Päämäärä on rakkaus

Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. 1.Tim.1:5.

Paavali tuo esiin tavoitteellisen uskonelämän ihanteen - se on käytännöllistä. Siihen kuuluvat tunteet ja tahto, ei vain älyllinen puoli. Usko ei ole kristinuskon harjoittamista oppikysymyksenä - teologiana - vaan se on ihmisenä olemista ja elämää Jumalan tahdon mukaan. Se ei ole jokin teologinen ajatusleikki, eksistentiaalista filosofiaa, vaan elämää, jossa kukin uskoon tullut toteuttaa oman persoonansa mukaan Jumalan antamaa kutsumusta seurakunnan yhteisten päämäärien hyväksi. Jo Paavalin aikana oli noussut esille vinosuuntaus: keskitytään teologiaan. Paavalin aikana se oli lakihurskautta ja keskittymistä lain tulkinnan koukeroihin, meidän aikanamme se on uskon teoreettista ajattelua, josta on siivottu pois kaikki menestysteologian ja uskonsanan ja muiden vinosuuntausten roskat. Sama Paavalin luonnehdinta koskee molempia aikoja:

Eräät ovat eksyneet tästä pois ja ruvenneet jaarittelemaan joutavia. He haluavat esiintyä lainopettajina, vaikka eivät itsekään ymmärrä, mitä puhuvat ja mitä niin varmasti väittävät. 1.Tim.1:6-7.

Emme saa keskittyä oppiin niin paljon, että rakkaus joutuu keskiöstä sivuun. Opin sijasta meidän tulee vaalia evankeliumia, oikeassa olemisen sijasta palvelemista. Sanan selittämisen sijasta meidän tulisi pyrkiä sanan sulauttamiseen, tiedollisen ymmärtämisen sijasta hengelliseen kasvuun, joka ilmenee soveliaina tekoina. Tämän kaiken soisi toteutuvan armon ilmapiirissä.

Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se näin sulautunut heihin. Hepr.4:2.

Huomaamme tämän käytännöllisen otteen myös Jaakobin kirjeessä: Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä -- älkää pettäkö itseänne. Jaak.1:22.

Olen tehnyt havaintoja ja huomannut tällaisen kummallisen asian: Ihmisen aivot ovat uskossa, mutta kädet eivät! Samaa vikaa on kyllä minussakin. Miten saisin kädet mukaan? Ja sydämen! Miten saada mobilisoitua tämä ihmiselon kokonaisuus palvelemaan Jumalan valtakuntaa?

Hyvä lukijani, kehotan sinua ja itseäni yhtä lailla: sinulla on sijoitettavana tähän elämän rulettiin kaikki sinun lahjasi, kaikki sinun persoonasi puolet. Jos keskityt vain uskonopin virheettömään hallintaan, sinä todennäköisesti epäonnistut, sillä Jumala ei ole luonut ketään niin viisasta, että hän onnistuisi siinä. Keskity mieluummin olemaan aidosti sinä, kuuntelemaan Jumalaa, jotta voit löytää itsesi. Muista olla armon lähettiläs. Kun kasvat siihen pisteeseen, että löydät elämäntehtäväsi, ota asiat käytännöllisesti, mene eteenpäin omaa persoonaasi toteuttaen, virheitä pelkäämättä, sillä virheet kuuluvat pakettiin. Ole tyytyväinen, jos pääset edes lähelle tavoitteitasi.

Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme. Kol.3:17.

Syytettyjen penkillä

Mutta he pysyivät itsepintaisesti syytöksissään ja sanoivat: "Hän villitsee kansaa, kulkee opettamassa joka puolella Juudeaa, Galileasta tänne asti." Luuk.23:5.

Jeesus kyllä kulki ympäriinsä ja opetti kansaa. Hän teki kaikenlaista hyvää, paransi sairaita, antoi sokeille näön ja kuuroille kuulon, ajoi ulos pahoja henkiä. Jeesuksen persoona oli hyvin erilainen kuin hänen aikansa keskivertoihmisen. Hänen ansioitaan ei voinut edes verrata tavalliseen tallaajaan - hän oli niin jokamiehen yläpuolella. Olisi luullut, että ns. suuri yleisö olisi suonut hänelle pelkkää mainetta ja kunniaa. Osa tekikin niin, mutta myös oppositio nousi esiin. Yhä enemmän oli niitä, jotka kiistivät Jeesuksen ansiot ja alkoivat syyttää häntä. Hänestä tehtiin "kansan villitsijä":

He sanoivat: "Me olemme todenneet, että tämä mies johtaa kansaamme harhaan. Hän kieltää maksamasta veroa keisarille ja väittää olevansa Messias, kuningas." Luuk.23:2.

Ehkä sinäkin olet saanut huomata, että Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta. Ap.t.14:22. Sinä luulit, että nuhteeton vaelluksesi palkittaisiin jotenkin ja sinä saisit enemmän luottamusta seurakunnassa ja sinun hyvä maineesi kasvaisi kenties yhä kiistattomammaksi. Mutta näin ei käynytkään, vaan olet saanut kuulla ihan päättömiä arvailuja siitä, mitä kaikkea moraalitonta olet mennyt tekemään, mitä outoja naisjuttuja (tai miesseikkailuja) sinulla on takanasi, minkälaisia rötöksiä olet piilotellut hurskaan julkisivusi takana tai miten olet kaikenkaikkiaan hyvin eriskummallinen ihminen, erikoinen ja ilmeisesti mielenterveydeltäsikin pahasti järkkynyt. Sinun raha-asiasi ovat rempallaan ja elät toisten siivellä. Alkoholiongelmakin sinulla todennäköisesti on, vaikka siitä ei olekaan todisteita, sillä olethan kaappijuoppo. Kaiken arvailun lopputulos on, että sinun puhtoinen maineesi on mennyttä, sinä olet tervassa pyöritelty hengellinen ruumis eikä sinulla enää ole mitään luottoa uskovien keskuudessa.

