Kun tulemme Jumalan yhteyteen, on meidän osattava pysyä siinä, vieläpä kasvaa uskossa. Jumala opettaa meille alusta alkaen rukoilemista. Siis hän ei opeta meille mitään rukoilemisen tekniikkaa, vaan luo rukoilemisen tarvetta. Kun kohtaamme jonkin vaikeuden tai kriisin, kun joudumme hätään, hän sallii meille tapahtua jotakin, joka luo tarpeen rukoilla, tarpeen kääntyä Jumalan puoleen, tarpeen huutaa hänen puoleensa, tarpeen pysyä läheisessä yhteydessä Jumalaan.
Kun sitten ongelmassamme tai hädässämme turvaudumme Jumalaan, hän iloitsee voidessaan olla uskollinen ja voidessaan auttaa. Näin meidän välillemme kehittyy suhde, lapsen ja Isän suhde, hätään joutuneen ja pelastajan suhde. Älkäämme siis menettäkö toivoamme, kun eteemme tulee ongelmia, joudumme vääryyden kohteeksi, hätään ja ahdinkoon, sillä ne paljastavat meille Jumalan rakastavat Isän kasvot. Niiden keskellä Jumalan rakkaus koskettaa meitä konkreettisesti ja toivo, joka on pantu Jumalaan, ei petä – hänen uskollisuutensa kantaa meitä.
Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan! Ps.31:25.
