Olen huomannut itsessäni sellaisen itsepintaisen taipumuksen, että en jaksa kiittää Jumalaa niistä hyvistä lahjoista, joita olen saanut. Olen kyllä tyytyväinen monen asian suhteen, mutta kiitokseen ei kieleni taivu. Mistä tämä johtuu?
Se on epäuskon hedelmää, se on lihallisen mielen kiittämättömyyttä. Harva on niin hurskas, että ei kokisi enää lihansa penseyttä. Mutta ensirakkaudessa elävä uskova on kiitollinen. Aito sydämen kiitollisuus on ensirakkauden merkki. Meidän tulee myös ilmaista tätä kiitollisuutta Jumalalle. Meidän tulee kertoa hänelle, kuinka paljon arvostamme Kristuksen uhria, pelastusta, Jumalan sanaa, Pyhän Hengen täyteyttä ja niitä ulkonaisia lahjoja, joita olemme niin runsain mitoin saaneet. Muotiin on tullut järjestää hengellisiä kokouksia, joissa ylistys on ohjelmanumero. Miksi tehdä kaikista aidoista uskon ilmauksista ohjelmanumeroita? Ei Jumala meiltä sellaista odota. Eikä kukaan kiittämätön ala oikeasti kiittää, kun kuuntelee toisten kiittämistä. Kiitoksen tulee olla oma valinta ja terveestä uskosta pulppuava teko.
Rohkaisen siis sinua menemään Herran kasvojen eteen kiitoksen kanssa. Kun olet hänen kanssaan kahden kesken, kerro hänelle, miten paljon arvostat hänen rakkauttaan, hänen huolenpitoaan, hänen lahjojaan. Tee tästä jokapäiväinen tapa. On kokemuksen vahvistama tosiasia, että kiitollinen ihminen saa myös lisää hyviä lahjoja ja kiittämätön jää helposti ilman.
Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Ps.103:2.