Niin, asiaa voidaan katsoa monelta kantilta. Yksi näkökulma on se, että sinä muistutat kovasti Jeesusta, joka sai ihmisten vihat päälleen, vaikka ei olisi ansainnut. Luultavasti sinun elämääsi, persoonaasi ja uskon vaellustasi on arvioitu pieleen, moni asia on tulkittu väärin ja mukana on tahallistakin väärinkäsittämistä ja paisuttelua. Sinun ansioitasi ei ole otettu huomioon, vaan on nähty ainoastaan sinun puutteesi. On pidetty jokaista epäluuloa totena, myös niitä tuulesta temmattuja.

Niinpä sinä voit ottaa rauhallisesti, säilyttää malttisi, luottaa Jumalaan. Sinä voit jatkaa hyvää uskon vaellustasi ristin tiellä. Sinä voit pitää ihmisten syyttelyä ja saamaasi tuomiota Jumalan armona. Lopultakin sinä voit kääntää kaiken sylkykuppina olemisen kiitokseksi ja nähdä jalkojesi alla Jeesuksen askelten jäljet. Nyt sinä olet yhtä hänen kanssaan ja kerran ylösnousemuksessa täysin häneen liitettynä ylistää kohtaloasi. Sinun osasi taivaan kirkkaudessa on mahtava ja sinä saat kiittää Herraa, iloita sydämesi pohjasta. Sinä kiität jopa kärsimyksestä, maineesi mustaamisesta, valheellisista puheista - sinulla on päässäsi kruunu, joka loistaa. Piikkikruunu, jossa on samanlaisia julmia piikkejä kuin Kristuksellakin.

Sinä saat uuden nimen, jonka Herra itse lausuu julki, ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä, kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa. Jes.62:2-3.

Usko vai uskonto?

Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. Room.4:24.

Tulimme uskoon, koska evankeliumi vapautti meidät kantamasta syyllisyyttä menneistä rikkomuksista. Uskoon tulon jälkeen päätimme noudattaa Jumalan sanaa ja sen vuoksi aloimme rakentaa vanhurskautta, joka ei enää perustunutkaan Jeesuksen takaamaan lahjaan, vaan omaan ansioon. Putosimme lain tarjoamaan sudenkuoppaan ja meistä tuli omavanhurskaita.

Onko sinulle käynyt koskaan näin? Oletko havahtunut kysymään itseltäsi: Mihin loppujen lopuksi tarvitsen Herraa Jeesusta, jos kerran olen uskovaisena täydellinen? Olenhan hetero ja oikein naimisissa enkä ole koskaan eronnut, kuulunhan minäkin seurakuntaan ja käyn kokouksissa säännöllisesti, osallistunhan seurakunnan toimintaan ja annan rahaa kirkolleni. Noudatan käskyjä, elän raitista ja muutenkin kunnollista elämää. Jos seurakunta tarvitsee mitan täyttävää ihmistä johonkin virkaan, olen siihen sopiva...

Monilla on kyllä takaraivossaan tietoisuus omasta puutteellisuudesta, siitä että tarvitsee Jeesusta hyvin perustavaa laatua olevalla tavalla, onhan takana avioero, onhan elämää sävyttänyt alkoholismi, onhan niitä merkintöjä tullut erilaisiin rekistereihin, onhan takana kaikkea. Eletty elämä on ollut risaista eikä siitä voi olla ylpeä.

On hyvä, jos tarvitsemme Jumalan armahtavaa laupeutta ja Jeesuksen Kristuksen armoa, jotta voimme kokea olevamme hyväksyttyjä Herran kasvojen edessä. Raamattu nimittäin sanoo:

Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Room.8:1-3.

Jos pärjäät omillasi - ja olen nähnyt liian monia sellaisia seurakunnissa - et ole silloin Kristuksessa, vaan olet Kristuksen ulkopuolella:

Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. Gal.5:4.

Uskosta on tullut uskontoa. Usko on muuttunut säännöiksi, lakipykäliksi, pitää ja täytyy - ehdoiksi ja niiden kontrolloimiseen keskittyneeksi papistoksi. Jos elät uskonnon ehdoilla, et ole ilon täyttämä, vapautunut uskova, joka rakastaa Jeesusta yli kaiken, vaan olet uskonnon orja, sääntöjen sitoma, papiston valvoma rangaistusvanki. Jos Pyhä Henki on uskonut sinulle jonkin tehtävän, se otetaan sinulta pois heti, kun koneisto on todennut sinut kelvottomaksi hoitamaan sellaista tehtävää. Voin vakuuttaa, että näin käy uskonnon orjuuttamassa ympäristössä, sillä olen kokenut sen nahoissani monta kertaa.

Onneksi voin elää evankeliumin voimasta ja turvata Herraan Jeesukseen. Vain hänen antamansa vanhurskaus on pysyvää, muu on petosta. Ilo täyttää minut, sillä Kristuksen kirkkauden evankeliumi on elämäni johtotähti.

Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. Ilm.5:12.

Jumalan lupaukset

Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: "Aamen", Jumalan kunniaksi. 2.Kor.1:20.

Jumalan lupaukset Raamatussa - siinäpä kolme sanaa, jotka toistuvat, kuulostavat tutuilta ja ymmärrettäviltä, mutta jos tarkemmin niitä ajattelee, konkretia asian ympäriltä häipyy saman tien. Mitkä ihmeen lupaukset?

On tietynlainen oppimistehtävä löytää Raamatusta Jumalan lupauksia, joilla on itselle merkitystä. Monta kertaa Raamattua lukiessa Jumalan lupaukset vilistävät ohitsemme emmekä huomaa niitä. Teksti ei kosketa, koska olemme niin unessa. On olennainen osa hengellisen elämän herkkyyttä, että hoksottimemme ovat kunnossa ja rekisteröimme Jumalan lupaukset. Vasta sitten voimme tarttua niihin, vedota niihin, pyytää niitä - ja saada ottaa niitä vastaan.

Daavidin jälkeläisistä Jumala on lupauksensa mukaan antanut Israelille Pelastajan, Jeesuksen. Ap.t.13:23.

