lauantai 31. elokuuta 2019

Joutilaat hetket

Jumala on Luoja, joka on luonut kaiken, mitä ympärillämme on. Jumala on monessa mielessä salattu Jumala, mutta hänen luovuutensa on kaikista hänen ominaisuuksistaan eniten näkyvillä ja se tulee vastaan kaikkialla. Ja koska hän loi ihmisen omaksi kuvakseen, myös ihminen on luova ihminen. Et voi täyttää Jumalan suunnitelmaa elämääsi varten, ellet luo mitään.

Miten siis parhaiten huolehdin siitä, että olisin luova? Luovuus nousee esiin keskeltä joutilaisuutta. Joutilaisuudella tarkoitan sellaista vapaa-aikaa, joka ei ole täynnä menemistä ja tulemista ja touhuamista (kuten on tyypillistä nykyihmiselle), vaan joka antaa tilaa ajatella luovia ajatuksia, suunnitella jotakin, kypsyttää sielun syvyyksistä esiin jotakin uutta. Muistatko Betanian Marian? Hän löysi joutilasta aikaa keskellä kiirettäkin. Hän jäi kuuntelemaan Jeesuksen ajatuksia. Kun seurustelet Luojan kanssa, alat itsekin tulla luovaksi ihmiseksi.

Rohkaisen siis sinua hiljentämään vauhtia ja olemaan hiljaa Luojan kanssa. Anna hänen henkensä tartuttaa sinuun luovuuttaan. Juo hänen lähteestään. Hänen antamansa elävä vesi kumpuaa sinusta esiin kuin lähde. Et tiedäkään, mitä rikkauksia sinun sydämesi maaperä kätkee, ennen kuin kaivat ne rikkaudet esiin.

Minä kylvän rauhaa ja menestystä. Viiniköynnös antaa hedelmänsä, maa tuottaa satonsa, ja taivas antaa sateensa. Kaiken tämän minä lahjoitan kansastani jäljelle jääneille. Sak.8:12.

perjantai 30. elokuuta 2019

Ei edes kevyttä kenttäreppua

Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Hepr.12:1.

Menneisyyden kielteiset kokemukset kerääntyvät helposti mielen pohjalle ja muuttuvat taakaksi, joka tekee elämän vaelluksesta kipeän ja raskaan taipaleen. On terveellistä osata unohtaa ja antaa anteeksi. On terveellistä osata jättää menneet asiat taakse ja katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. On terveellistä myös antaa itselleen anteeksi ne mokat, mitä on tullut tehtyä. Minunkin pitää osata antaa itselleni anteeksi ne monet kerrat, kun olen hermostunut ja suuttunut. Olen voinut sanoa sellaista, mitä sitten kadun. On myös ihmisiä, joiden on ihan mahdotonta antaa anteeksi pienintäkään suutahdusta toiselta. Joskus ei saa anteeksi, vaikka kuinka pyytäisi. Senkin voi liittää unohdettavien asioiden listalle.

Erilaisen pahan mielen kanssa on raskasta tehdä matkaa. On kuin raahaisi isoa matkalaukkua mukanaan. Mutta sellainen hikoileminen on turhaa ja syö miestä. Jumalan täysi sotavarustus ei sisällä edes kevyttä kenttäreppua. On askelta keventävää ravita itseään Jumalan armon sanomalla, elää siitä itse ja antaa toistenkin elää. Jeesus on tullut ja nyt en enää perusta vanhurskauttani lain noudattamiseen, vaan Kristuksen ristin työhön: Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla… Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Room.3:20,22-24.

Niinpä rohkaisen sinua jättämään pettymykset taakse. Älä märehdi menneitä. Katso eteenpäin. Tänään on armon päivä ja huomenna on uusi päivä ja ylihuomenna vielä uudempi päivä. Jumala tekee uutta. Hän on armollinen ja hän palkitsee erityisesti ne, jotka kiitollisena kaikista saamistaan siunauksista odottavat uusia siunauksia. Heitä pois kaikki tunne-elämän romu, vie roskiin epäonnistumisen jätepussit, ja se mikä vielä painaa, jätä Jeesuksen veren alle. Kun olet tunnustanut syntisi Herralle, usko tämä: ”Sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä!” Päätä antaa ikävien asioiden olla enempää penkomatta. Päätä olla kostamatta. Elä rauhassa itsesi, Jumalan ja toisten ihmisten kanssa – sikäli kuin se sinusta riippuu.

En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Fil.3:12.

torstai 29. elokuuta 2019

Sanaa Kristuksesta

Filippos tuli Samarian pääkaupunkiin ja julisti sen väelle sanomaa Kristuksesta. Ap.t.8:5.

Kristillinen usko huipentuu henkilöön, ei asioihin. Huomaamme kuitenkin, että vaikka tiedostammekin tarpeen elää Kristus-keskeistä elämää, alamme siitä huolimatta helposti keskittyä asioihin, jotka liittyvät seurakuntaan, teologiaan, lähetystyöhön ja kaikkiin hyviin ja kauniisiin asioihin, joita liitämme kristilliseen uskoomme. Voimme tehdä ”tieteellisen” kokeen ja mitata omia puheitamme ja erityisesti sitä, kuinka paljon puhumme Jeesuksesta ja kuinka paljon jostain oheisasiasta. Tulokseksi voimme saada, että puhumme Kristuksesta vain 10% kaikesta puheesta, joka liittyy uskoon, ja 90% puhumme erilaisista muista asioista. Tai Jeesus saa jonkin vielä huonomman prosentin.

Meidän tulisi palata uskomme keskipisteeseen. Paavalilla oli sama tavoite, kun hän kirjoitti kolossalaisille: Tahdon teidän tietävän, kuinka kovaa taistelua käyn teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien muiden tähden, jotka eivät ole koskaan nähneet minua kasvoista kasvoihin. Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. Kol.2:1-3. Kristus on keskeistä: hänen elämänsä, hänen työnsä, hänen kuolemansa, hänen ylösnousemuksensa, hänen kuninkuutensa, hänen kirkkautensa – kaikki saa alkunsa hänestä ja kaikki päättyy häneen. Jeesus sanoi itsestään: Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Ilm.22:13.

Niinpä rohkaisen sinua ja samalla itseäni: kaikkien elämän vaikeuksien keskellä voimme kääntyä Herran Jeesuksen puoleen. Kristuksessa meille on annettu kaikki, mitä tarvitsemme. Voimme olla turvallisella mielellä, sillä hän ei muutu, hän ei petä, ei hylkää eikä jätä. Hänen sanansa on ”niin ja aamen”. Hän on meidän elämämme (Fil.1:21) ja kaikkemme. Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat. Ps.84:11.

Ja kun olemme päässeet tuntemaan hänet, voimme muillekin näyttää tietä hänen luokseen. Voimme auttaa toisiakin kohtaamaan hänen pelastavan armonsa.

Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla. Ap.t.4:12.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Kärsimyksestä kestävyyteen

Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi… 1.Piet.1:7.

Oletko juuri nyt koetuksen keskellä? Melkein aina voimme vastata ”kyllä”, sillä aina jokin rassaa, aina jokin vihollisen hyökkäys on meneillään. Uskovina joudumme kestämään vainoa ja uskovina joudumme myös kestämään Isän kasvatusta. Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? Hepr.12:7. Jaakob kirjoittaa meille koetuksista näin:

Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. Jaak.1:3-4.

Hän näyttää sanovan, että koetusten läpikäyminen johtaa hengelliseen kasvuun. Sanan ”kestävyys” sijasta voidaan käyttää sanaa ”kärsivällisyys” (KR38). Siis erilaisten uskon koettelemusten kautta, joissa meidän kärsivällisyytemme joutuu koetukselle, me kasvamme uskossa. Jaakob valottaa asiaa lisää:

Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Jaak.1:12.

Kaiken kestävyyden ja kärsivällisyyden lopputuloksena on voiton kruunu. Jaakob viittaa tässä rakkauteen. Jumala rakasti meitä ja antoi meille Poikansa. Siitä lähti kaikki liikkeelle. Mutta nyt kaiken menestyksellisen kilvoittelun ja uskon lopullisen päämäärän saavuttaminen riippuu myös siitä, annammeko vastarakkautta – rakastammeko me Jumalaa.

Kaiken keskellä, mikä meitä rassaa ja stressaa, voimme siis jaksaa olla kärsivällisiä ja kestäviä uskossa, kun rakastamme Herraa ensirakkaudessa. Jumalan sana rohkaisee meitä, kun erilaiset vastoinkäymiset meitä kurittavat. Jumalan sanan lupauksiin tartumme kiinni uskolla. Usko pysyy vahvana rakkauden kanssa yhdessä. Ja rakkaus pysyy vahvana yhdessä kiitollisen mielen kanssa.
Oletko sinä kiitollinen Jumalan lapsi tänään? Kerro se Jumalalle, niin hän vahvistaa sinua siinä koetuksessa, jossa olet. Katso, millaisiin koetuksiin Jumalan pyhät joutuivat raamatullisena aikana. Niinpä te, sisaret ja:

Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Jaak.5:10.

tiistai 27. elokuuta 2019

Ei yli, ali eikä ohi, vaan läpi

Monet koettelemukset tulevat osaksemme, kun seuraamme Herraa. Ihmissuhteissa tulee väistämättä ongelmia ja jos työpaikalla ei esiinny kiusaamista, muuta vääryyttä ja ongelmaa sitäkin enemmän. Kristillisen uskon tunnustaminen nostaa aina jonkinlaisen älämölön kaikkialla.

