Jotkut väheksyvät minun työtäni ja nettijulkaisuani. Sopii hyvin. En kaipaa tulla kuuluisaksi. Pelkään, että minun työni alkaa herättää huomiota liikaa ja sitten on ympärillä kuhinaa. Hermohan siinä menisi. Joku jo kertaalleen pyysi minua jonnekin pitämään puhetta. Kieltäydyin vedoten siihen, että en osaa pitää puheita. Hengellinen työ on monien mielestä puheiden pitämistä. Onhan se sitäkin, mutta ei yksinomaan. Julkisuus on kyllä hyödyksi itse sanomalle, joka on lähtökohtaisesti ’hyvä sanoma’. Ainahan evankeliumia kannattaa esillä pitää, on se sen arvoinen. Mutta omasta puolestani uskon, että Jumalalla on puheiden pitämiseen sopivia henkilöitä aivan tarpeeksi tarjolla. Jopa Paavalin piti oppia, että kirjoittamalla hän tavoittaisi enemmän ihmisiä kuin puheita pitämällä. Mutta siihen tarvittiin kahleet. Tuskin edes tiesikään, miten olennaista oli oppia pois ”suuren yleisön syndroomasta” ja opetella puhumaan yhdelle henkilölle – kirjurilleen…
Joidenkin vaatimukset minun suhteeni ovat kovaäänisiä, kovakouraisia ja kovasydämisiä ja he lyttäävät minun työni, polkevat jalkoihinsa minun tekemiseni, väheksyvät minun kirjoitelmiani niin että eivät katso voivansa lukea niistä riviäkään ja kaikin tavoin osoittavat halveksuntaansa. Sitten he nostavat jalustalle kaiken, mikä minun silmissäni on populismia, keskinkertaisuutta, ihmisviisautta ja epäapostolisuutta, kirkkokuntien nostamista Jumalan paikalle jne. Toisin sanoen heistä paistaa kauas, että heidät on läpikotaisin aivopesty.
Sääli. Mitä muutakaan voi kuin sääliä. Joskus ehkä jaksan jonkun rukouksen heidän puolestaan rukoilla, mutta en suuria odotuksia heihin yleensä lataa. Kyseessä on kristillisen uskon alennustila, josta on vaikea toipua.
Te, rakkaat ystävät, olette kuitenkin tuo parempi maa, ja teitä odottaa pelastus. Olemme siitä varmoja, vaikka puhunkin näin. Hepr.6:9.
Olemme siis kutsuttuja Jeesuksen seuraamiseen, emme ole kutsuttuja olemaan ”suuria persoonia”, ”huomattavia henkilöitä”, ”kuuluisuuksia”. Olemme kutsuttuja elämään elävässä uskossa ja palvelemaan Herraa ja rakastamaan lähimmäisiä. Olemme saaneet kutsun tulla Kristuksen kaltaisiksi – se tapahtuu, kun sana uskossa sulautuu meihin ja meistä tulee sanan tekijöitä. Emme tule tässä prosessissa suuriksi, vaan pikemminkin pienenemme. Joskus tarvitsemme yksilöllisiä kahleita tähän. Emme ole kutsuttuja palvelemaan kirkkoja, omaksumaan niiden uskontunnustuksia ja ulkoistamaan omaa pelastustamme seurakunnille. Olemme kutsuttuja olemaan niitä persoonia, joiksi Herra on meidät tarkoittanut – tavallisia ihmisiä, jotka elävät uskossa. Meidät on kutsuttu olemaan suolana ja valona, ei suolapatsaana tai majakkana. Saamme olla normaalin ihmisen kokoisia, emme ole kutsutut olemaan suurmiehiä. Jos joskus tunnemme houkutusta ajatella itsestämme suuria, tehkäämme sellaisesta välittömästi parannusta. Paavali puki sen sanoiksi näin:
Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Room.12:3.