Jumala ei tee mitään antamatta ensin sitä koskevaa lupausta. Jumalan suurin lahja ihmiskunnalle, Jeesus, oli sekin ensin lupaus. Paavali oli opiskellut Vanhaa testamenttia pienen ikänsä ja tunsi hyvin Jumalan lupaukset. Hän oli tietoinen Jumalan lupauksista ja niillä oli hänen elämänkatsomuksessaan tärkeä sija:

Niinpä minä nytkin olen tutkittavana sen tähden, että panen toivoni lupaukseen, jonka Jumala on antanut meidän isillemme. Yötä päivää meidän kansamme kaksitoista heimoa hartaasti palvelevat Jumalaa ja toivovat tämän lupauksen toteutuvan. Ap.t.26:6-7.

Voitaneen sanoa, että Paavali eli lupauskeskeistä elämää. Eikö meidänkin olisi syytä nostaa Paavali esimerkiksi myös tässä asiassa? Voimme varmastikin terästää havainnointiamme ja tulla syvemmin tietoisiksi Jumalan lupauksista. Monet lupaukset koskevat ihmiskuntaa ja sen historiaa, mutta monet lupaukset koskevat meitä seurakuntana ja yksilöinä. Jumala on esimerkiksi luvannut herätyksen aikoja, hän on luvannut pelastaa meidän perhekuntamme, hän on luvannut ottaa meidät mukaansa ylösnousemukseen ja taivaan kirkkauteen. Hän on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä ja huolehtia meidän tarpeistamme. Hän on luvannut parantaa sairaita, täyttää uskoon tulleita Hengellään, käyttää sinuakin evankeliumin työssä. Hänen lupauksensa tuovat elämää maan päälle ja tähän aikaan - tartutaan niihin!

Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta. 2.Piet.1:4. Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. 2.Piet.3:13.

Oikeat motiivit

Muistattehan, veljet, miten me uurastimme ja näimme vaivaa. Kun julistimme teille Jumalan evankeliumia, teimme samalla yötä päivää ansiotyötä, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne. 1.Tess.2:9.

Evankeliumin työ kiinnostaa monia, mutta matkalla tahtoo olla sudenkuoppia. Yksi sudenkuoppa on idea, joka kytkee elannon hankkimisen yhteen evankeliumin työn kanssa. Vain harva on oivaltanut, että paras tapa tehdä Jumalan valtakunnan työtä on tehdä sitä omalla kustannuksellaan tai ainakin niin, että elättää itsensä maallisella työllä - sen lisäksi voi ottaa vastaan avustuksia evankeliumin työn kulujen peittämiseen, mutta ei elatukseensa. Minä jäin aikoinaan nelipäiväiseen työhön, jotta minulle jäi aikaa tähän nettipastorin työhön. Sittemmin olen siirtynyt eläkkeelle maallisesta työstäni, joten en ole kenenkään siivellä mitään puuhastellut enkä yhdenkään seurakunnan taloutta rasittanut.

Kannustan siis kaikkia nuoria, jotka aikovat antautua Jumalan valtakunnan työhön, hankkimaan maallisen ammatin itselleen ja huolehtimaan taloudestaan niin että ei tarvitse rasittaa seurakuntia tai kristillisiä järjestöjä. Voihan olla, että panostus jää tämän vuoksi pienemmäksi, mutta yhteen laskettuun panostukseen pitää laskea mukaan se hyöty, minkä muut saavat tästä ratkaisusta.

Katson päätäni pyöritellen kristillisten järjestöjen työntekijälaumoja. Varsinkin niinä hetkinä, kun kädessäni on järjestön kerjuukirje. Siinä vedotaan suureen rahan tarpeeseen, jota evankeliumin työ aiheuttaa. Pitää todeta, että eihän se evankeliumin työ niin kauheasti rahaa kuluta, vaan nuo ihmislaumat, joita siinä ohessa elätetään!

Terveet ja työkykyiset ihmiset haluavat kevyen sisätyön, mukavan ajankulun kynän pyörittelyn ja paperin siirtelyn merkeissä. Tai hauskan puuhastelun videolavasteiden ja kameroiden keskellä. Ihmiset, joiden ammattina oli rakennusmies, autonkuljettaja, metsuri, peltiseppä, sairaanhoitaja - mitä hienoja ammatteja ihmisillä onkaan - he haluavat nyt esiintyä kirjanoppineina tai toimistovirkailijoina! Pitää sanoa suoraan: monet ovat parhaimmillaan duunariammateissa. Kynän pyörittäjinä tai saarnamiehinä heistä tulee keskinkertaisia, vähän kuin evankeliumin työhön eksyneitä, sanoja hapuilevia ja huonon ulosannin omaavia esiintyjiä, joilla ei aina ole mitään omaa sanottavaa, ainoastaan lainattuja fraaseja tai menneiden herätysaikojen muisteluita, niitäkin takellellen. Täytyy tosin myöntää, että on olemassa henkilöitä, jotka ovat sopivia toimistotyöhön, ehkä peräti parhaimmillaan siinä.

Lapset ja nuoret, olkaa rehellisiä, panostakaa tulevaisuuteenne, hankkikaa ammatti ja pysykää siinä tavoitteessa, että ette rasita seurakuntaa, kun samalla kaikin voimin hakeudutte evankeliumin työhön ja oman kutsumuksenne löytämiseen. Olette onnellisia, jos voitte nauttia maallisesta työstänne palkkaa ja samalla tehdä kutsumustyötä oman toimen ohella. Tämä on minun näkemykseni.

Me emme syöneet ilmaiseksi kenenkään leipää, vaan teimme työtä ja uurastimme yötä päivää, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne. 2.Tess.3:8.

Parjaajat ja myrkynkylväjät

...ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat. Parempi on tehdä hyvää ja kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin kärsiä pahojen tekojen tähden. 1.Piet.3:17.

Hyvä vaellus kristittynä? Mitä se on? Jotkut korostavat seurakunnan tilaisuuksissa näyttäytymistä. Joidenkin mielestä vielä parempi kristitty on sellainen, joka tekee aina parannusta, oli syytä tai ei. Hyvä kristitty on ylhäältä johdettavissa ja toteuttaa vastaan mukisematta kaikki seurakunnan johtajan oikut? Hyvä kristitty pitää suunsa kiinni eikä sano mitään vastaan kenellekään? Hyvä kristitty antaa aina ylimääräiset rahansa pois?

