Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. Room.12:2.
Hyvän arvostelukyvyn saavuttaminen vaatii mielen uudistumista sellaiseksi, että mieli ei enää toimi maailman arvojen mukaan. Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta. 2.Kor.5:16. Hyvä arvio saavutetaan, kun nähdään pinnan alle. Jeesuksen röntgenkatse lävisti kaikki naamiot ja näki asioiden taustat.
Hyvää arvostelukykyä ei saavuteta kevyesti eikä ilmaiseksi, vaan se on osa hengellistä kasvua. Näemme Raamatusta esimerkkejä yllättävästä arvostelukyvyn puutteesta esimerkiksi Daavidin isän, Iisain, kohdalla. Hänhän ei tunnistanut nuorimmassa pojassaan mitään lahjoja tai erityistä potentiaalia mihinkään tärkeään tehtävään, joten tämä oli joutilas viettämään aikaa lampaiden paimenena – aputöissä. Daavidia ei kannattanut vaivata paikalle, kun Samuel tuli käymään.
Toinen esimerkki on Mooses, joka ei nähnyt Joosuassa seuraajaansa ennen kuin Herra varta vasten ohjeisti häntä selkokielellä (4.Moos.27:16-20).
Onko sinun ”kehityskelpoisuutesi” noussut mihinkään rooliin elämässäsi? Onko sinua koskaan aliarvioitu? Tunnetko tulleesi ohitetuksi, kun tarjolla olisi ollut mielenkiintoinen tehtävä – juuri sinulle sopiva?
Jumala näkee sinun lahjasi, sinun omistautumisesi, sinun vahvan uskosi. Jumala on luonut sinuun potentiaalia, jota hän voi käyttää. Hänellä on täydellinen arvostelukyky, hänen näkönsä ei petä, hänen korvansa eivät kuule väärin ja hänen sydämensä – se ei luule mitään. Hänen arvionsa sinusta on oikea ja pätevä. Odota Herraa, eräänä kauniina päivänä hän kutsuu sinua ja sinä saat voitelun ylhäältä ja sinut lähetetään Jumalan asialle.
Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Joh.20:21.