Jumalan käsiin annettu elämä on jännittävää. Kun rukoillen toteutan jotakin tavoitetta, huomaan, että se ajan kuluessa muuttuu joksikin toiseksi. Jumalan henki tuo mukanaan muutoksia. Kun aloitin tämän blogin, mielessäni oli rukoussivusto. Vuoden 2001 tienoilta alkaen olen kirjoitellut nettiin ja olin varmaan ensimmäisiä uskovia, jotka ovat kirjoittaneet rukouksia nettiin – siis valmiita rukouksia, jotka eivät käsittele henkilökohtaisia aiheita, vaan joissa pyydetään Jumalan tahtoa tapahtumaan jollakin yleisellä tasolla – seurakunnan, kaupungin, kansakunnan elämässä. Mutta Jumala ohjasi minua kirjoittamaan muutakin kuin rukouksia ja niin lopulta täällä alkoi olla erilaisia lyhyitä artikkeleita, jotka oli tarkoitettu rakentamaan (omaa ja) lukijoiden uskoa. Nyt siis tämä blogi on kokonaan omistettu rohkaisuille (joiden joukossa on siunauksia ja profetioita ikään kuin alalajina). En aluksi kuvittanut niitä ollenkaan, sillä hyvien kuvien saaminen tuntui mahdottomalta. Jumala kuitenkin ohjasi minua löytämään netistä kuvia, joissa ei ole copyright-rajoitteita.
Oman blogin kehittely on suuressa mittakaavassa mitätön asia, mutta tämän kokemukseni pohjalta rohkaisen sinua aloittamaan jostakin. Kun Jumala on vaikuttanut sinussa tahtomista ja tekemistä, sinä teet aluksi ”jotain ihan pientä”. Kun olet liikkeellä, olet siunatussa Jumalan mahdollisuuksien sfäärissä. Niin kuin kotka levittää siipensä tuuleen ja nousee pystyvirtauksien avulla korkeuksiin, samoin Jumalan Henki nostaa sinua ylöspäin. Hän on voimallinen johdattamaan, auttamaan ja siunaamaan sinun työsi niin että sinun vaikutusalueesi laajenee, sinun voimavarasi kasvavat, sinun yleisösi (jos sellaista tarvitaan) kasvaa sekin, sinun oma sisäinen tunteesi siitä, että teet työtä, johon Jumala on sinut tarkoittanut, sekin kasvaa ja vahvistuu. Sinussa kehittyy kutsumustietoisuus, joka on tärkeä, jotta osaat olla pitkäjänteinen ja kestävä.
Niinpä voin hyvällä todennäköisyydellä ennustaa, että sinä saat olla Jumalan käytössä. Sinä saat täyttää edeltä valmistettuja tekoja. Sinä saat mennä eteenpäin kutsumuksesi tiellä ja päästä aika ajoin uudelle tasolle. Se merkitsee, että sinun voimasi kasvaa, sinun voitelusi syvenee. Sinun elämäntyösi alkaa vähitellen kantaa hedelmää. Sinä saat myös vastustajia, mutta kun Herra on kanssasi, he eivät voi sinua kaataa. Sinä saat tunnustusta ja voittoja jo tässä elämässä ja kerran taivaassa suuren palkan. Mistä kaikki alkoi? – Jostain ihan pienestä.
Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä? Sak.4:10 KR33.