Voimme rukoillen tuoda hänelle arjen pienet tarpeemme. Siinä meille muotoutuu vähitellen elämäntapa, jossa rukous on jatkuvaa. Voimme pyytää apua siivoukseen, johdatusta kaupassa (että löydämme etsimämme tuotteen), apua itkevän lapsen rauhoittamisessa, pyytää vaikka poutasäätä ja muuten vaan hyvää mielialaa. Vähitellen rukouksesta tulee osa kaikkea ajatteluamme. Rukouksesta tulee luontainen tapa suhtautua asioihin. Uskosta tulee osa tunne-elämäämme. Näin opimme elämään elämäämme Jumalan kanssa, joka ei ole meille vain jokin Ylin Instanssi, Kaikkein Korkein Taho, Kaikkivaltias Galaksien Herra, Pelottava Maailmankaikkeuden Hallitsija – hän on sitäkin – vaan läheinen ystävä, joka kulkee rinnalla eikä jätä pulaan. Raamattu kehottaakin: Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa. Sananl.3:6 KR33.
Jumala tulee meidän arkeemme, jos annamme hänen tulla. Jos käännymme hänen puoleensa kuin lapsi isän puoleen, silloin hän osoittaa meille, että hän todella on Isämme. Jos olemme kaikissa pienissäkin asioissamme valmiita etsimään hänen apuaan, hän auttaa meitä varmemmin myös silloin, kun on tosi kysymyksessä. Kääntykäämme siis hänen puoleensa aina ja joka hetki ja tuntekaamme hänet kaikilla teillämme. Hän on uskollinen, hän ei petä, hänen apunsa on lähellä:
Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa. Ps.145:18.