On tärkeää rakentaa uskoaan, jotta selviämme koetuksista. Koetuksista selviäminen ei tarkoita, että saamme kulkea niiden ohi ja päästä nuolemaan haavojamme jonnekin. Selviytyminen tarkoittaa, että menemme niistä läpi ja tulemme niistä ulos entistä ehompina, entistä vahvempina, entistä enemmän Kristukseen rakastuneina, uskossa entistä aikuisempina. Normaali ihmisen reaktio kaikkiin vastoinkäymisiin on pakeneminen. Haluamme ohittaa vaikeudet jotenkin. Jopa Jeesus pyysi: Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi. Matt.26:42.

Jumalan sallimat kiusaukset ja vaikeudet ovat hyödyksi, jos emme pötki pakoon. Monen koulu- ja työpaikkakiusatun on lähes ylivoimaista mennä kouluun tai töihin (ja ymmärrän sen), mutta Jeesuksen kanssa siitäkin selviää. Koetuksen kestäneenä on vahvempi. Oikeastaan Jumala luo uskovan sisimpään uutta kaikkien kestettyjen koetusten kautta. Niistä saa sisäinen ihminen enemmän rakennusainetta kuin osaamme aavistaa. Kerran näemme, miten arvokasta kaikki oli ja miksi kannatti kestää. Kerran, kun voittomme on ilmeinen, elämän kruunumme kirkas, tulevat taivaan joukot ihmettelemään meidän selviytymistämme. Ja luultavasti käy, kuten Danielin tovereille, jotka joutuivat kuumaan pätsiin:

Satraapit, käskynhaltijat, maaherrat ja kuninkaan hovimiehet kerääntyivät paikalle katsomaan miehiä ja havaitsivat, että tuli ei ollut pystynyt heihin: heidän partansa ja hiuksensa eivät olleet kärventyneet, heidän vaatteensa eivät olleet lainkaan vahingoittuneet, eikä heistä edes lähtenyt savun hajua. Dan.3:27.

Näin on sinunkin määrä mennä jokaisen koettelemuksen läpi, jonka Jumala on sallinut elämääsi. Ei ole tarkoitus, että olet haavoilla, olet toivosi menettänyt ja henkisesti lopussa. Tarkoitus on, että tulet läpi elämäsi koettelemuksista uudeksi luotuna uskon ihmisenä, joka tietää, mitä on mennä tulen läpi yhdessä Kristuksen kanssa. Sitä elämänkokemusta ei korvaa mikään.

maanantai 26. elokuuta 2019

Kun Jumala ei vastaa

Uskonelämässä tulee eteen monenlaisia koetuksia. Yksi hyvin yleinen koetus on se, kun emme saa vastausta johonkin meille tärkeään rukoukseen. Vaikka panostamme asiaan päivittäin ja rukoilemme kyyneleet silmissä, Jumala ei vastaa. Tai koemme taloudellisia vastoinkäymisiä, vaikka olemme antaneet Jumalalle omastamme säännöllisesti. Tilanne tuntuu joka tavalla epäreilulta. Mietimme, kannattaako Jumalaa palvella, kun hän ei tee hyväksemme mitään.

Joel Osteen kertoo eräässä tv-saarnassaan, kuinka erään nuoren naisen seurustelu päättyi ja hän tuli pyytämään esirukousapua, koska oli varma, että hänen tuli mennä naimisiin juuri kyseisen miehen kanssa. Nainen pyysi rukousta lähes viikoittain ja kuukaudesta toiseen, jotta tuo suhde alkaisi uudestaan. Hän ei nähnyt muuta vaihtoehtoa, vaikka hänelle varovasti yritettiin sanoa, että maailmassa on muitakin miehiä. Vuosia myöhemmin hän kuitenkin ilmestyi seurakunnan tilaisuuteen aivan toisen miehen kanssa ja onnesta säteillen esitteli myös heille syntyneen pienokaisen. Hän oli löytänyt elämänsä miehen, mutta tämä oli aivan toinen kuin se henkilö, jonka takia oli aikaisemmin niin paljon rukoiltu. Hänen aiempi ihastuksensa oli eronnut jo parikin kertaa eikä pysynyt missään työpaikassakaan kovin pitkään. Nyt tämä nainen sanoi: ”Olen Jumalalle kiitollinen aviomiehestäni ja lapsestani ja kaikkein kiitollisin olen Herralle siitä, että hän ei silloin aiemmin kuullut rukouksiani!”

Joskus on parempi, että Jumala ei vastaa niin kuin me haluaisimme. Jumala näkee asiat paremmin, hän näkee kokonaisuuden ja on joka suhteessa meitä viisaampi. Joskus hänen viisautensa estää meitä saamasta vastausta johonkin ”tyhmään” pyyntöömme. Joten meidän on syytä tyytymättömyytemme keskellä rauhoittaa mielemme ja ymmärtää, että tilanteemme on Jumalan tiedossa ja hänen hallussaan, eikä hän tee virheitä. Jos olemme jättäneet asiamme Herralle, silloin hänen päätöksensä on oikea, vaikka se olisi ”ei”. Nostakaamme siis katseemme ylös ja tuokaamme hänelle kiitoksemme niin suljetuista ovista kuin avatuistakin, niin kyllä-vastauksista kuin ei-vastauksistakin.

Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa (1.Tess.5:18 KR38).

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Goljatin miekka

Pappi vastasi: ”Täällä on Goljat Filistealaisen miekka, sen miehen, jonka sinä tapoit Elanlaaksossa. Se on tuolla efodin takana vaatteeseen käärittynä. Ota se, jos haluat. Muuta täällä ei ole.” Daavid sanoi: ”Ei sen parempaa olekaan! Anna se minulle.” 1.Sam.21:9.

Paavali oli oppinut, että vaikeuksien kohdatessa hän saattoi luottaa siihen, että Jumala antaa niistä voiton. Hän ilmaisi sen näin: Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. 2.Kor.12:10. Paavali tiesi sen saman periaatteen, josta Goljatin miekka kertoo: Jumala voi kääntää pahan hyväksi ja kun sinä voitat vastustajasi Jumalan avulla, siitä voitosta tulee miekka sinun käteesi.

Vaimoni joutui taistelemaan syöpää vastaan. Ensijärkytys oli kova ja minäkin jo aika ajoin pohdiskelin, miten selviän vaimon poismenosta, kaikesta surusta ja hautajaisista. Mutta saimme myös veljiltä ja sisarilta rohkaisua ja rukoustukea. Arvaa, ketkä rohkaisivat meitä eniten? – Ne, jotka olivat itse käyneet läpi syöpähoidot ja parantuneet sairaudestaan. Vertaistuki on parasta tukea. Se uskoa vahvistava rohkaisu jota heiltä saimme, oli kuin miekka heidän kädessään sitä goljatia vastaan, joka uhkasi tappaa vaimoni. Nyt olemme riistämässä samaa miekkaa itsellemme, julistamassa voittoa sairauden ja kuoleman voimista. Nyt vaimoni on parantumassa ja hän voi antaa vertaistukea toisille.

On mielenkiintoista kuunnella tarkasti Daavidin sanoja, kun hän toteaa: ”Ei sen parempaa olekaan!” Jumalan antama miekka, viholliselta riistetty – ei sen parempaa olekaan. Sinun voittosi, kun joudut kokemaan Saatanan kaikkein raivokkaimman hyökkäyksen, on arvokkain osa sinun arsenaaliasi. Et sen parempaa asetta olisi voinut käteesi saada kuin sen, jonka riistit viholliselta.

Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Ef.6:17.

Älä siis pelkää vihollisen hyökkäyksiä. Älä vapise, kun hän sinua uhkailee. Jumalan avulla sinä saat voiton ja voiton jälkeen sinä saat lisää voimaa, lisää hengen arvovaltaa. Sinusta tulee Jumalan taistelija, joka taistelee Elävän Jumalan taisteluriveissä koko Jumalan Israelin hyväksi. Sinulla on kädessäsi miekka, jota parempaa ei olekaan. Juuri ne ahdingot, joihin joudut Kristuksen tähden, antavat sinulle parhaat aseet käteesi! Sinun ”sotilasarvosi” nousee vihollisen silmissä ja sen sijasta, että sinä pelkäisit häntä, hän pelkää sinua ja pakenee sinua, minne menetkin. Vihollinen oppii tuntemaan sinut ja näkemään, mitkä sotajoukot sinua ympäröivät.

Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään. 2.Kun.6:17.

lauantai 24. elokuuta 2019

Kaikkien ihmisten pelastaja

Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Hepr.10:23-24.

Helposti alamme epäillä Jumalan lupauksia. Emme aseta välttämättä Jumalan luotettavuutta kyseenalaiseksi, vaan alamme epäillä omaa uskoamme. Alamme pelätä, että uskomme ei kanna meitä perille. Tunnemme itsemme huonoiksi ja epäonnistuneiksi uskoviksi. Menetämme niin helposti sen uskon varmuuden, joka alkuaikoina sävytti meidän suhdettamme Herraan. Tämä pelko ja epävarmuus sitten heijastuu elämäämme siinä, että vetäydymme kuoreemme ja vieraannumme jopa kokonaan uskosta.

Niinpä haluan kannustaa sinua tänään ja painottaa tätä: Jumala on armollinen. Hän on luotettava ja uskollinen. Me emme jaksa aina elää niin kuin ymmärrämme, että olisi oikein. Mutta voimme aina palata hänen jalkojensa juureen ja mennä rukousalttarille. Sen voi tehdä ihan yksityisesti. Voimme puhua Jumalalle milloin tahansa, kotona, työpaikalla, kadulla, kahvilassa, auton ratissa – emme tarvitse siihen mitään pyhää rakennusta. Mutta jos tuntuu paremmalta mennä kirkkoon, niin sitten pitää mennä kirkkoon. Tai vanhanaikaiseen herätyskokoukseen helluntaiseurakuntaan? Tärkeää on kertoa Jumalalle, miltä tuntuu. Jos tuntuu kurjalta, niin pitää kertoa, että tuntuu kurjalta ja pyytää apua. Me kaikki tarvitsemme apua ylhäältä aina silloin tällöin. Jokaiselle tulee hetkiä, jolloin on myönnettävä: ”Isä, minä en jaksa, auta minua!”

