Jouduin lapsena vapaiden suuntien kesäleirille. Äitini pakotti minut ja pari veljeäni sinne. En olisi halunnut mennä. Melkein kaikki muut lapset siellä olivat outoja. Heti ensi päivästä alkaen tuli koti-ikävä. Oli elokuun alku, mutta vilu oli jokapäiväistä. Kahvia ei saanut, piti juoda teetä. Pullaakaan ei ollut, vaan piti jyrsiä näkkileipää. Ruokana oli jotakin sopan litkua. Suurinta huvia edusti traktorin lavalla köröttely. Nukkua piti heinien päällä rantasuulissa, jonka laudanraot olivat sormenmentäviä. Peitto ei riittänyt yön kylmyyttä vastaan. Päivisin piti istua telttakokouksissa kuuntelemassa erään hidaspuheisen saarnamiehen pitkästyttäviä esitelmiä ilmestysmajan kalustosta. Välillä sentään soitettiin hanuria ja kitaraa, mutta laulujen sanat kertoivat aina vaan samaa: ”olet syntinen, tee parannus tai aikasi loppuu”.
Jumalan sana sanoo tällaisenkin hyvin perustavaa laatua olevan totuuden: Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Jes.55:8.
Tiedätkö: tuolla kesäleirillä sain antaa elämäni Jeesukselle – siellä heinien päällä rantasuulissa. Siitä viikosta tuli minulle ikimuistoinen viikko. En koskaan unohda niitä siunauksia, joita siellä sain. Katselen sieluni silmin sitä maisemaa joka päivä. Kutsun sitä ensirakkauteni maisemaksi. En halua unohtaa sitä maisemaa, vaan viivyn siellä sieluni silmin usein ja kohtaan Jeesuksen yhä uudelleen. Kun rukoilen, päädyn hengessä helposti sinne suomalaisen järven rantaan ja siellä suutelen Jeesuksen jalkoja. Sydämeni on niin kiitollinen häntä kohtaan ja lupaan olla hänelle lojaali ikuisesti.
Minä en tiennyt silloin, kun lapsena vastustin sinne leirille menoa, kuinka väärässä olin. En tiennyt, kuinka Jumala oli suunnitellut sen viikon niin paljon paremmin kuin minä. Osaatko sinä olla tänä päivänä varuillasi omia suunnitelmiasi vastaan? Osaatko antaa periksi Jumalan suunnitelmalle, joka on niin vastakohta sinun suunnitelmallesi, mutta siunattu ja hyvä, tuhat kertaa parempi? Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Jes.55:9.