Hyvän kristityn ominaisuuksia voitaisiin luetella paljonkin, mutta nuo eivät vaan osu eivätkä uppoa. Mikään noista ei määritä hyvää kristittyä. Lyhyen määritelmän antaminen on mahdotonta. Jos olemme uskoon tulleita, tarvitsemme kasvua, jotta meistä voisi tulla kristittyjä. Asian tekee monimutkaiseksi se, että voimme olla kristittyjä, vaikka emme ole tulleet uskoon.

Puhun kuitenkin uskoon tulleista. Joudumme kasvamaan keskellä keskeneräisiä uskovia, jotka parjaavat ja panettelevat toisiaan. Näemme kaikenlaista vanhan luonnon sekaantumista seurakunnan elämään: ahneutta, valehtelua, juonittelua, pelaamista, valtataistelua. Uusi testamentti mainitsee monia uskovien syntejä, luettelo on tosi pitkä. On siis tärkeää, että kasvamme uskossa, sillä kasvun myötä raadollisuutemme edes vähän karisee. Joku voi päästä aika pitkällekin. Heille voimme nostaa hattua.

Kuinka siis suhtautua parjaukseen ja myrkynkylväjiin? Kuinka pysyä kristittynä, kun pahan voimat käyvät kimppuun? Varmasti hyvä reaktio juontaa aina juurensa Raamatun sanasta. Joskus on hyvä olla reagoimatta mitenkään, joskus on hyvä vastata sävyisästi ja karttaa kaikkea kostamista. Voimme jättää asiamme Puolustajan käsiin. Niin uhri kuin hyökkääjä tarvitsevat uskossa kasvamista. Molemmat ovat Jumalan työn kohteita.

Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen. 2.Piet.3:17-18.

Vanhurskauden jano

Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Matt.5:6.

Takavuosina paastosin muutamia päiviä kerrallaan, mutta en muista nälän tunteen kadonneen - kuulemma se katoaa jossain vaiheessa pitkän paaston aikana. Juomisen kanssa voi käydä ilman paastoakin niin, että janon tunne katoaa ja keho kuivuu. Seurauksena voi olla nestevajaus, jota ei edes huomaa.

Nälän tai janon tunteen katoaminen on minulle normaalia. Jos vaimoni kysyy "onko nälkä?", melkein vaistomaisesti katson kelloa. Viisarien asennosta tiedän, pitääkö syödä. Tämä on tietysti monien mielestä huvittavaa, mutta samalla he voivat kadehtia luontaista kykyäni laihduttamiseen. Alipainoisuus perustuu toisaalta heikkoon nälän tunteeseen, toisaalta heikkoon ruoan imeytymiseen.

Tämä on valitettavasti monien kohdalla totta hengellisesti. Ei ole juurikaan sanan nälkää eikä vanhurkauden janokaan paljon vaivaa, joten hoiputaan nälkäkuoleman partaalla ja kärsitään nestehukasta niin että taju meinaa mennä. Laodikean seurakunta oli tässä tilassa. Se oli itseensä tyytyväinen ja penseä, sen sisäinen palo oli sammunut, sillä ei ollut nälkä eikä jano. Laodikean seurakunta ei tarvinnut mitään, ei uudistumista, ei intoa, ei palavuutta, ei mitään paitsi vanhan säilyttämistä (Ilm.3:14-22).

Tämä vääränlainen tyytyväisyys on kyllä vaanimassa meitä kaikkia. On vaara menettää nälän ja janon tunne ja jäädä paikalleen. Olemme muka väsyneitä ja ansaitsemme nyt vähän lepoa, tällä tasanteella viipyilyä, tyytymistä saavutettuun tasoon. Voimme jopa todeta, että olemme päässeet hengellisessä kasvussamme päätepisteeseen. Olemme toteuttaneet näkymme, olleet uskollisia palvelijoita ja nyt voimme huokaista. Ei tarvitse nyt hikoilla minkään unelman hyväksi sen enempää. Antaa nyt välillä muiden yrittää. Joka tapauksessahan olemme ansiottomia palvelijoita ja saamme kaiken lahjaksi armosta.

Siinä jää helposti huomaamatta, että janon tunne katoaa ja nälkä on satunnaista. Miten oikein voimme huolehtia, että meillä on tavoitteita, meillä on päämääriä, joihin pyrimme, meillä on kirkas tietoisuus siitä, että elämäntyömme on kesken?

Onko mitään hokkuspokkusta tilanteen hoitamiseksi? Tuskin. Jumalinen elämä vaan vaatii meiltä tiettyä asennetta, kokonaista antautumista, sitä elämäntapaa, josta Paavali puhuu:

Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Room.12:1.

Paavali neuvoo aika yksityiskohtaisesti, kuinka voimme käytännössä toteuttaa tätä elämäntapaa (jakeet 2-10). Sitten hän sanoo:

Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Room.12:11.

Paavali löytää vielä käytännön ohjeita lisääkin (jakeet 12-21). Kunpa osaisimme soveltaa sanaa arjessamme, elämäntavassamme, niin että sana uskossa sulautuu meihin. Luulen, että nälkä ja jano eivät pääse katoamaan, jos niin teemme. Mutta palavuuden ja innon säilyttäminen läpi elämän on suuri haaste. Vanhuudessa viimeistään alkaa vetäytyminen lepoon houkutella. En siitä ketään moiti, en itseänikään, mutta sisäinen palo on vähän eri asia kuin ulkonainen väsymys. Vaalitaan siis sitä herkkää uskon liekkiä, joka sisimmässämme lepattaa.

Sydämen puhetta

Sinä suljet heidät armosi suojiin, otat heidät turvaan majaasi. Sinne eivät ulotu ihmisten juonet, eivät syyttävät puheet. Ps.31:21.

Kiitetty ole, sinä armollinen Vapahtaja, joka aina levität armosiipesi kansasi ylle ja suojelet omiasi. Syyttäjien puheet sinä vaiennat, masentuneita sinä rohkaiset. Sinun henkesi innoittaa meitä aina, sinun sanasi tekee meille rakkautesi eläväksi. Sinun Pyhä Henkesi ottaa sinun omastasi ja antaa meille - eläviä sanoja sydämeltäsi.

Herra, suo armosi ja hyvyytesi niille, jotka tuntevat sinut ja joilla on vilpitön sydän. Ps.36:11.

