Sama sääntö koskee hyviä tekoja ja vääryyden töitä: - niillä on taipumus vahvistua ja kasvaa. Jos osoitat laupeutta ja hyvyyttä lähimmäistäsi kohtaan, Jumala siunaa sen ja sinä kykenet seuraavalla kerralla vielä parempiin tekoihin. Kehitys ei tapahdu yhdessä yössä, mutta kun rakkauden teot toistuvat kärsivällisesti, ne vähitellen palkitaan - ei aina vastarakkaudella, vaan sillä, että teot moninkertaistuvat, rakkaus kasvaa suuremmaksi, hyvyys valtaa yhä enemmän alaa sinun elämässäsi.
Kuulin jokin aika sitten henkilöstä, joka piti huolta sairaasta sukulaisestaan, että hänen sukulaisensa kaveri oli joutunut vaikeuksiin ja tämä laupias ihminen sai tilaisuuden auttaa häntäkin. Ajattelin mielessäni vähän juhlallisin sanakääntein, että "hänen diakoninen kutsumuksensa sai laajentua".
Hyvät teot saattavat todellakin laajentua kutsumuksen asteelle. Kaiken keskeltä alkaa erottua armoitus. Henkilö voi itsekin huomata, mihin hänen sydämensä aina suuntautuu ja mielensä panostaa ja hän voi alkaa tietoisesti kehittää omaa lahjaansa.
Tämä on arvokasta myös hengellisessä elämässämme. Muistamme Hannan, joka lapsettomuutensa tähden rukoili hartaasti. Hän joutui todella panostamaan aikaansa ja voimiansa saadakseen lapsen ja samalla hänen hengellinen elämänsä kehittyi ja uudistui. Tällaisessa taistelussa saavutettu voitto voi säteillä kauas, ei vain sosiaalisesti tai maantieteellisesti, vaan se voi ulottua yli sukupolvien. Hanna sai useitakin lapsia ja hänen esikoisensa pojanpojasta tuli temppelilaulaja, kuoronjohtaja ja kanttori Salomon temppeliin. Tällä Heman-nimisellä miehellä oli 14 poikaa ja kolme tytärtä. Hän eli monin tavoin siunatun elämän. Näemme tällaisen siunauksen toisinaan kulkevan jossakin perheessä ja suvussa.
Tämä rohkaisee meitäkin pyrkimään siihen, että teemme Jumalan tahdon mukaisia tekoja. Kun Jumala siunaa, se säteilee kauas ja tuottaa hedelmää vielä jälkeläisillekin. Jumalan antamiin talentteihin on ladattu kasvuvoimaa, vaalikaamme niitä. Ne poikivat luonnostaan uutta Jumalan armon hedelmää, jos emme pidä niitä kätkössä.
Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi. Matt.25:20.