keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Ovet avautuvat ryskyen

Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän. Luuk.7:47.

Olennaista kristillisessä uskossa on Kristuksen sovitustyö ja se, että olemme saaneet vastaanottaa Jumalan armon Kristuksessa. Olemme saaneet syntimme anteeksi – siitä lähtee kaikki uskonelämä. Jos usko lähtee liikkeelle mistä tahansa muusta, se johtaa vain uskonnollisuuteen, ei terveeseen uskoon.

On mielenkiintoista lukea Raamatusta, miten tämä terve usko vertautuu fariseusten, kirjanoppineiden ja lainopettajien uskoon. Vielä sitäkin mielenkiintoisempaa on soveltaa tätä vertailua nykypäivään. Kun seuraan minkä tahansa kirkkokunnan päätöksentekoa, huomaan päätösten menevän säännönmukaisesti harhaan ja poispäin evankeliumista. Ihmisten komiteat ja veljeskokoukset tekevät omituisia päätöksiä. Yhtäkkiä armahdettu syntinen ei olekaan enää mitään, vaan vain elämässään onnistuneet (lue: hurskaiden kulissien pystyttäjät) ja lain kirjaimen täyttäneet ovat jotakin. Seurakunnassa arvostetaan niitä, joilla ei ole mitään syntistä menneisyyttä takanaan, vaan ovat enempi tai vähempi ”kunnollisia”. Poikkeuksiakin on, mutta esimerkiksi helluntailaisilla määrätyt pykälät estävät vanhimmaksi pääsyn. Jos on takana avioero tai on naimisissa eronneen kanssa ei voi helluntaiherätyksen piirissä olla seurakunnan vanhin. Ainakin takavuosina oli tämä tilanne, en tiedä, onko poikkeuksia tehty myöhemmin.

Tällaiset säännöt voivat olla ihmisten mielissä asiallisia ja hyviä, mutta evankeliumin valossa ne ovat lainalaisuutta. Valitettavasti ne johtavat siihen, että seurakunnassa arvostetaan ihmisiä, jotka ovat saaneet anteeksi vähän.

Tämän valossa haluan rohkaista sinua, joka et ole saanut arvostusta seurakunnassa. Haluan kannustaa sinua eteenpäin uskon tiellä, sillä sinä olet saanut paljon anteeksi ja olet siksi Jumalalle rakas. Kristus tuntee sinut läheisesti ja tietää sinun luotettavuutesi, sinun nöyryytesi ja ensirakkautesi, ja toden totta: niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta. Jes.62:5. Sinä olet niitä viimeisiä, joista kerran tulee ensimmäisiä. Nuo, jotka sinua sysivät ja halveksivat, saavat kerran antaa paikkansa sinulle. Ole siis rohkealla mielellä ja tartu työhön, jonka olet Herralta saanut. Et ole liian halpa ihminen tekemään työtä Jumalan elopellolla. Sinulla on hengellisen työn kutsu ja sinun tulee keskittyä siihen. Sinulla on kutsu palvella niillä lahjoilla, joita olet saanut. Katso, Pyhä Henki tukee sinua, hän antaa sinulle voiman ja voitelun ylhäältä. Hän innoittaa sinua, hän antaa eläviä sanoja Kristuksen sydämeltä, hän raivaa syrjään esteet. Hän avaa sinulle ovia, joita fariseukset eivät voi sulkea. Sinun työsi kantaa hedelmää. Älä siis viivyttele, älä enää pidä itseäsi arvottomana evankeliumin työhön, vaan tartu toimeen. Sinä olet valittu ase Jumalan käyttöön, jalo astia arvokkaaseen käyttöön. Et tarvitse kenenkään ylipapin lupaa, vain Kristuksen, todellisen Ylimmäisen papin, antamat valtuudet toimia. Ne sinä olet saanut, sillä Jumala lähettää sinut. Vastustajia on paljon, mutta sinä olet käynyt koulun, jossa vastustus on ollut jokapäiväistä. Katso se aika on lähellä, jolloin nämä tapahtuvat ja elämässäsi alkaa uusi vaihe.

Katso, vuorilta lähestyvät ilosanoman tuojan askelet! Hän kuuluttaa: rauha on tullut. Vietä riemujuhliasi, Juuda, täytä kaikki lupauksesi. Ei koskaan enää käy sinun kimppuusi onnettomuuden tuoja. Hänet on lyöty ja tuhottu. Nah.2:1.