Kiitetty ole, sinä armollinen Vapahtaja, että olet tehnyt itsesi tunnetuksi meille, olet ilmoittanut meille kirkkautesi evankeliumin. Olemme saaneet oppia tuntemaan täydellisen rakkauden, joka karkottaa kaiken pelon. Jos olemme osallisia rististäsi, olemme osallisia myös voitostasi ja sinun ylösnousemusvoimasi kantaa meitä. Tiedämme, että olet joka päivä kanssamme. Emme joudu epätoivoon, kun vihollinen ärhentelee. Sinun kilpesi suojelee meitä, sinun voimasi kaataa vihollisen.

Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua. Ps.63:4.

Sinä vaatetat minut, sinä puet minut pelastuksen viittaan, annat elämän kruunun päähäni. Sinun kalliit lahjasi ympäröivät minua. Sinä otat minut lapseksesi, annat minulle ikuisen perinnön. Sinä kirjoitat nimeni Elämän kirjaan. Kaiken päivää minä ylistän sinua.

Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä! Ps.138:8.

Kiitos, että sinä olet uskollinen. Sinä olet aloittanut hyvän työsi minussa ja viet sitä eteenpäin. Sinun sanasi valaisee minun tieni ja Henkesi johdattaa, varjelee, neuvoo ja opastaa, sytyttää lamppuni aina uudestaan. Kiitos, että saan olla sinun koulussasi. Kiitos, että lähetät enkelisi avukseni.

Herra katsoo niihin, jotka häntä palvelevat, niihin, jotka panevat toivonsa Herran armoon. Ps.147:11.

Kiitos Vapahtaja, että saan seurata sinua ristin tiellä, seurata sinua aikanaan hautaan ja ylösnousemukseen, tunnustaa aina nimeäsi, päästä lopulta kirkkauteen. Aamen.

Kestävyyden siunaus

Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. Luuk.8:13.

Uskoon tuleminen on ratkaisevan tärkeää. Uskon löytäminen merkitsee uudestisyntymistä. Mutta on tärkeää myös saada juurtua uskoon. Siemen ei kasvata kasvia ainoastaan ylöspäin, se kasvattaa myös juuret. Aivan kuin kasvin tulee oppia imemään itseensä ravinteita maasta, pitää uskoon tulleen oppia imemään itseensä Jumalan sanan ravinteita, ottamaan vastaan opetusta ja harjoittamaan uskoa toisten uskovien yhteydessä. Aika pian on edessä uskon koetukset - kuivuus on niistä ensimmäinen. Jos juuristoa ei ole, kasvu pysähtyy ja kuihtuu pois.

Kylväjävertauksessa puhutaan myös muista koetuksista kuin kuivuudesta. Kasveilla on kilpailijoita, jotka kasvavat samassa maaperässä ja imevät maasta voiman, varjostavat auringon, keräävät lehdilleen kaiken kasteen ja sadekin valuu niiden hyväksi. Joudutaan taistelemaan elinpaikasta ja kilpailemaan ravinnosta. Laiska ja välinpitämätön jää helposti alakynteen. Vaikka vanhurskautta ja pelastusta ylipäätään ei voi ansaita eikä tienata millään työllä, niin kasvulla ja hedelmän kantamisella palkitaan niitä, jotka näkevät vaivaa. Määrätietoinen ja tavoitteellinen pyrkimys hedelmän kantamiseen siunataan. Hedelmä sinänsä on Jumalan lahjaa, mutta pysyminen käyttökelpoisena vaatii meiltä vastuun ottamista.

Monia vaivaa tietynlainen luovuttaminen. He haluavat ehdottomasti elää uskossa, mutta muihin tavoitteisiin ei jakseta panostaa. Omia lahjojahan ei paljon ole, aikaa on niukalti ja rahaa tuskin ollenkaan. Hyvä, jos töissä pärjää ja kotiaskareet hoituvat. Korkeat tavoitteet hengellisessä elämässä karkaavat kauas arjen rämpimisessä. Tässä tilanteessa moni turvaa ns. yhteisöllisyyteen. Usko pysyy elävänä, kun saa seurakunnasta vauhtia. Muiden kanssa voi kokea olevansa mukana kaikessa tärkeässä ilman että tarvitsee itse olla mitään erityistä.

Totuus vaan on, että sinä olet erityistä. Jokainen on. Itse kukin on Jumalan edessä ainutlaatuinen yksilö, kutsuttu elämään uskossa, mutta kutsuttu myös tekemään työtä Jumalan valtakunnan hyväksi. Itse asiassa mikään ei anna sellaista iloa ja tyydytystä kuin Jumalan valtakunnan työ sanotaan sitä sitten kutsumukseksi tai näyksi tai on se mikä vaan käytännön askare. Tärkeintä on kokea, että se on vastaus sille hiljaiselle ja usein sanattomalle pyynnölle, jonka Jumalan henki on laskenut sydämelle. Se tunne, kun tiedän, että Kristus odottaa minulta jotain vastuun ottamista, ja vihdoin - vihdoin saan homman alulle. Edes vähän saan päätä auki. Mikä tyydytys, mikä ilo! Siitä ilosta tiedän: nyt olen oikealla tiellä! Jeesus itse koki tätä iloa: Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni. Joh.17:4.

Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa. Luuk.8:15.

Mitä sydämesi toivoo

Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo. Ps.37:4.

Aabrahamilla oli yksi päällimmäinen toive: saada oma poika. Hän oli kuitenkin käynyt vanhaksi ja vaimokin oli jo aika päiviä sitten ohittanut hedelmällisen iän. Pojan saaminen tuntui mahdottomalta. Aabrahamia kummastutti, että hän oli kuitenkin saanut Jumalan lupauksen jälkeläisistä (1.Moos.17:6).

Jumala puhuu tänäkin päivänä asioista, jotka ovat tulevaisuudessa. Ihmiset huomaavat ne vasta, kun ne ovat jo toteutuneet.

Mistä sinä uneksit? Haluatko sinäkin lapsen, kuten Aabraham? Tai haaveiletko vasta puolisosta? Ehkä sinun toiveesi koskevat ammattia, bisneksiä tai muuttoa kauas? Voihan olla, että sinun sydämessäsi kypsyy jokin hengellinen tavoite. Haluat olla Jumalan käytössä, mutta et oikein vielä tiedä, miten?

