Onko sinulla unelmia? Osaatko heti nimetä yhden? Onko sinulla uskonelämään liittyviä unelmia, näkyjä ja tavoitteita? Jos ei ole, sinun on syytä etsiä Jumalan tahtoa, kysyä Jumalalta, mikä on sinun elämäsi kutsumus ja tarkoitus, ottaa selville, mitä erityisiä lahjoja juuri sinä olet saanut. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. 1.Kor.7:7.
Raamatun mukaan tarvitsemme kestävyyttä oman kutsumuksemme toteuttamisessa: Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Hepr.10:36.
Valitettavasti meidän hengelliset projektimme tahtovat jäädä kesken. Tosin ’projekti’ on väärä sana, kun tarkoitetaan oman persoonallisuuden löytämistä, oman hengellisen profiilin toteuttamista, kasvamista uskossa aikuiseksi ja Jumalan tahdon tekemistä. Aivan liian usein ajatellaan, että tässä puhutaan jostakin sananjulistajan työstä. Ei, kyseessä voi olla äiti, opettaja, vapaaehtoistyöntekijä tai ’sekatyömies’ – ties mitä. Kutsumukset ovat erilaisia, hyvä elämä on jokaisen kohdalla vähän omanlaistaan. Eikä se yleensä näytä miltään. Tosi hurskas ja Jumalan tahdon mukaan eletty elämä ei kerää toimittajia paikalle, ei käännä seurakunnan johtajien päitä, ei välttämättä herätä mitään suurempaa huomiota missään.
Mutta on hyvä, jos meillä on kutsumustietoinen elämä ja tiedämme, mihin meidän tulisi pyrkiä ja minkälainen ’jalanjälki’ meidän tulisi jättää maan päälle. Usein vain suuret näyt tahtovat kutistua olemattomiin ja kutsumustietoinen elämä lopahtaa. Elämän suuri linja näyttää tässäkin olevan: syntymä, kuolema ja hautaaminen. Siihen kuuluu kyllä vielä ylösnousemus, mutta usein vain tahtoo käydä niin, että näky syntyy, kuolee ja haudataan – ja se on siinä sitten.
Rohkaisen siis sinua tiedostamaan tämän elämän kulun. Sinun kutsumuksesi toteuttamiseen kuuluu syntymä, kuolema ja hautaaminen (Joh.12:24). Et voi niitä välttää. Mutta voit silti säilyttää toivon, voit uskossa pitää kiinni siitä, minkä tiedät varmasti. On nimittäin tarkoitus, että sinä et jää hautaan eikä sinun elämäntyösi jää hautaan. Jumala on voimallinen herättämään sinun uskosi uudestaan liekkeihin, sytyttämään sinut sisäiseen roihuun, antamaan sellaisen hengen uudistuksen, että sinä menet tuoreessa hengen voitelussa, sinä saat siivet liitää esteiden yli, sinä saat uuden voiman ja uuden kasvun, sinä pääset uudelle tasolle. Koitos ei ole ohi ennen kuin se on ohi. Sinun parhaat päiväsi ovat edessäpäin, sinun voitonlaulusi on vielä laulamatta, sinun korkein lentosi vielä liitämättä. Matkalla jokainen ihminen väsyy, jokainen lannistuu, jokainen on luonnon lakien alainen. Toivoa ei silti pidä menettää. Tartu siis Jumalan sanan lupaukseen:
Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy. Jes.40:30-31.