minusta näyttää, että esteenä on paitsi järki, myös taipumattomuus sellaiseen parannukseen, jossa oma toivottomuus myönnetään ilman mitään venkoilua.

Haluan siis rohkaista sinua, joka olet uskossa ja kamppailet oman syntisyytesi kanssa: Jeesuksen veri puhdistaa jatkuvasti. Voit tunnustaa Herralle syntisi (syntisyytesi) ja uskoa syntisi anteeksi. Lestadiolaisten kokouksissa synnintuntoon tulleet nostavat kätensä pystyyn ja pappi sanoo: ”Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!” Sinäkin voit nostaa tänään kätesi pystyyn (eikös sanonta ”nostan kädet pystyyn” tarkoita, että ”olen avuton”?) ja vaikka en näekään sinun kättäsi – Jumala näkee sen – voin sanoa sinulle, rakas uskon ystävä: ”Jeesuksen nimessä ja veressä, kaikki synnit ovat anteeksi annetut! Vaella Jumalasi yhteydessä iloiten ja vapaana syyllisyydestä – Jeesuksen ristin kuolemaan ja sovitukseen turvaten!”

Vasikka ja Karitsa

Jätä minut nyt rauhaan, että vihani saa leimahtaa heitä vastaan ja tuhota heidät. Mutta sinusta minä teen suuren kansan. 2.Moos.32:10.

Jumala vihastui israelilaisiin, jotka tekivät kultaisen vasikan ja alkoivat palvella sitä. Jumala oli juuri vähän aikaisemmin antanut kansalleen kymmenen käskyn lain ja kieltänyt tekemästä mitään jumalankuvaa. Ja kuka sitten heti kiellon päälle teki sellaisen anteeksiantamattoman teon? Ylipappi Aaron! On vaikea olla huvittumatta tämän sinänsä kuolemanvakavan asian vuoksi. Kun vertaan tätä omaan kokemusmaailmaani, huomaan itsekin törmänneeni ”ylipappeihin”, jotka palvovat omia kultaisia vasikoitaan. Sitten kun jäävät kiinni, levittelevät vain käsiään tyyliin: ”Enhän minä mitään tehnyt, se vain tapahtui – hyvässä tarkoituksessa”, jos nyt edes missään suhteessa ymmärtävät väärin tehneensä. Yleensä suuttuvat, jos heitä erehtyy ojentamaan.

Myös Jeesus oli syvästi tunteva ihminen ja hänkin sai monesti aihetta olla vihainen. Luemme tapauksesta, joka sattui Kapernaumin synagogassa. Jeesus kysyi paikalla olleilta: ”Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tappaa ihminen?” He eivät vastanneet mitään. Mark.3:4. Tämän jälkeen sanotaan: Jeesus loi heihin vihaisen katseen; hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta. Hän sanoi miehelle: ”Ojenna kätesi.” Mies ojensi kätensä, ja se tuli ennalleen. Mark.3:5.

Jumala vihaa siis ihmisten tekemiä jumalankuvia, kaikenlaisia epäjumalia. Hän vihaa myös Jumalan käskyjen vääristelemistä, jota fariseukset harrastivat, kun he vahtivat sapatin viettämistä. Nämä kaksi voidaan viedä saman otsikon alle, jos sanotaan, että Jumala vihaa ihmisten keksimää jumalanpalvelusta – ihmisviisauden mukaista uskonnollisuutta.

Niinpä voimme rohkaista toinen toistamme tässä ja ottaa sellaisen tarkan suunnan omasta kompassistamme, että emme mene mukaan mihinkään ihmisten keksimään systeemiin, vaan olemme kuuliaisia Jumalan sanalle ja seuraamme Kristusta. Varokaamme ennen kaikkea mammonan tuomista voimatekijäksi seurakuntaan. Jeesus ajoi kaikki kaupustelijat pois temppelistä. Tänäkin päivänä hän vihaa sitä, että hänen sanaansa kaupitellaan.