Jumala on luvannut antaa sinulle, mitä sydämesi toivoo. Jos hän on istuttanut sydämeesi jonkin unelman, hän tietenkin haluaa sen unelman lähtevän toteutumaan. Yleensä näitä minun postauksiani lukevat juuri sellaiset ihmiset, jotka ovat Jumalan työpöydällä. Voisin profetoida sinulle - eikä se profetia mene luultavasti paljonkaan metsään - että sinun sydämessäsi muhii jokin idea, siellä paraikaa avautuu siemen ja alkaa työntää versoa ylöspäin. Jokin Jumalan hanke sieltä putkahtaa, Jumalan sanan liikkeelle puskema asia sieltä pilkistää, tavoite jolla on ikuista merkitystä.

Myös Jumalan hankkeet voivat näyttää aluksi pieniltä ja mitättömiltä. Mutta ajan oloon niistä voi kasvaa jotakin suurta ja merkityksellistä. Näemme saman ilmiön liike-elämässä. Pieni startup lähtee kokeilumielessä jostakin huoneen nurkasta. Se voi olla ensin muutama itse ommeltu vaate ja lopulta liikeyritys, jonka kaikki tuntevat. Jumalankin hankkeet ovat samanlaisia, ne lähtevät hennoista aluista ja kasvavat:

Se on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi kasvimaahansa. Sen taimi kasvoi ja oli lopulta kuin puu, ja taivaan linnut rakensivat pesänsä sen oksille. Luuk.13:19.

Älä sano, että uskot, jos näet. Usko ensin niin saat nähdä. Unelma, joka sinulla on sydämessäsi, on Jumalan sinne istuttama. Hän valvoo siemenensä kasvua. Hän kastelee sitä. Hän kitkee sen tieltä pois rikkaruohot. Älä delegoi näkyäsi kenellekään muulle. Älä odota, että seurakunta saa sen kasvuun. Sinun omaa vastuutasi ei kukaan muu hoida. Tee se, mikä on vallassasi, ja Jumala tekee sen, mikä on hänen vallassaan.

Ole rämäpää. Ole ruoho, joka nostaa päänsä valoon. Ole juuri, joka imee sadetta. Anna Jumalan elämälle mahdollisuus.

Todellinen valo

Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. 1.Moos.1:3.

Raamatun luomiskertomus koskee näkyvän maailman syntymistä. Raamatun luomiskertomus ei ole tieteellinen, sillä se on kirjoitettu jo ennen kuin tiedettä oli olemassakaan. Se on kirjoitettu niin että jokainen oppimatonkin ihminen voi sen ymmärtää. Se on kirjoitettu niin että lapsikin voi sen ymmärtää. Se on eräänlaista kuvakieltä ja runoutta. Nykyajan ihminen on valitettavasti menettänyt kykynsä ymmärtää tällaista viestintää.

Kaikkia, jotka ymmärtävät luomiskertomuksen, Paavali yllyttää entistä syvempään ymmärtämiseen. Valo, joka tuli, ei ollut pelkästään luonnollista valoa, vaan Jumala loi myös toisenlaisen kirkkauden. Paavali valittaa, että on paljon ihmisiä, jotka eivät näe tätä kirkkaampaa valoa:

Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva. 2.Kor.4:4.

Meidän, jotka olemme uudestisyntyneet elävään uskoon, on mahdollista vaeltaa Kristus-valossa ja säteillä sitä ympärillemme.

Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." Joh.8:12.

Tämä valo on meissä vähän kuin soihtu Gideonin armeijan saviruukussa (Tuom.7). Valo tulee näkyviin, jos tämä saviastia rakoilee. Yö ympärillämme saa hentoa valoa, kun ulkonainen ihmisemme on koetuksella ja murtuu. Niinpä meidän ei tulisi paeta kärsimystä ja välttää koettelemuksia, sillä ne tuovat meistä esiin Kristuksen kirkkauden valoa. Sillä tavoin lähimmäisemme eivät kuule evankeliumia vain sanoina, vaan se loistaa heille meidän kiitollisuudestamme ja meidän ilostamme, jotka ovat sitkeitä keskellä kärsimyksiäkin. Meidän uskomme Jumalaan antaa vahvan todistuksen Jumalan armosta ilman sanojakin.

Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 2.Kor.4:8-10.

Niinpä meitä kehotetaan olemaan sitkeitä ja peräänantamattomia, sillä voimme antaa parhaan todistuksemme Kristuksen rakkaudesta olemalla vaikeuksissakin uskollisia Kristukselle ja Jumalan sanalle. Kun emme luovuta, kun emme hötkyile, vaan pidämme kiinni uskon vakaumuksesta antamatta periksi, silloin valo loistaa meistä maailman yöhön - tiesimme sitä tai ei. Samalla voimme olla varmoja:

Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. 2.Kor.4:17. 

Kiitollinen ihminen

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Ps.139:13-14.

Itsensä hyväksyminen olisi monille suuri harppaus elämäntaidossa. Näemme nykyään median kautta monenlaisia ihmisiä ja meillä on paljon tilaisuuksia kateuteen. Koemme olevamme epäonnistuneita surkimuksia, paljon mitättömämpiä kuin haluaisimme. Olemme kateita muille ja tyytymättömiä osaamme. Filosofien ikivanha kysymys saattaa vaivata: Miksi minä olen minä enkä joku muu? Tunnustan: haluaisin olla joku muu!

Näin lyömme päätämme seinään, emme pääse eteenpäin. Oikeastaan olemme suuren ihmeen äärellä, kun pohdimme minuutta. "Minä olen" on Jumalan nimi ja se tosiasia, että myös 'minä olen', on yksi Jumalan ihmeistä. Hän on todella tehnyt minusta oman kuvansa. Yhdessä toisten kanssa heijastan Jumalan olemusta. Yksinäni en voi tuoda esiin Jumalan persoonan koko rikkautta, mutta yhdessä toisten kanssa edustan Jumalan suurta salaisuutta, nimittäin seurakuntaa: Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää. Ef.1:23.