Voimme rohkeasti viedä oman heikkoutemme Herralle ja olla varmoja, että hän huomioi meitä. Hän on valmis nostamaan kaatuneen ylös, hän on valmis antamaan anteeksi rikkoneelle. Hän on sinunkin Vapahtajasi.

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. 1.Piet.5:5. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Hepr.4:16. Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien. 1.Tim.4:10.

perjantai 23. elokuuta 2019

Terveellinen ahmimishäiriö

Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa. Job 4:4.

On aina rohkaisevaa, kun saa sanan Herralta. Se on tärkeä kokemus, sillä sellainen kuuluu aitoon ja elävään uskoon. On silti tavallista, että jotkut eivät kuule Jumalan puhetta ja ihmettelevät, miten voi oppia kuulemaan Jumalan ääntä. Minäpä yritän kertoa sinulle hyvän reseptin siihen.

Jos siis haluat kuulla Jumalan puhuvan sinulle suoraan ja henkilökohtaisesti, sinun tulee alkaa lukea Raamattua. Siellä Jumalan sana on yleisessä muodossaan – kaikille annettuna. Logos-sana on Jumalan puhetta, joka on kirjallisesti muistiin merkitty ja sillä tavalla hyödyksi käytettävissä. Sen kautta voit opetella tuntemaan Jumalaa, tietämään mitä hän ihmisiltä odottaa, ja tietämään, mitä hän on tehnyt sinun hyväksesi. Jos et jaksa olla kiinnostunut Jumalasta tällä yleisellä tasolla, miten hän on historian saatossa ilmestynyt ja mitä hän on puhunut ennen eläneille ihmisille, et todennäköisesti kuule hänen ääntään koskaan henkilökohtaisesti.

Jeremialta kysyttiin ”Onko tullut sanaa Herralta?” (Jer.37:17). Ihmiset, joilla on profetoimisen armolahja, saavat usein (esimerkiksi puhelimessa) kuulla ihmisiltä erilaisia pyyntöjä, joissa heitä houkutellaan profetoimaan yksityisesti kyseiselle henkilölle. Joidenkin ihmisten kohdalla voisi olla aiheellista ”profetoida”, että ”Kyllä, sinulle on sana Herralta – lue Raamattu kannesta kanteen…”

Ymmärräthän tämän periaatteen? Voithan sinä Jumalan logos-sanaa harrastaa myös kuuntelemalla sananjulistusta livenä, katselemalla kristillistä tv-kanavaa – mahdollisuuksia on monia. Mutta eihän Jumala puhu sinulle suoraan ja yksityisesti, jos et ole kiinnostunut logos-sanasta ollenkaan! Pyhä Henki, joka sen puheen sinulle välittää, ottaa mielellään Jumalan logos-sanan, joka on valmiina sinun muistissasi, ja käyttää sitä, kun hän viestittää sinulle jotakin. Varastoi siis muistiisi Jumalan sanaa. Se ei välttämättä tarkoita sanan ulkoa opettelua, vaan alitajuista muistamista.

Tämä rohkaiskoon sinua lisäämään Raamatun lukemista. Ja toivon, että huomaat jo pian, että Jumalan Henki alkaa puhua sinulle. Toivon, että saat kaiken lisäksi varmistua, että olet hänen ikioma lapsensa.

Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi! Jer.15:16.

torstai 22. elokuuta 2019

Hyvä omatunto

..teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus… 1.Piet.3:21.

Niin, Jumala teki kasteessa meidän kanssamme hyvän omantunnon liiton, sanoo Pietari. Hyvän omantunnon säilyttäminen kuuluu kristillisen uskon perusasioihin. Jos olemme joskus varastaneet, emme saa enää varastaa. Jos olemmekin tehneet erilaisia kolttosia, emme enää tee. Emme harjoita väkivaltaa missään muodossa. Jos olemme joskus petkuttaneet ihmisiä, emme enää petkuta. Nyt vaellamme valossa. Se tarkoittaa, että emme salaile asioita. Emme tee pahoja tekoja toisten selän takana. Emme juonittele, emme huijaa, emme ”osallistu pimeyden töihin” (Ef.5:11), emme harjoita ilkivaltaa, emme panettele ja parjaa – emme tee lähimmäisellemme mitään vahinkoa.

Kun olen tavannut uskossa olleita, mutta uskosta luopuneita ihmisiä, huomaan usein, että heillä on taipumus kaikenlaiseen vilunkiin, jäynän tekemiseen ja muuhun, mistä paistaa epärehellisyys ja halu löytää tilaisuuksia vahingonilon kokemiseen. Vanha sanonta ”jäljet johtavat sylttytehtaalle” saa heidän kohdallaan uutta syvyyttä. Nämä ihmiset helposti vierittävät syyn uskosta luopumiselleen jollekin tekijälle, joka on heidän itsensä ulkopuolella. Joku toinen uskova, joku pastori, joku seurakunta – joku muu kuin he itse – aiheutti sen, että he eivät nyt jaksaneet vaeltaa uskon tietä.

Perimmäinen syy on kuitenkin ollut hyvän omantunnon hylkääminen. Niinpä haluan rohkaista sinua, joka olet uskossa ja taistelet tietäsi eteenpäin: valvo itseäsi, että et sorru epärehellisyyteen tai mihinkään, mikä loukkaa sinun omaatuntoasi. Erehdyksiä jokainen tekee, mutta älä anna niiden johtaa omantunnon paatumiseen. Pidä sydämesi puhtaana. Pelaa avoimin kortein. Karta kaikenlaista vilppiä, ole rehti. Silloin saat nostaa pääsi, katsoa suoraan eteenpäin, olla rohkea – ja Jumala siunaa sinua tielläsi.

Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä.Ps.32:2.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Pysähdy hetkeksi

Kun he olivat tulleet kaupungin laidalle, Samuel sanoi Saulille: ”Käske palvelijasi mennä edeltä.” Palvelijan mentyä Samuel jatkoi: ”Pysähdy hetkeksi, niin minä ilmoitan sinulle Jumalan sanan.” 1.Sam.9:27.

Jumalan äänen kuuleminen voi edellyttää pysähtymistä. On lopetettava ihmisten kanssa lörpöttely ja osattava olla yksin ja osattava hiljentää mielensä, jotta voi kuunnella. Nykyaikana ihmisillä on monenlaista tekemistä koko ajan. Yksinäisyyden ja hiljaisuuden rauhaa ei juurikaan ole tarjolla.
Yksin elävät ihmisetkin täyttävät päivänsä kaikenlaisella touhuamisella. En halua syyllistää siitä ketään, haluan vain herättää ihmisiä ja sanoa: tee jotakin tälle metelille, tee jotakin tuolle pauhaavalle televisiolle, tee jotakin tuolle hälymusiikille, tee jotakin tuolle loputtomalle lörpöttelylle, tee jotakin tälle ihmisten parveilemiselle ja niin edelleen – ja hakeudu rauhaan. Kun hakeudut rauhaan ja annat sen ympärillä olevan rauhan vähitellen imeytyä sieluusi, voit alkaa kuulla sellaista, mitä et kuule muuten. Voit alkaa kuulla Jumalan hengen puhuvan sinulle. Voit alkaa muuttua, kun päästät rauhan hengen sisimpääsi. Jumala on rauhan Jumala ja hän on siellä, missä on hiljaista ja rauhallista ja missä ei ole muita ihmisiä. Kaikkeinpyhin on nyt Uuden liiton aikaan meidän sisimmässämme ja sinne ei voi harrastaa ryhmämatkailua. Kohtaamme Jumalaa sydämemme hiljaisuudessa – yksin.

Rohkaisen siis sinua: vetäydy pois asioista ja ihmisistä, jotka häiritsevät ja estävät Jumalan kohtaamista. Voit hakeutua seurakuntaan kohtaamaan Jumalaa, mutta siellä kohtaat todennäköisesti seurakunnan Jumalan, siis Jumalan, joka toimii yhteisön tasolla. Jos haluat yksityisen audienssin Herran kanssa, vetäydy seurustelemaan Jumalan kanssa kahden. Siellä kuulet asioita, jotka ovat sinulle elintärkeitä henkilökohtaisesti ja monta kertaa on niin, että – vain siellä. Vain kahden kesken Jumalasi kanssa kuulet ne kaikkein tärkeimmät viestit. Jeesuskin joutui hakeutumaan yksinäisyyteen kuullakseen Isän äänen:

Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Mark.1:35.

tiistai 20. elokuuta 2019

Sinä olet se mahtava tyyppi

Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä”. 2.Sam.12:7.

Daavidin piti nöyrtyä ja tiedostaa, että juuri hän itse oli tehnyt väärin. Mutta samat sanat voidaan sanoa myönteisessäkin mielessä. Jos siis sanon: ”sinä olet se mies” tai ”sinä olet se nainen”, mitä haluan viestittää?

Sinä olet se hyvä ihminen, joka on ollut avioliitossa uskollinen! Sinä olet se kunnollinen ihminen, joka olet aina antanut omastasi toisille. Sinä olet se, joka on perivä siunauksen, koska olet antelias ja vieraanvarainen. Sinä olet se hieno tyyppi, joka ei muistele kärsimäänsä pahaa, vaan osaa antaa anteeksi! Sinä olet se vaatimaton ja nöyrä uskova, joka on aina ollut valmis tunnustamaan syntinsä, kun on tarvetta ilmennyt. Sinä olet ollut valmis parannukseen ja siksi olet edennyt uskon tiellä. Sinä olet se mahtava tyyppi, joka olet kasvanut uskossa ja kantanut vastuuta toisista, vaikuttanut Kristuksen todistajana ja esirukoilijana! Hienoa!

