Näin voi tapahtua myös hengellisessä elämässä. Kun ympärillä on pimeää, alamme nähdä jotakin, mitä emme näe muuten. Alamme nähdä valoa, joka ei muuten erotu. Jumalan sanakaan ei aina loista meidän sokeiden tai maailman valon häikäisemiin silmiimme niin kirkkaasti, että noudattaisimme sitä. Pietari muistuttikin seurakuntaa: Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen [profeetalliseen sanaan] kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne. 2.Piet.1:19.
Joskus pimeys, jonka Jumala sallii, auttaa meitä. Ne vaikeudet ja koettelemukset, jotka tekevät elämästä raskasta, voivat olla Jumalan mahdollisuus – yö, joka tuo esiin tosi valon. Ehkä Paavalin esittämä paradoksaalinen teologiakin tuntuu tätä taustaa vasten järkeenkäyvältä, kun hän sanoo: Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. 2.Kor.12:10.
Puhumme ”Jumalan armon auringosta”, mutta voimme puhua myös ”Jumalan armon yöstä”. Raamatun lehdillä kohtaamme enkeleitä keskellä yötä ja Kristuksen kirkkauden evankeliumikin julistettiin ensimmäiseksi yön pimeydessä, kun Betlehemin paimenet saivat kuulla: ”Teille on syntynyt Vapahtaja”.
Älkäämme siis torjuko Jumalan antamia siunauksia valikoimalla niistä esiin vain miellyttävät ja mukavat asiat. Olkaamme valon ja päivän lapsia, mutta eläkäämme Jumalan lapseudessa myös yöllä, sillä hän haluaa ilmestyä meille etenkin silloin, kun pimeys tavalla tai toisella meitä ympäröi. Hän haluaa kasvattaa meissä uskoa ja luottamusta häneen, kun ilon aiheet ovat vähissä. Ja jos meidän oma sydämen lamppumme palaa vaivalloisesti, se näkyy silti kirkkaana, kun on yö. Sitä valoa ja sitä sydämen paloa, sitä hengen liekkiä hän tuli vahvistamaan meissä.
Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden. Jes.42:3.