On hyvä opetella tuntemaan Jumalaa siinäkin mielessä, että opimme tuntemaan myös hänen vihansa. Yleensä meille julistetaan Jumalan armoa ja hyvyyttä, Kristuksen kirkkauden evankeliumia. Ja oikeinhan se on. Kristus otti päälleen meidän rikkomuksemme, jotta meillä olisi rauha. Hän asettui Jumalan vihan kohteeksi meidän sijastamme. Jo paratiisissa hänestä tehtiin Jumalan karitsa. Vai mistä luulet, että ne eläimen nahat saatiin, joilla Aadam ja Eeva puettiin? (Ks.1.Moos.3:21) Jo siellä ihmiskunnan historian alkuhämärissä hän oli ”Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin”. Se tapahtui paratiisissa – hengellisessä todellisuudessa – mutta Golgatalla hän sitten tuli tähän maailmaan antamaan itsensä sovitusuhriksi ja sovittamaan meidän syntimme tässä maailmanajassa, jossa synti ja kuolema hallitsee. Paavali puhui efesolaisille siitä, että meidän, jotka olemme Kristuksen omia, on oltava selvillä siitä, millaisia asioita Jumala vihaa:

Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle. Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos. Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä saastaisella ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija. Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia. Ef.5:1-6.

Kirjoitettu opiksi

Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Room.15:4.

Tämä jae kiteyttää kauniisti yhden asian: uskoontulemisen jälkeen tarvitaan kestävyyttä, lohtua ja toivoa, jotta jaksetaan vaeltaa uskossa. Me saamme näitä voimavaroja Jumalan sanasta, Raamatusta. Monien usko hiipuu yksinkertaisesti ravinnon puutteeseen.

Monet korostavat, että liiallinen opetuksen kuunteleminen ja ”saarnojen kuluttaminen” voi olla suorastaan vahingoksi, ellei sanaa laiteta käytäntöön. Runsas teologian viljely, opetuksen ylitarjonta, johtaa eräänlaiseen kuplaan: emme enää osaa soveltaa sanaa, kun siitä on tullut vain viihdyke. Luulemme, että pelkkä kuunteleminen riittää, kun se johtaa jonkinlaiseen mielialan kohoamiseen, uskonnollisiin tunne-elämyksiin.

Tämä on totta. Sanaa pitää soveltaa elämään, sulauttaa itseensä, jotta se voi tulla meissä lihaksi. Mutta ei sovi unohtaa, että sana on myös ruokaa. Kun työmies syö ruokaa, hän jaksaa tehdä työtä, mutta se pitää hänet myös hengissä ja terveenä. Ei kaikki ruoka ole vain työssä jaksamista varten. Syömisen tarkoitus on paljon laajempi. Samoin Jumalan sana on ruokaa, joka pitää meidät uskossa elävinä. Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan. Hepr.5:14. Sanan soveltaminen käytäntöön ja sen tuleminen lihaksi siinä, mitä teemme, on vain yksi Jumalan sanan hedelmä, yksi puoli sanan tehtävää. Kun Jumala lähettää sanansa, se luo uutta elämää kaikkialla luomakunnassa, ei vain meidän sisimmässämme tai seurakunnassa: niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. Jes.55:11.

Jumalan sana on tärkeä viisauden lähde, syvemmän ymmärryksen antaja. Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps.119:105. Tarvitsemme Jumalan sanaa moneen tarkoitukseen. Sana neuvoo ja johdattaa, antaa elämälleni kompassin tavoin suuntaa.

Kerrataan vielä se johtoajatus, josta lähdimme liikkeelle: Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Room.15:4. Suokoon Jumala, kaiken hyvän antaja, sinulle tänäänkin kestävyyttä, lohtua ja toivoa, että jaksat elävässä uskossa mennä eteenpäin ja luottaa siihen, että matkan päässä odottaa koti – perille pääsyn ihana palkinto.