Sinä olet se hiljainen vapaaehtoistyöntekijä, joka raadat toisten hyväksi ilman palkkaa. Sinä olet se upea ja esimerkillinen ihminen, joka loistat Kristus-valoa. Sinä olet se toisten palvelija, joka saa kerran suuren palkan. Sinä olet se lämmin ihminen, joka aina osaat osoittaa myötätuntoa kärsiviä kohtaan!

Sinä olet se, joka aina tartutat iloa toisiinkin. Sinä olet se, joka et koskaan valita ja nurise, vaan sinun huuliltasi saamme kuulla kiitoksen sanoja. Sinä olet se kiitollinen ihminen, joka valaa uskoa ja positiivista mieltä koko perheeseen ja seurakuntaan. Sinä olet se toisten kannustaja ja rohkaisija, joka aina tuot valoa pimeyteen ja toivoa masennukseen. Kiitos sinulle!

Myös Jumala taivaasta näkee sinut. Hänen mielipiteensä on ollut ilmaistuna Raamatussa sinunlaisiasi varten jo tuhansien vuosien ajan etukäteen. Näin hän sanoo sinusta tänään:

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. Sef.3:17.

Ole siunattu Jeesuksen nimessä!. Olet edelleen siunauksen kohteena ja samalla olet siunauksen jakaja ja niin voit olla varma, että sinulle on varattuna taivaassa kirkas voiton seppele.

maanantai 19. elokuuta 2019

Katse ylös eikä sivulle

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Fil.4:6.

Meillä on taipumus olla toteuttamatta selkokielisiä Raamatun ohjeita – minullakin – ja sen sijasta, että toteuttaisimme tuota yllä olevaa sanaa, me murehdimme, olemme huolissamme, rukoilemme ja anomme kyllä, kerjäämme suorastaan, mutta emme kiitä. Kiittäminen – se tuntuu olevan liian vaikeata. Liian vaikeata tuntuu olevan ”tuoda kiitoksen kassa” (KR38) asioita Herran tietoon. Kun luen yleisön lähettämiä rukousaiheita, vaikuttaa siltä, että eräät pyytäjät pyrkivät suorastaan heittäytymään itsesäälin valtaan ja rypemään omassa kurjuudessaan, jotta heidän tarpeensa kuulostaisi todelliselta ja kiireelliseltä. Mutta tehostaako se heidän pyyntöjään?

Ei tehosta – kiitos voisi sen tehdä. Meidän tulee kiittää siitä kaikesta hyvästä, mitä olemme saaneet, silloin Jumala antaa auliisti lisää. On hyvä lähtökohta rukoukselle, jos voi heti alkuun todeta ja tunnustaa, että ”sinä, Herra, olet hyvä ja armollinen ja siksi me luottavaisin mielin käännymme puoleesi”.

Usein kiitosta ei heru edes rukousvastauksen jälkeen! Toinen ongelma rukousvastauksien suhteen voi olla siinä, että korotamme itsemme tai jonkun toisen henkilön rukoilijana jotenkin jalustalle. Se tapahtui, koska MINÄ rukoilin. Tai: ”Minäpä käännyn senjasen puoleen, koska hänellä on uskon lahja…” – Ihanteellista olisi, että kukaan yksittäinen rukoilija ei saisi kunniaa rukousvastauksesta, vaan Jumala saisi kaiken kunnian. Joskus voidaan kyllä ihmisiäkin huomioida, varsinkin kiitoksella että he ovat rukoilleet, mutta kunniaa vastauksesta tulisi säästeliäästi antaa ja sekin mieluummin ”kaikille rukoilijoille” kuin yksittäisille ihmisille.

Jos voidaan antaa kunnia ja kiitos aina Herralle kaikista hyvistä lahjoista, joita saamme, vältämme ”turhan kunnian pyytämisen” (Gal.5:26) ja keskinäisen kateuden ja säilytämme terveen pohjan rukouselämässä ja oikean mielenlaadun. Kun seuraava rukousaihe osuu kohdallemme ja otamme sen käsittelyyn, suuntaamme heti katseemme ylös eikä sivulle.

Niinpä rohkaisen sinua tänään tuomaan Herralle pyyntösi. Jumala on hyvä ja hän kuulee rukouksia. Rohkaisen sinua kiittämään kaikesta, koska se on paras tehokeino, millä voit rukoustasi tehostaa. Kun pyydät Jumalalta lahjoja, muista että Herra on meidän kaltaisemme (olemmehan Jumalan kuvaksi luotuja) ja antaa lahjojaan kaikkein auliimmin omille lapsilleen. Uskon perusta on tärkeä. Et voi panna toivoasi Jumalaan vain tämän elämän ajaksi (1.Kor.15:19) tai olet ”säälittävä ihminen”. Jeesus lupasi opetuslapsilleen:

Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Joh.15:7.

Rukouksen suurin arvo ei kuitenkaan ole siinä, että saamme pyytämämme. Rukouksen suurin arvo on siinä, että suunta voi kääntyä ja Jumala alkaakin puhua meille ja me saamme tilaisuuden toteuttaa hänen pyyntönsä.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Jeesus ei jätä sinua umpikujaan

Sielunvihollinen on ajamassa sinua umpikujasta toiseen, mutta Jeesus on tullut pelastamaan sinut niistä. Jos sinulla menee taloudellisesti huonosti, Raamattu neuvoo: Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: – Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää (Hepr.13:5). Jos sinulla on huonot välit sukulaisiin, anna Jeesuksen määritellä sukulaiset uudelleen: Mutta hän vastasi ja sanoi heille: ”Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät” (Luuk.8:21). Jos sinun maineesi pilataan, Jeesus sanoo sinulle (kuten eräälle veljelle): ”Minä luovuin maineestani”. Jos Jeesus pärjäsi ilman tahratonta mainetta, sinäkin pärjäät. Jos sinun henkeäsi uhataan, Jeesus sanoo: Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle.(Luuk.12:4). Jos syöpä tai muu vakava sairaus uhkaa sinua, Raamattu vakuuttaa sinulle: minä olen Herra, sinun parantajasi (2.Moos.15:26).

Kristuksen seuraaja ei joudu koskaan umpikujaan. Jos Jeesus sanoo sinulle ”seuraa minua”, se on silloin mahdollista. Hän ei vaadi sinulta mahdottomia. Jos siitä, että tottelet Herraa, seuraa vainoa ja kaikenlaista vihamielisyyttä ihmisten taholta, Jeesus sanoo: Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen (Matt.10:25).

Kristuksen kärsimykset voivat runsaina tulla osaksemme, mutta samoin tulevat siunaukset (2.Kor.1:5). Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut (Room.8:28).

”Älä pelkää, sinä Jumalalle rakas! Kaikki on hyvin. Vahvistu, ole vahva!” Dan.10:19.

lauantai 17. elokuuta 2019

Hyvää kannattaa odottaa

Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät. Jer.29:18.

”Sinä päivänä” viittaa ylösnousemuksen päivään tai ylipäätään Jeesuksen tulemukseen, jolloin hän hallitsee kuninkaana. Silloin:

Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä, sillä sortajat ovat hävinneet ja pilkkaajat ovat poissa ja väärintekijät revitään juurineen maasta, nuo, jotka sanoillaan leimaavat viattoman syylliseksi ja puheillaan virittävät ansoja kaupunginportin tuomarille, nuo, joiden väärä todistus tuo syyttömälle tuomion. Jer.29:19-21.

Tähän on ladattuna runsaasti Kristuksen kirkkauden evankeliumin voimaa. Ainakin minuun tekee vaikutuksen tällainen lupaus, jossa ”pilkkaajat ovat poissa” ja jossa ”väärintekijät on revitty juurineen maasta” ja jossa vihdoinkin on saatu lopullinen oikeus kaikille viattomille, ”jotka on väärin perustein leimattu syyllisiksi”. Mahtavaa! Jo nyt voimme uskossa iloita, että kerran saamme nähdä sellaisen päivän, jolloin Enää ei houkkaa sanota kunnian mieheksi eikä lurjusta jalomieliseksi. Jes.32:5.

Tällaisen päivän haluamme nähdä ja tiedämme, että sitä odotusta, jossa toivorikkaasti katsotaan tulevaisuuteen, kutsumme uskoksi. Olkaamme siis vahvoja uskossa, sinnikkäitä, kärsivällisiä ja kestäviä. Raamattu sanoo, että Jumala tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Hepr.6:18-19.

Palkinto odottaa, suurenmoinen palkinto odottaa kerran jokaista, joka on säilyttänyt uskonsa loppuun asti. Nyt jo saamme uskossa katsella sitä ja riemuita tulevasta:

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 1.Piet.1:8-9.

perjantai 16. elokuuta 2019

Juoksen kohti maalia

Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. Fil.1:20.

Paavali oli vankilassa kuin rikollinen ja oli koko ajan vaarassa joutua leijonien suihin. Paavali ei pitänyt sitä häpeänä sen paremmin kuin kahleitaankaan. Hänellä oli hyvä omatunto ja hän odotti tulevaa maailmaa, sitä jossa Kristus hallitsee ja jossa Paavalikin saisi kaikki oikeutensa takaisin, varsinkin vapautensa. Paavali oli näissä olosuhteissa urhea ja säilytti rohkeutensa ja vahvistui uskossaan.