Näitä pohtiessani saatan vähitellen tervehtyä huonommuudestani. Olen pieni osanen jossakin suuremmassa kokonaisuudessa. En ole epäonnistunut, pois heitettävä jätepala, vaan olen omalla paikallani merkityksellinen. Minun ei tarvitse heittäytyä narsistiksi ollakseni jotakin, sillä Jumala loi minut tähän - ihmiseksi. Hän antoi minun kuulla pelastukseni evankeliumin, joka nostaa minut uuteen merkitykseen: Kristuksen rumiin jäseneksi.

Turha minun on piinata itseäni kadehtimalla toisia, muka parempiosaisia, muka merkityksellisempiä. Tai kadehtia kauniita, rikkaita, kuuluisia. Ei, päinvastoin: voin olla kiitollinen tässä vaatimattomassa roolissani, tällaisena tavan tallaajana, köyhänä ja rumana, tyhmänä ja lahjattomana, sillä olenhan taivasten valtakunnan jäsen, kutsuttu korkeaan asemaan, josta Vapahtajani sanoo:

Tuokaa kaukaa minun poikani takaisin, maan ääriltä tyttäreni, tuokaa jokainen, joka on kutsuttu minun nimiini, jonka olen kunniakseni luonut, muovannut ja valmiiksi tehnyt. Jes.43:6-7.

Yhdessä Kristuksen kanssa olen arvokas, liitettynä hänen ruumiiseensa, ainutlaatuinen osa jotakin suurenmoista kokonaisuutta, joka kerran kirkkaudessa elää ja riemuitsee yhdessä. Puutteet ja viat, joita nyt näen itsessäni, katoavat näkyvistä, kun palapeli kerran kootaan ja lopullinen kuva hahmottuu.

Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki. 2.Kor.3:18.

Kristityn imago

Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: "Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?" Joh.8:48.

Aikalaiset olivat pahasti jakautuneita suhteessaan Jeesukseen: toisaalta oli ihailijat ja seuraajat, toisaalta halveksijat. Uskonnollinen eliitti ei pitänyt Jeesuksesta ja pyrki halventamaan tätä. Samarialaisia pidettiin opillisesti epäpätevinä ja rodullisesti epäpuhtaina. Onkohan meidän aikanamme esiintynyt koskaan samanlaista asennetta?

Jeesus ei antanut vastustajien häiritä kutsumuksensa toteuttamista. Hän sanoi: Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Joh.8:50. Maineensa varjeleminen ja oman imagon luominen eivät häntä kauheasti kiinnostaneet. Hän tiesi, että joutuisi parjatuksi. Hänen elämäntyönsä kyseenalaistettiin ja hänet yritettiin saada näyttämään huijarilta. Jeesus suhtautui siihen kuin johonkin normaaliin ilmiöön - häntä eivät sellaiset väitteet hätkäyttäneet.

Osaammeko me suhtautua parjauksiin samalla tavalla? Riittääkö meille kulmien kohottaminen tai olankohautus? Tänä aikana löytyy vastaansanojia vähintään yhtä paljon. Aina on joku väittämässä, että olet opillisesti harhapolulla ja että sinun näkysi on kangastus. Joskus tämänkin blogin lukijat herättävät minussa hilpeyttä. Olen yrittänyt rohkaista ihmisiä ja kannustaa heitä myönteisin sanoin, mutta kun kerroin unestani, joka lupasi minulle itselleni hyviä asioita, joku nimitti sitä heti "toiveuneksi". Että sitä näkee kaikenlaista, mitä toivoo - ei kai siinä nyt voinut olla kyse Jumalan lupauksesta...

Miten ihmisistä saisi kitkettyä kielteisyyden? En tiedä, tuskin mitenkään. On vain osattava suhtautua siihen loukkaantumatta, kuin ilmiöön, joka on odotusten mukainen, täysin ennakoitu. Sillä tavalla ei tarvitse käyttäytyä kuten eräät narsistiset pastorit ovat nähteni menetelleet. Heidän reaktionsa johonkin ehdotukseeni on joskus ollut raivostunut ja olen saanut kuulla, että näkemykseni olikin kirous! Huh, minä kun luulin ehdottavani jotakin ihan rakentavaa!

Lohdullista ja rohkaisevaa kaikessa halventavassa palautteessa on se, että tiedämme seuraavamme Mestarin askelissa. Häntä kritisoitiin, häntä tuomittiin, hänet leimattiin pahaksi ihmiseksi, hänestä tehtiin rikollinen. Kaikki ilman syytä. Jos saamme seurata häntä näissä ristin tien kärsimyksissä, sehän on meille vain kunniaksi. Sehän on vahva lohtu loukkauksien kestämiseksi.

Älkäämme siis rakentako sellaista imagoa, josta puuttuu ristin häväistys. Sellainen imago romahtaa kuitenkin. Huono maine on parempi kuin hyvä maine - eikö Jeesus sanonut niin?

Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille. Luuk.6:26.

Luotan sinuun

Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. Vihamieheni tahtovat minulle pahaa, mutta sinä ojennat kätesi, sinun väkevä kätesi pelastaa minut. Ps.138:7.

Elämä tahtoo olla sellaista - kulkemista ahdingosta toiseen. Jumalan ihminen nojaa kaikessa Herraan ja saa myös voimaa mennä läpi koettelemusten. Välillä voi mieli olla levoton: miten oikein selviän kaikesta, mikä on edessä? Kyselemme: mitä Jumala tarkoittaa tällä, onko hänellä selkeä suunnitelma ja millainen?

Kun Mooses johdatti israelilaiset erämaahan, ei hänellä ollut valmista suunnitelmaa. Hän etsi johdatusta ja pyysi Jumalalta neuvoa tähän päivään. Jumalan jatkuva läsnäolo teki hänestä rauhallisen, vaikka hän ei kyennytkään näkemään kauas eteenpäin.

Samalla tavalla meidänkin on tarkoitus oppia luottamaan Jumalaan ja hänen suunnitelmaansa. Emme näe tulevaisuuttamme kovinkaan pitkälle, mutta tiedämme, että Jumala näkee.

Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä! Ps.138:8.

