Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän. Luuk.21:19 KR38.
Sana ”sisu” ei valitettavasti ole löytänyt tietään Raamatun sanastoon (paitsi joissain kohdissa, jossa sanaa käytetään kielteisessä merkityksessä ”paha sisu”). Sisusta ja sisukkuudesta siellä kuitenkin puhutaan paljonkin, vaikka se ilmaistaankin sanoilla ”kestävyys”, ”kärsivällisyys”, ”uskollisuus”, ”lujuus” jne.
Onko sinulla ollut sisukkuutta elämän koettelemusten edessä? Oletko jaksanut olla peräänantamaton, kun uskoasi on koeteltu? Uskon mureneminen on ikävän yleinen ilmiö. Uskon mureneminen alkaa pienestä, kun annan periksi jollekin lihalliselle mieliteolle tai mukavuudenhalulleni. Kysymys ei ole niinkään siitä, että laistamme lain kirjaimesta, vaan siitä, että teemme vastoin omaa vakaumustamme ja vastoin omaa moraaliamme. Päätimme olla jossakin asiassa lujia, päätimme noudattaa Jumalan sanaa, se oli jo juurtunut sydämeemme, mutta sitten tuli tilanne, jossa emme jaksaneetkaan toteuttaa hyvää päätöstämme. Tällaiset asiat murentavat uskoa ja kun usko on alkanut murentua, se helposti jatkaa murenemistaan.
Niinpä haluan rohkaista itseäni ja sinuakin tänään, että olisimme sisukkaita. Sisukkuus palkitaan. Jos usko on alkanut murentua, silloin on kaksinkertainen syy olla päättäväinen ja vahva. Aina voimme terästäytyä, koota itsemme, pyytää uudistumisen armoa Jumalalta. Älä ilku, viholliseni, minulle.
Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni. Miika 7:8.
Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän… Room.2:7.
Lujuus kannattaa ja vakaumuksellisuus on suuri siunaus. Kestävyys ja sisukkuus Jumalan asioissa, kristillisessä moraalissa ja oman kutsumuksensa toteuttamisessa on palkitsevaa. Palkkapäivä tosin voi olla vielä kaukana, onhan se palkka odottamassa taivaan pankkitilillä, joten voimme nostaa sen vasta tulevassa elämässä. Mutta silti. Ja juuri siksi:
Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne, sillä Herran tulo on lähellä. Jaak.5:8.