Niinpä mekin saamme ottaa saman uskon asenteen. Emme ole ihmisten keskellä mitään, vaan olemme tyytyneet olemaan vähäpätöisiä, melkein näkymättömiä. Meillä ei ole mitään kerskaamisen aihetta, ainoastaan Kristus. Saamme kunnioituksen sijasta usein kiviä niskaamme, kohdata kaikenlaista kiusantekoa ja ilkivaltaa. Näissä olosuhteissa meidänkin on syytä säilyttää uskon rohkeus ja luottamus Jumalaan eikä suostua elämään pelossa ja masennuksessa. Kun katselemme itseämme Jumalan sanan valossa, saamme tarvittavaa rohkeutta, toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Paavalikin suositteli määrättyjä asioita filippiläisille:

…toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta antamatta vastustajien säikyttää itseänne. Se on heille Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus. Fil.1:27-28.

Jos meillä onkin maailmassa ahdistus, jos kohtaamme vastustusta ja pilkkaakin, voimme kuitenkin katsoa niiden ohi kohti määränpäätä. Paavali ilmaisi uskonsa näin:

Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Fil.3:14.

torstai 15. elokuuta 2019

Uskon asenne

Usko ei ole vain joidenkin asioiden totena pitämistä, vaan se on kokonaisvaltainen elämänasenne. Uskoa luonnehtii turvallinen luottamus Jumalaan ja kiitollinen mieli. Usko antaa pohjaa elää tyytyväisenä elämäänsä ja rohkeutta kohdata vaikeuksia. Kristus on luja kallio jalkojemme alla – niin emme horju. Jumalan Hengen johdatus antaa meille rauhallisuutta, kun tiedämme, että hän osaa suunnitella elämämme paremmin kuin me itse – ei ole tarvetta hötkyillä. Usko antaa näköalaa, jota mikään maallinen filosofia ei anna. Uskon asenteella voimme käydä kuolemaakin kohti turvallisin mielin. Raamattu kuvaa meille uskon erilaisia ulottuvuuksia ja uskon merkitystä monipuolisella tavalla. Luetaanpa vaikka katkelma psalmista 103:

Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. Ps.103:2-5.

Uskon silmin voimme nähdä näkymättömiä ja tiedostaa etukäteen Jumalan suunnitelmia: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Hepr.11:1. Vain uskova ihminen voi saada sen suurenmoisen lahjan, jota Raamattu kutsuu ”viisauden ja ilmestyksen hengeksi” (Ef.1:17 KR38). Uskovina voimme jättää tulevien murehtimisen, sillä Raamattu lupaa: Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. Fil.4:6-7.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Jumalan siemenet

Hengellisessä elämässä pätevät samat lait kuin luonnossakin – orgaanisessa elämässä. Jeesus esitti vertauksen vehnänjyvästä: Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joh.12:24.

Vehnänjyvä voi olla esikuva monista asioista. Tunnistatko oman elämäsi vehnänjyvät, jotka ovat joutuneet mullan alle, peitetyiksi pimeään? Itse olen kokenut monta kertaa, kuinka jokin minun toiveeni, haaveeni, unelmani on pitänyt haudata. Toisaalta jotakin on noussut myös mullasta esiin – ehkä paljon myöhemmin, ehkä hyvinkin erilaisena. Nuoresta asti olen esimerkiksi halunnut kirjoittaa kirjan. Olen kirjoittanutkin kirjan, jopa kirjoja, mutta niiden parin kirjan vastapainoksi, jotka olen saanut aikaan, olen haudannut vähintään yhtä monta käsikirjoitusta. Olen haudannut monta muuta projektiani. Näen usein sen taustalla, mitä tällä hetkellä teen, mikä nyt tuntuu sujuvan, kauan sitten kylvetyn siemenen. Mitään ei kasva ilman siemeniä. Mikään kasvi ei jalostu, ellei sitä kylvä monta kertaa.

Mikä rohkaisu siis piilee tässä? Sanonko sinulle: ”hautaa projektisi”? En sano, mutta sanon: ole valmis siihen, että Jumala ottaa sen, mitä sinulla on, ja hautaa sen voidakseen kasvattaa siitä esiin jotakin vähän erilaista myöhemmin. Jumala on siementen Jumala. Jumala on kykenevä pakkaamaan elämää siemeniin ja kykenevä herättämään siemenen elinvoimaiseen kasvuun. Koko elämämme voi olla siemenen kaltainen kokonaisuus. Koko tulevaisuutemme on elämällemme annettu uusi kasvu tuonpuoleisessa.

Pienen pojan eväät (viisi leipää ja kaksi kalaa) olivat siemen. Meilläkään ei ole paljon mitään Jumalalle tuotavaksi, mutta Jumala voi ottaa vastaan siemenenä sen vähän, mitä annamme, ja saada siunauksellaan sen kasvamaan satoa. Voimme antaa Jumalalle aikaamme eri tavoin. Jos annamme Jumalalle runsaasti aikaamme, Jumala voi siunata meitä niin, että ajan puute ei koskaan tule meille esteeksi. Olemme tehokkaita ajankäyttäjiä, kun viivymme Herran edessä ”sanaa levollisesti tutkien ja rukouksen hengessä tekemättä mitään”. Mikään ei kasva tehokkaammin kuin Jumalalle annettu aika, raha – ja mikä vaan.

Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää. Matt.13:8.

tiistai 13. elokuuta 2019

Annetaan silmien avautua

Mene Siloan altaalle ja peseydy. Joh.9:7.

Jeesus sylkäisi maahan, otti käteensä tekemäänsä mutaa ja tuhri sitä miehen naamalle ja silmien päälle. Sitten hän käski miestä menemään pesulle. Moni olisi nolostunut ja kiukuissaan jättänyt Jeesuksen ohjeen noudattamatta. Muistamme rikkaan nuorukaisen, joka ei halunnut luopua rikkauksistaan. Ehkä hänkin koki tulleensa nöyryytetyksi ihmisten silmissä?

Jeesuksella vaikuttaa olevan sellainen tapa – hän nöyryyttää ihmisiä. Hän ei vaikuta olevan erityisen ”sivistynyt” ja hyväkäytöksinen. Siksi minunkin on syytä kysyä itseltäni: ”Minkä Jeesuksen pyynnön olen jättänyt täyttämättä, kun se ei ole oikein ollut arvolleni sopivaa?”

Onko sinun itsetuntosi saanut viime aikoina kolauksia? On mahdollista, että Jeesus on asialla. Oletko sinä saanut viime aikoina rapaa päällesi? On mahdollista, että se on ollut Jumalan sallimaa. Oletko sinä viime aikoina kuullut Jumalan puhuvan ja kehottavan sinua johonkin? On mahdollista, että olet ollut tottelematon ja jäänyt siunauksetta.

Mutta on mahdollista totella pienellä viiveelläkin (vrt.Matt.21:29). On mahdollista myöntää, että olen synnin likaama, olen pesua vailla. On mahdollista ottaa lusikka kauniiseen käteen ja lähteä haparoivin askelin kohti pesupaikkaa. On mahdollista tuoda esiin ”parannuksen soveliaita hedelmiä”. On mahdollista kokea, kuinka Jeesuksen veri puhdistaa, kuinka elävä vesi, jota hän antaa, alkaa pulputa lähteenä – kuinka raikas ja puhdistava on se virta, jonka Pyhä Henki on avannut. Mennään siis ”Siloan altaalle”, ollaan kuuliaisia hengen kehotukselle, polvistutaan ja kumarrutaan syvään nöyrtymiseen ja pestään lika pois. Annetaan silmien avautua.

Ilo, joka alkaa tulvia, on ylitsevuotavaa.

maanantai 12. elokuuta 2019

Kerro hyviä uutisia

Oletko saanut Jumalalta rukousvastauksia? Onko hänen pelastava armonsa kohdannut sinua? Oletko saanut syntisi anteeksi ja elänyt elävässä uskossa Jumalan moninaisista siunauksista osallisena?

Olen ollut huomaavinani – ehkä olen nähnyt väärin? – että ihmiset, jotka ovat tulleet uskoon ja ovat seurakunnan jäseniä, jotenkin piilottelevat sitä uskoaan. Selkeää suun tunnustusta täytyy odottaa, ei sitä ainakaan missään naamakirjassa esitetä. Ajatellaan jotenkin niin, että usko on yksityisasia ja mitä tulee uskon esillä pitämiseen, seurakunnan kokouksissa silloin tällöin näyttäytyminen riittää.

Rohkaisen sinua tunnustamaan uskoa julkisesti. En toitottamaan suuna päänä, vaan tuomaan usko esille silloin, kun on sen aika. Anna kymmenykset Jumalalle myös sanoistasi. Haluatko olla kympin oppilas? Muista siis tämä jae (Roomalaiskirje-kymppi-kymppi): Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen (Room.10:10). Suun tunnustus on tärkeä sinun omalle uskonelämällesi ja hyvien uutisten kertominen on tärkeää sinun lähimmäisillesi. Hyvä uutinen kannattaa laittaa kiertämään.

Mutta sitten he sanoivat toisilleen: ”Me emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän uutisen päivä. Jos me olemme tästä hiljaa ja odotamme aamunkoittoon saakka, meitä voidaan syyttää rikoksesta. Paras lähteä heti kaupunkiin ja kertoa tästä kuninkaan väelle.” 2.Kun.7:9.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Aidosti uskossa?

Kristuksen seuraaminen on minun elämäni tärkein asia ja se antaa elämälleni tarkoitusta. Mutta en ole varmasti ainoa, joka on joutunut huomaamaan, että se maksaa jotakin. Viime vuosina olen menettänyt monia sisaria ja veljiä, jotka ovat halunneet kääntää minulle selkänsä tai ovat vain muuten paljastuneet epäaidoiksi sisariksi ja veljiksi. Nyt kehitys on mennyt siihen, että pimeyden voimat ovat onnistuneet luomaan uusia jakolinjoja entistä lähemmäksi minua.

