lauantai 15. elokuuta 2020

Jumalan hyvä työ sinussa

Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. Fil.1:6.

Sinä saat olla varma, että Jeesus Kristus on kutsunut sinut valtakuntaansa. Hän on kirjoittanut sinun nimesi Elämän kirjaan. Nyt hän tekee työtä, että sinä kasvat, sinä pääset eteenpäin, sinun luonteesi muokkautuu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo ja sinä valmistut elämäntehtävääsi. Hän on varannut sinulle oman kutsumuksen ja siihen kuuluvat lahjat. Hän varustaa, hän voitelee ja hän lähettää, kun aika on.

Sinä voit ihmetellä, kuinka erilaiset elämän vaikeudet kohtaavat sinua, mutta ne ovat tarpeen, että sinusta tulisi sitkeä ja sisukas Jumalan ihminen. Sinä opit uimaan vastavirtaan ja sinä opit, että risti kuuluu opetuslapsen elämään.

Älä siis säiky äläkä luovuta. Jumalan henki on sinun kanssasi ja Jumalan enkelit saattavat sinua. Sinä voit kokea, että yö ympäröi, mutta Hyvä Paimen on sinun vierelläsi. Sinä et ole yksin etkä eksyksissä. Sinä saatat kokea kylmyyttä ihmisten keskellä, mutta niin sai kokea Herrakin. Ole rohkealla mielellä, Jeesus on voittanut ja hän opastaa sinuakin eteenpäin voittoa kohti.

Kun sinä viivyt rukouksessa, Jumala puhuu sinulle. Kun sinä luet sanaa, Jumala ohjaa sinua. Kun sinä annat itsesi alttarille, Jumala ottaa sinut vastaan. Kun sinä vaellat hänen yhteydessään, sinä saat viisauden ja ilmestyksen hengen hänen tuntemisessaan. Kun sinä neuvottelet aina Herran kanssa, sinun kasvosi säteilevät iloa. Kun sinä palvelet Herraa, hänen tuntemisensa tuoksu leviää sinun kauttasi ympäristöön.

Kun sinä koet janoa, Herra ohjaa sinut virvoittavien vetten äärelle. Kun sinä koet vanhurskauden nälkää, Herra murtaa sinulle leipää ja ruokkii sinut. Kun sinä epäröit, minne mennä, Herran sauva ohjaa sinua oikeaan suuntaan. Sinä et unohdu, et jää piiloon. Sinä olet alati Herran valvovan katseen alla. Hän työstää sinua. Hän haluaa sinusta astian arvokkaaseen käyttöön.

Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut. Jes.62:11.