maanantai 3. kesäkuuta 2019

Vie se Jeesukselle

”Tuokaa ne tänne minulle”, sanoi Jeesus. Matt.14:18.

Muistamme, että Jeesus sanoi nämä sanat ruokkiakseen viidellä leivällä ja kahdella kalalla tuhansia ihmisiä. On vaikea löytää sanoja kuvaamaan tämän ihmeen suuruutta. Se on niin tuttu kertomus, että se helposti menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta Jeesus tekee ihmeitä tänäkin päivänä. Voimme kysyä: Mitä sellaista minulla on, joka hänen käsissään voisi muuttua siunaukseksi muille?

Pienen pojan eväät olivat arkinen asia, jotakin hyvin normaalia. Mitä siis minulla on, jota Jeesus voi käyttää?

Uskallan sanoa, että Jeesus voi käyttää mitä vaan sinulla on, jopa sitäkin, mitä sinulla ei ole. Olen huomannut, että hänelle ovat arvokkaita kaikenlaiset puutteet, viat ja vammaisuudet, köyhyys ja sairaus – niitä hän käyttää, jotta me alkaisimme tarvita häntä. Jeesus voi käyttää sinun lahjojasi ja kykyjäsi, mutta hän voi myös käyttää heikkouttasi, kun et kykene. Olennainen asia on, että tuomme hänelle sen, mitä meillä on – tai sen, mitä meiltä puuttuu.

”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Mark.9:23.

Voimme viedä Jeesukselle epäonnistumisemme, elämämme rikkinäisyyden, syntiemme kuorman, kaiken mikä painaa. Hän ei torju meitä, jos hänen puoleensa käännymme siinä tarpeessa, joka meillä on. Mikä on sinun sydämesi kipein tarve tänään? – Vie se Jeesukselle.

Vie se Jeesukselle ja jätä se hänen ristinsä juurelle. Jää sinne itsekin. Hän on sinun Herrasi ja Mestarisi, hän on sinun Vapahtajasi. Anna hänen olla sinun kaikkesi. Hän ei sinua hylkää eikä jätä.

Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Ps.36:9. Mutta Israelia hän ruokkii parhaalla vehnällä, hän vuodattaa sille kalliosta hunajaa. Ps.81:17. Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Luuk.6:21.