Kun olen miettinyt, miksi joidenkin elämänkatsomus tai uskonelämä on jotenkin yhteensopimaton minun omani kanssa, olen huomannut kaikenlaisia ilmiöitä, jotka estävät todellisen yhteyden, vaikka vastapuolikin vannoisi kristillisen uskon nimeen. Niinpä ihmettelen: 1) lieneekö usko heidän kohdallaan koskaan lähtenyt parannuksesta, joka on kuitenkin annettu meille elämäksi (Ap.t.11:18 KR38)? 2) ovatkohan uskon perusasiat jotenkin sekaisin tai selkiintymättä (vanhan luonnon ominaisuudet ja kaste sekä kristillinen moraali, kuten valossa vaeltaminen)? 3) onkohan usko jonkinlainen epämääräinen sekoitus Raamattua, enkeleitä, puutarhatonttuja ja newage-hömppää? 4) ettei vaan usko olisi jäänyt tunteilun ja hempeilyn asteelle, josta puuttuu vakaumuksellisuus ja perimmäisiin asioihin pureutuminen (ehkä peräti rakkaus totuuteen puuttuu)? 5) ehkä usko on yksi viihdyke muiden joukossa (ei jotakin, josta joutuu maksamaan hinnan)? 6) ettei vaan usko olisi ensisijaisesti kirkon perinteiden noudattamista – lapsikaste, rippikoulu, konfirmaatio – ja niin muodoin omakohtainen rakkaussuhde Jeesukseen (uudestisyntymisessä saatu side Herraan) on jäänyt puolinaiseksi? 7) usko ei mahdollisesti ole elämän keskipisteessä, vaan yksi sosiaalinen harrastus muiden joukossa?

Niinpä rohkaisen sinua, jos määrittelit itsesi tuon epämääräisen joukon ulkopuolelle ja uskallat tämän itsetutkistelutuokion päätteeksi sanoa seuraavasi Herraa ”kaikesta sydämestäsi, mielestäsi ja voimastasi”. Onnittelen. Jumalan valtakuntaan sisälle pääseminen on vaikeaa vieläkin, ei vain Jeesuksen aikana (Luuk.13:24). Kaikkihan ymmärrämme, että uskossa ei ole kysymys omista ansioista tai suorituksista, jostakin ”taivaspätevyydestä”. Uskossa on tärkeää kuitenkin vilpittömyys ja aitous. Olet pitkällä, kun olet oikeasti sisäpuolella. Sinulla on kaikki mahdollisuudet kasvaa uskossa ja päästä uskossa ”täyteen miehuuteen”, siis aikuiseksi Kristuksen tuntemisessa. Sinä olet siunattu ihminen, Jumalalle rakas. Olkoon Herran siunaus elämässäsi tästä eteenpäinkin.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. Joh.1:12.

lauantai 10. elokuuta 2019

Väärän evankeliumin viehätysvoima

Kun katselen TV:stä ohimennen erilaisia ohjelmia puolella silmällä, huomaan tietyn tendenssin: on alettu korostaa ulkonaisia asioita. Tehdään kokonaisia ohjelmasarjoja siitä, kuinka ihmisiä meikataan, puetaan uudestaan, käytetään kampaajalla ja uusitaan hampaatkin. Jopa plastiikkakirurgi otetaan mukaan talkoisiin. Sitten asetetaan lopputulos näytteille. Pelin henki on, että kaikki ihastelevat näin aikaansaatua ”uutta luomusta”.

Kristillinen usko lähtee siitä, että ihmisen tulee muuttua sisäisesti. Jos haluamme tulla ”uusiksi luomuksiksi”, on uusiutumisen oltava sisäistä laatua. Koska ihmisen perimmäinen ongelma ei ole jokin epämääräinen ”rupsahtaneisuus”, vaan syvään juurtunut synti, on keinot ongelman ratkaisemiseksi oltava sen mukaiset. Uusi testamentti kuvaa halutun mielenmuutoksen, sisäisen ”uudestisyntymisen”, edellyttävän parannusta, sanan kuulemista (usko syntyy kuulemisesta), tietoista valintaa, jossa otamme Kristuksen sovitustyön vastaan, ja kun olemme näin tulleet uskoon, meidän edellytetään vielä ottavan vastaan kasteen. Kun parannukseen tulleet ihmiset kysyivät Pietarilta, mitä tulisi tehdä, Pietari vastasi: Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Ap.t.2:38.

Tällä tavoin tulemme sisälle uuteen elämään, Kristuksen seurakuntaan ja pelastuksen yhteyteen Jumalan kanssa. Muutos, joka meissä tapahtuu on sisäinen. Muutos heijastuu ulospäin, muutoksen hedelmät tulevat näkyviin. Mutta ottamalla uuden värin ja lookin hiuksiimme, emme muutu miksikään. Ostamalla uusia vaatteita, emme muutu miksikään. Sama vanha viheliäinen ihminen siinä jatkaa turhuuden markkinoilla.

Rakas ystävä, ethän mene halpaan, ethän usko tähän huijaukseen, joka perustuu ulkonaisiin asioihin ja niihin tehtyihin kosmeettisiin muutoksiin. Ethän kuuntele tätä väärää ”uskothan itseesi” -evankeliumia? Onhan sinulla rehellisyyttä ja tinkimättömyyttä, todellista rakkautta totuuteen, että et anna viedä itseäsi halpojen väärennösten perässä? Etsithän todellista muuttumista, sisäistä sydämen uudistumista Jumalan sanan kuuliaisuudessa?

Hyvä. Sitähän minäkin.

perjantai 9. elokuuta 2019

Hänen uskollisuutensa

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko. Jes.33:6.

Nykyään, kun taloudellinen taantuma vaivaa Eurooppaa ja suomalaisillakin on paljon huolta tulevaisuudesta, voi elävä usko Jumalaan olla ratkaiseva tekijä. Kun luotamme taivaalliseen huolenpitoon, joka koskee myös maallisia asioita, emme pelkää ja murehdi elatuksen murheita niin paljon. Tällaisen luottamuksen löytäminen ei uskovankaan kohdalla ole aina automaattista. Me jokainen tarvitsemme hengellistä kasvua ja uskon vahvistumista, joka tapahtuu ainoastaan siinä, että päivittäin elämme uskon yhteydessä Jumalaan ja tuomme kaikki asiamme aina hänen eteensä. Vuosien saatossa sitten voimme odottaa, että sisimmässämme kehittyy sellainen luottamus Kristukseen, että ulkonaisten asioiden myllerrykset eivät hetkauta.

Rohkaisen siis (itseni lisäksi) sinua turvaamaan elävään Jumalaan kaikessa, myös maallisten asioiden luovuttamisessa Herran huolenpitoon. Aina kun vaikeudet kohtaavat meitä ja ongelmat ovat ylivoimaisia, voimme rukoillen kääntyä Herran puoleen:

Auta meitä väkevällä kädelläsi, pelasta ne, joita rakastat. Vastaa meille!…Auta meitä, me olemme hädässä! Turha on ihmisten apu. Ps.60:7,13.

Kun sitten saamme toistuvasti, vuodesta toiseen, kokea elämämme varrella, kuinka hänen uskollinen apunsa on meidän turvanamme, emme enää säikähdä pienistä. Tunnemme Herran uskollisuuden, hänen pettämättömän rakkautensa, ja silloinkin, kun rukousvastaus viipyy, voimme luottaa – vielä hän vastaa. Vielä tulee päivä, kun minä saan avun. Ja vaikka en saisikaan vastausta, kiitän Herraa joka tapauksessa. Kiitän häntä, auttajaani. Kiitän häntä, jos hän vastaa. Kiitän häntä, jos hän ei vastaa. Luotan uskossa häneen. Tapahtukoon Herran tahto. Hän on minun Herrani ja Jumalani, nyt ja aina, myötämäessä ja vastoinkäymisissä. Hän kuoli puolestani. Nyt kumarran häntä ja olen hänelle lojaali elämäni loppuun asti. Tunnustan aina: Jeesus on Herra!

Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan. Ps.40:4.

torstai 8. elokuuta 2019

Sydämen temppeli

Ilmestysmaja on kuva meidän jumalasuhteestamme. Sellaisena vertauskuvana – ja kuvana taivaassa olevasta todellisesta temppelistä – se on pätevä vielä uudessa liitossakin.

Esipiha tarkoittaa fyysistä ja näkyvää puolta meistä. Esipihaa valaisee luonnollinen valo, se on alue, jossa toteutamme ”järjellistä jumalanpalvelusta”. Siellä lihallinen minämme teurastetaan, siellä liha kypsennetään tai poltetaan alttarilla. Siellä meidänkin sydämen ympärileikkaus tapahtuu ja siellä meidät kastetaan.

Sitten on pyhä alue, jossa ei ole luonnollista valoa, vaan sitä valaisee ”menora”, seitsenhaarainen kynttelikkö, joka kuvaa Hengen opetuksessa jaettua Jumalan sanaa. Sana on paitsi lamppu, myös leipä (näkyleipäpöydällä piti olla aina tuoreita leipiä). Pyhässä on lisäksi suitsutusalttari, joka kuvaa rukousta. Rukous saa voimaa alttarilla palavista hiilistä, toisin sanoen ilman Kristuksen sovitustyötä ja ilman Pyhän Hengen tulta ei voi olla aitoa rukousta.

Kaikkein pyhin on se huone, jossa saamme kohdata armollisen Jumalan, kuulla hänen äänensä ja palvoa ja ylistää häntä. Se ei ole mikään ulkonainen paikka, se ei ole kirkko eikä rukoushuone, se on meidän sisimmässämme oleva Hengen alue, jossa saamme kohdata elävää Jumalaa.