Otamme jokaisen päivän Herran kädestä. Tiedämme, että jokainen päivä Herran kanssa on armon päivä. Olemme Paavalin tavoin vakuuttuneita, että Herra ei jätä meitä pulaan:

Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. Fil.1:6.

Jos voisimme suunnitella elämämme itse ja toteuttaa sen vaihe vaiheelta, olisimme kuin maailman ihmiset ainakin. Luonnollisessa elämässä on luonnollista tehdä suunnitelma opiskella ammattiin ja hakeutua sitten alan töihin. On normaalia suunnitella seurustelevansa, menevänsä naimisiin ja hankkivansa lapsia. Jumalan valtakunnassa ei ole mahdollista ihmisen suunnitella itse mitään. Saamme tietysti yrittää toimia omin päin ja käyttää järkeä, mutta jossain vaiheessa suure nimeltä 'risti' sekoittaa kuviomme. Tai kerroin nimeltä 'Pyhä Henki' puuttuu peliin. Hämmennys, jota koemme, voi hyvässä tapauksessa muuttua luottamukseksi ja uskoksi. Voimme mukautua siihen, että Jumala päättää, Herra säätää, Henki johdattaa. Tällä tiellä saatamme yllättyä: -Oho, tämähän meni hyvin, paremmin kuin odotin. Kiitollisuus voi vallata sydämen, huolissaan oleminen vähetä.

Emme näe kauaksi, mutta pidämme kiinni Isän kädestä ja olemme turvallisella mielellä, sillä hän ohjaa meitä.

Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Ps.23:3.

Ei sinua ole unohdettu

Siion sanoo: "Herra on minut hylännyt, Jumalani on minut unohtanut!" - Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä. Jes.49:14-16.

Aika tempun osaisit tehdä, jos pääsisit livahtamaan johonkin piiloon Jumalan rakastavalta katseelta!

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi. Ps.139:7-10.

Herran katse seuraa kaikkialle. Joskus se voi olla vähän kiusallinen tosiasia. Mikään ei ole salassa häneltä. Mutta sille, joka tuntee hänen rakkautensa, se on oikeastaan hyvin turvallinen asia. Tai jos olen yksinäinen ja minusta tuntuu, että Jumalakaan ei välitä, ei kuuntele tai vastaa mitään - silloin voin muistuttaa itseäni, että hänen läsnäolonsa ympäröi minua. Turha huolestua.

Aika ajoin kaipaamme Herran kosketusta. Ikävöin kuulla hänen puhuvan henkilökohtaisesti sydämelleni. Tuntisin taas hänen läsnäolonsa, hänen lämpimän, turvallisen läheisyytensä. Olisin kuin pieni lapsi äidin sylissä.

Sellaiset hetket, kun Jumala puhuu, kun hän ottaa syliinsä, ovat suloisia hetkiä, onnen täyteisiä, rohkeuden valtaamia tai vaan syvän rauhallisia. Voi jäädä vaikutelma, että enkeli kävi hipaisemassa.

Ehkä se oli ystävä, joka ajatteli sinua. Ehkä hän rukoili lyhyesti puolestasi, siunasi sinua. Ehkä hän muisti sinun elämäntilannettasi ja pyysi jotain erityistä. Joka tapauksessa siitä hetkestä jäi hyvä tunne ja mielialasi kohosi.

Olisiko siinä ideaa toteuttaa itsekin vastaavaa? Joskus väännämme jonkin vaikean ja raskaan rukousaiheen kanssa ja hikoilemme rystyset valkoisina, mutta väsymme sellaiseen nopeasti. Rakkaan ystävän puolesta on virkistävää rukoilla ilman mitään käsien vääntämistä, iloisin mielin kuin koskettaisi muuten vaan - kiittäen ja siunaten. Ehkä hän miettii, mikä enkeli häntä nyt hipaisi?

Emme lannistu

Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. 2.Kor.4:1.

Aikoinaan Israelin kansa valloitti Luvattua maata Joosuan johdolla. Joosua kävi sotaväkensä kanssa taistelua niitä heimoja vastaan, jotka asuttivat Luvattua maata. Joosua oli voitollinen ja valtasi sotaväkensä voimalla laajoja alueita, koska Jumalan käsi oli hänen kanssaan.

Joosua sanoi heille: "Älkää pelätkö älkääkä lannistuko, olkaa rohkeat ja lujat, sillä näin Herra tekee kaikille teidän vihollisillenne, joita vastaan te taistelette." Joos.10:25.

Uuden liiton aikaan ei Jumalan valtakuntaa enää vallata miekan voimalla, vaan Jumalan sanan julistamisella ja evankeliumin voimalla. Käytetään sanan miekkaa sielujen voittamiseksi. Vastavoimat eivät ole pakanaheimoja, vaan henkivaltoja, joita epäuskoiset ihmiset edustavat. Vihollinen asuu myös sisällämme, sillä vanha luontomme - 'liha' - on sodassa henkeä vastaan. Taistelussa tulee kaatuneita ja haavoittuneita, kuten Joosuan aikaan, mutta uuden liiton aikaan kuoleman voimia kutsutaan ristiksi. Risti kuolettaa meissä asuvaa vanhaa luontoa. Se on hinta, joka pitää maksaa, jotta Jumalan valtakunta menee eteenpäin.

Paavali kuvaa tätä sotaa, jota käymme: Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 1.Kor.4:8-10.

Se on kamppailua, jossa voitot ja tappiot vuorottelevat, toivo ja toivottomuus lyövät kättä, missä olemme joskus niskan päällä, joskus pahasti alakynnessä. Paavali pitää tätä Jumalan ihmisen normaalitilana. Hän korostaa, että meillä on niin tärkeä tehtävä evankeliumin asialla, että emme lannistu, emme menetä toivoamme, vaan jaksamme taistella, koska tulevaisuus on niin ihana:

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti. 1.Kor.4:16-18.

Kunpa meillä olisi yhtä kirkas näky tulevaisuudestamme kuin Paavalilla. Näkymme kirkastuu sanan kautta, kun otamme sanan vastaan ja annamme sen painua sydämen sisimpään niin että se uskossa sulautuu meihin. Sillä tavoin uskomme kasvaa ja jaksamme olla toivorikkaita emmekä jää lannistumisen valtaan.