Nämä kaikki voidaan ymmärtää yksilötasolla olevina hengellisen elämän tasoina. Kaikkein pyhin kuvaa sisimpäämme ja liitonarkku (jossa oli laintaulut) kuvaa meidän sydäntämme, jonne on kirjoitettu Jumalan sana. Sen päällä oli armoistuin, mikä tarkoittaa, että Jeesus Kristus istuu kuninkaana meidän sydämemme valtaistuimella ja meillä on oikeus lähestyä hänen kauttaan Jumalaa hänen verensä suojassa – eihän kaikkein pyhimpään voitu mennä ilman verta. Jeesus vei sinne ylimmäisenä pappina oman verensä. Jeesus on repäissyt väliverhon kahtia, jotta meillä on nyt vapaa pääsy armoistuimen luo.

Tämän kaiken tulisi rohkaista meitä etsimään Herran teitä, pyrkimään Jumalan tahdon tekemiseen ja aitoon jumalanpalvelukseen, terveeseen uskoon ja jumalisuuteen ja tekemään uskostamme totta arjessa, sillä eihän siihen tarvita mitään kirkollisia kulisseja. Aito usko on tarkoitettu toteutumaan sydämen tasolla – ei sitä voi ulkoistaa seurakunnalle tai ammattipapistolle. Sinne sydämeemme Kristus on avannut lähteen, joka kumpuaa ”ikuisen elämän vettä” (Joh.4:14). Ja Pietari kehottaa näinkin: Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. 1.Piet.3.4.

Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Hepr.4:16.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Ole turvallisella mielellä

Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” Luuk.7:48.

Mahdollisuus saada syntinsä anteeksi on evankeliumin ydintä. Kun tulemme synnintuntoon, kadumme yleensä jotakin tekoa. Mutta sitten synnintunto voi laajeta koskemaan koko elämää niin että siitä tulee ”omaa huonoutta”, siitä tulee kaikenkattava tunne, että ”en ansaitse elää, olen kelvoton ja paha ihminen”. Ihminen, joka kokee tällaista, on herätyksen tilassa. Tässä tilassa hänen on välttämätöntä saada kuulla ilosanoma: Jeesus tuli, hän otti päälleen sinun syntivelkasi, hän on ristillä maksanut kaiken, sinä olet vapaa.

Monet ovat saaneet kokea tämän niin että heidän taakkansa on hellittänyt, kivi on pudonnut pois sydämeltä, ilo tullut tilalle. Sitä juuri ihminen kaipaa: syvälle sieluun ulottuvaa vapautumista, uudestisyntymistä, pelastusta joka tuo ilon ja rauhan. Sellaisen kokemuksen jälkeen elämä saa uuden suunnan, ”parannuksen soveliaat hedelmät” alkavat tulla näkyviin, ulkonaiset asiatkin korjaantuvat. Ihminen ottaa etäisyyttä maailmaan ja sen vääriin arvostuksiin, hän löytää paikan seurakunnasta, uskovien yhteydestä. Hän saa alkaa kasvaa uskossa ja aikaa myöten tulla uskossa aikuiseksi, jolloin hän yleensä löytää oman kutsumuksensa ja palvelutehtävänsä.

Haluan siis rohkaista sinua menemään eteenpäin tällä tiellä: rohkeasti sisään ahtaasta portista, rohkeasti uskon tielle ja rohkeasti tunnustamaan kristillistä uskoa muillekin. Rohkeasti opetuslapsen elämään, uskalluksella mukaan hengelliseen kasvuun sanan kuuliaisuudessa. Sinut on kutsuttu elämään täyttä elämää, sinut on tarkoitettu pursuamaan elämänhalua, sinut on kutsuttu olemaan Kristuksen todistaja ja näyttämään maailmalle, että hän todella antaa ”yltäkylläisen elämän” (Joh.10:10). Sinun tehtäväsi maan päällä kirkastuu aikaa myöten, sinun ei tarvitse olla siitä kauhean huolissasi, elä vain täysillä tätä päivää ja Pyhä Henki johdattaa sinua. Sinun tehtäväsi on pysyä kiinni viinipuun rungossa – Jeesus on tosi viinipuu (Joh.15:1). Siinä sinä saat kukkia, siinä kantaa hedelmää.

Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. Joh.16:33.

tiistai 6. elokuuta 2019

Kohti täydellisyyttä

Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä. 2.Tim.3:16-17.

Tiesitkö, että sinusta voi tulla täydellinen? Minä en tiennyt enkä haaveillutkaan asiasta, mutta sitten luin ylläolevan jakeen. Siinä luvataan, että minullakin – jos kerran olen elävässä uskossa – on mahdollisuus kerran tulla täydelliseksi. Eikä vain kerran ylösnousemuksen kautta taivaassa, vaan jo maan päällä – ainakin teoriassa. Keino tavoitteen saavuttamiseksi vaikuttaa heppoiselta: pitää lukea (tai kuunnella luettavan) hyviä Jumalan Hengestä syntyneitä kirjoituksia! Ensi alkuun voi ihmetellä, riittääkö se ja onko ihminen todella niin älyllinen olento, että pelkkä opetus saa tuollaista aikaan. Mutta kieltämättä siinä niin väitetään. Onhan toki huomattava, että sanat kohdistetaan ”Jumalan ihmiselle”.

Jos siis olemme Jumalan ihmisiä, meillä on mahdollisuus hengelliseen kasvuun lukemalla Raamattua. Onhan Raamattu takuuvarmasti ”Jumalan Hengestä syntynyttä kirjoitusta”. Mutta on sellaista aineistoa löydettävissä Raamatun ulkopuoleltakin. Kenties joku saa näistäkin ”siruista” jotakin evästä itselleen, vaikka en juuri kirjoitakaan ”nuhdetta ja ojennusta”.

Siis etsimään hyödyllisiä kirjoituksia. Ja etsimään terveen uskon mukaista sananjulistusta, joka on puhuttu ”Hengen voitelussa”. Ei varmaankaan ole väärä tulkinta, jos ymmärrämme, että ”jokainen pyhä, Jumalan hengestä syntynyt puhe” on myös hyödyksi. Tai laulun sanoitus…

Jumala on ilmoittanut itsensä – paitsi luomakunnan kautta Luojana – myös sanansa kautta. Hän on myös ilmestyksen Jumala. Usein hän ilmestyy unen tai näyn kautta, mutta useimmiten sanansa kautta. Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Joh.1:1.

Niinpä sinäkin saat luottaa siihen, että sanan kautta sinulle tulee Jumalan uutta luova voima ja sanan antama siunaus merkitsee sinulle hengellistä kasvamista kohti täydellisyyttä (täydellisyys tarkoittanee tässä, että sinusta tulee joka suhteessa sellainen ihminen, joksi Jumala on sinut tarkoittanut). Sinäkin saat luottaa siihen, että sinusta tulee ”kaikkeen hyvään kykenevä” uskon ihminen, jos kerran kuuntelet Jumalan sanaa ja luet sitä. Näin saamme mennä eteenpäin siinä toivossa, että kasvamme ja vahvistumme koko ajan, vaikka emme sitä itse huomaisi.

Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Room.10:17.

maanantai 5. elokuuta 2019

Jumalan ihmisenä maallisessa työssä

Kun vanhin veli Eliab kuuli, mitä Daavid puhui miehille, hän suuttui ja sanoi: ”Mitä sinä tänne tulit? Ja kenen huostaan jätit ne lammasparat siellä vuorilla? Minä kyllä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi. Sotaa katselemaan sinä vain olet tullut.” 1.Sam.17:28.

Daavid oli saanut työkseen paimentaa isänsä lampaita. Se ei ollut kaikkein arvostetuimpia töitä, mutta Daavid teki sen hyvin. Hän opetteli tekemään työtään aina paremmin ja toimimaan lampaiden hyvinvoinnin puolesta. Sitä varten hänen piti oppia tarkasti linkoamaan kiviä, sillä öisin sudet piirittivät lauman ja ne voitiin karkottaa vain kivisateella. Hänen piti samalla kouluttaa muitakin paimeniksi. Näin hän kehittyi omassa työssään. Muistamme Jaakobin, joka hänkin oli paimen ja karjankasvattaja. Jaakob myös kärsi vilua ja unettomia öitä, mutta hänen kohdallaan ammattitaito kehittyi hieman eri suuntaan kuin Daavidilla. Jaakobista tuli karjanjalostuksen asiantuntija, kun taas Daavidista kehittyi sotilas.

Mihin suuntaan sinun ammattitaitosi kehittyy? Mikä on sinun kutsumuksesi? Tänä päivänä minun mielestäni aivan liian monet pyrkivät oikotietä evankelistoiksi tai pastoreiksi. Jumalan kutsu sinun kohdallasi voi aivan hyvin liittyä sinun ammattiisi ja maalliseen työhösi. Aivan samoin kuin Jaakob ja Daavid, sinäkin voit kasvaa Jumalan ihmiseksi ryhtymättä ollenkaan uskonnon ammattilaiseksi. Jaakobin ja Daavidin kautta Jumalan ihmeelliset suunnitelmat tulivat julki ja Jumalan sanakin kajahti ilmoille, Herran ikiaikaiset aivoitukset saivat tulla lausutuiksi ja profeetallinen sanakin saapui meille asti heidän kauttaan, vaikka he eivät ryhtyneet papeiksi kumpikaan.

On mielenkiintoista huomata, kuinka Daavidin paimenen kutsumus kehittyi kohti sotilasuraa ja ”tointa Israelin turvallisuuspalvelussa”. Luetaanpa, mitä Raamattu on dokumentoinut Daavidin johtajan taidoista: Nuo [Daavidin] miehet ovat aina olleet meille hyviä. Meillä ei ollut mitään ikävyyksiä emmekä menettäneet mitään koko sinä aikana, kun kuljeskelimme samoilla seuduilla. Niin kauan kuin paimensimme lampaita heidän lähettyvillään, he olivat yötä päivää kuin muuri meidän ympärillämme. 1.Sam.25:15-16. Tästä kokemustaustasta nousi Israelille kuningas. Kuninkaan virka ja hallitsijan toimi oli hänen maallisen työnsä kolmas vaihe.

Missä vaiheessa sinun kutsumustyösi menee? Oletko saanut elämäsi aikana päästä koskaan seuraavalle tasolle, luoda nahkaasi, vaihtaa kuortasi? On tarkoitus, että pääsemme eteenpäin ja Jumala avaa meille uusia ovia, antaa uutta voitelua, laajentaa meidän vaikutuspiiriämme. Sinun tulee uskon hengessä odottaa sitä, mutta ennen kaikkea tehdä nykyinen työsi hyvin ja hoitaa virkasi kunnolla. Jumalan antama ylennys on kyllä armoa, mutta sinun tunnollinen työsi siellä hiljaisuudessa ja ihmisten katseilta piilossa (jossa nyt olet) on myös tärkeä.

Näky odottaa vielä toteutumistaan, mutta määräaika lähestyy joka hetki, se hetki tulee vääjäämättä. Jos se viipyy, odota, näky toteutuu varmasti ja ajallaan. Hab.2:3.

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kristuksen tuntemisen salaisuus

Sanotaan elämän tarkoituksesta mitä tahansa, uskovalle on Kristuksen tunteminen aina keskeinen asia. Jos emme opi tuntemaan Herraamme ja Mestariamme henkilökohtaisesti, mitä hyötyä on ulkoläksynä luetusta uskontunnustuksesta?

Kun annamme elämämme Herralle, aloitamme tutustumisen Jeesukseen. Ensikosketus on usein niin vahva, että jäämme jotenkin sen lumoukseen. Meistä voi tulla sadan metrin juoksijoita, jotka kuulemme (luulemme kuulleemme) toisen laukauksen ja jäämme lähtötelineiden luo harjoittelemaan starttia yhä uudestaan. Eihän se ole tarkoitus, vaan tarkoitus on jatkaa juoksua – kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään (Ef.4:13 KR38). Startti pitää ottaa sääntöjen mukaisesti, mutta maalintulo on tärkeämpi.

Jeesus kulki edeltä sen tien, joka meidänkin on määrä kulkea, sillä hän kutsui meitä seuraamiseensa. Jotkut haluavat nähdä Jeesuksen vain Jumalan Poikana, ylösnousseena Kuninkaana, ja siksi he korostavat ihmeitä ja yliluonnollisia tekoja ja jopa välttelevät ristin sanomaa. Mutta Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti (Hepr.13:8). Se tarkoittaa, että hän on yhä myös ristin tien kulkija. Emme voi tuntea Kristusta, ellemme koe ristiä. Mitä runsaampina koemme osallisuuden Kristuksen kärsimyksiin, sitä läheisemmin tunnemme häntä. Siis jos sinua vainotaan, painetaan alas, vähätellään, pilkataan, lyödään ja syljetään – uskon tähden – sitä parempi. Kristuksen kanssa joudumme kohtaamaan ihmisenä olemisen heikkouden. Raamattu sanoo sen näinkin:

Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne. Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää. Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea. 2.Kor.13:3-4.

Siis rohkeasti eteenpäin, heikkoudessa tai voimassa, Kristuksesta osallisina olemme osalliset Tosi Elämästä.

lauantai 3. elokuuta 2019

Heikkouden voima

Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. 2.Kor.12:10 KR38.

Uskonelämä on täynnä paradokseja, kuten ”ollessani heikko, olen väkevä”. Hengellinen ihminen ymmärtää näitä paradokseja vaikeuksitta, mutta myös järjellä voi niitä jonkin verran ymmärtää. Esimerkiksi, jos haluan oppia jotakin uutta, minun täytyy ensin myöntää, että en vielä ole täysinoppinut. Pitää olla nöyrä ja tietoinen omasta heikkoudestaan, jotta voi kasvaa, kypsyä ja vahvistua.

Niinpä Jumala vie meitä heikkouteen eri tavoin, jotta pääsisimme ”kasvamaan ja vahvistumaan”. Jumalan henki on minulle korostanut viime aikoina, että on osattava myöntää oma vajavaisuutensa, mihinkään itsetyytyväisyyteen ei ole varaa, jos aikoo mennä eteenpäin. Jumala voi antaa minulle hengellistä kasvua ja ”pääsyn seuraavalle tasolle” vain, jos olen riittävän nöyrä ja tietoinen omasta puutteellisuudestani. En saa jäädä laakereille lepäämään. En saa olla liian tyytyväinen saavutetusta tasosta.

Jumala on Luoja. Se tarkoittaa, että hän on luova koko ajan. Jos haluan elää Jumalan elämää, minunkin on löydettävä uutta ja tuoretta sisältöä elämääni. En voi etsiä sitä ulkonaisista asioista, vaan minun täytyy etsiä sisäisiä lähteitä, niitä eläviä vesiä, jotka kumpuavat häviämättömän elämän voimasta – Ylimmäisen pappimme Kristuksen ehtymättömästä ylösnousemuselämästä.

Jos sinulla on jano Jumalan puoleen, hyvä. Jos tunnet itsesi puutteelliseksi, hyvä. Jos tunnet heikkoutta, hyvä. Sillä heikot, hengessään köyhät ja janoavat ravitaan. Sana lupaa sen: Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Matt.5:6.

perjantai 2. elokuuta 2019

Herra nostaa turvaan

Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle. Ps.27:5.

Kuvittele merihätään joutunutta, joka henkensä kaupalla kamppailee myrskyn keskellä pelkän pelastusliivinsä varassa, kun vene on kaatunut. Sitten hän kuulee pelastushelikopterin äänen ja näkee pintapelastajan tulevan luokseen. Kuvittele sitä tunnetta, jota hätään joutunut kokee, kun hän huomaa nousevansa ylös vedestä. Jokin suurenmoinen voima nostaa häntä kohti kopteria. Sitä voidaan verrata siihen uskoon, joka meillä on, kun luotamme Jumalaan ja koemme hänen kantavan meitä ja nostavan meitä elämämme aikana – aina ja joka päivä – kohti kirkkautta, onhan pelastuksen toivosta tullut meille sielumme ankkuri (Hepr.6:19). Jumala nostaa meitä monella tavalla:

Herra tukee häntä, kun hän on sairas, ja nostaa hänet tautivuoteelta. Ps.41:3. Köyhät hän nostaa kurjuudesta ja tekee heidän sukunsa suureksi, lukuisaksi kuin lammaslauma. Ps.107:41. Herra rakastaa kansaansa, hän auttaa heikkoja ja nostaa heidät kunniaan. Ps.149:4.

Kiitetty olkoon Herra, joka nostaa meidät ylös, kun olemme langenneet, joka parantaa meidät sairaudestamme, joka hoitaa sydämemme haavoja, joka rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, joka tukee meitä elämämme vaikeuksissa, joka nostaa päämme pystyyn, joka puhdistaa maineemme ja nostaa nöyrät ylös häväistyksen kuopasta, joka korottaa alhaiset, joka seppelöi lapsensa kirkkaudella ja kunnialla!

Kiitetty olkoon Herra, meidän Jumalamme, päivästä päivään!

torstai 1. elokuuta 2019

Kaitse minun lampaitani

Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran. Hoos.2:21-22.

Sinä olet kääntynyt Jumalan puoleen etkä turhaan. Sinä olet saanut syntyä uudesti elävään uskoon, sinä olet saanut ottaa vastaan kasteen lahjan. Sinä olet juurtunut Jumalan sanaan ja alkanut elää opetuslapseudessa. Sinun ensirakkautesi ei ole hiipunut, vaan sinä olet ollut kokosydäminen Herran palvelija. Sinä olet saanut kasvaa kohti aikuisuutta uskossa ja sinä olet tullut tiedostamaan oman kutsumuksesi. Sinä elät lähellä Herraa ja sinä opit hänestä jatkuvasti, sinä opit tuntemaan Herran läheisesti, ja mikä tärkeintä, hän tuntee sinut jo nyt läpikotaisin.

Sinä saat elää hänen huolenpidossaan, sillä hän on ottanut sinut morsiamekseen. Hän on liittänyt sinut itseensä rakkauden sitein. Hän on pukenut sinut vanhurskauteen ja hänen hyvyytensä seuraa sinua, minne menetkin. Sinä saat levätä hänen sylissään ja hän antaa sinulle yli ymmärryksen käyvän rauhansa.

Hän varjelee ja suojelee sinua eikä mikään paha voi sinuun koskea. Sinun kotisi on siunattu ja sinä olet turvassa onnettomuuksilta. Sinä levität siunausta ympärillesi. Sinä saat puhua eläviä sanoja Kristuksen sydämeltä ja johdattaa toisiakin Herran tuntemiseen. Sinä saat tukea heitä heidän kasvussaan ja heistäkin tulee uskossaan rohkeita. Sinä olet erityisellä tavalla voideltu tekemään työtä ihmisten kanssa. Sinä olet ymmärtäväinen, huomaavainen ja empaattinen. Sinulla on kyky myötäelää, rukoilla ja auttaa. Sinä osaat olla todellinen ystävä ja ihmiset vaistoavat sen – he hakeutuvat sinun seuraasi. Tiedä siis, että sinulla on paimenen kutsumus.

Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Joh.21:16.