Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Ps.91:3.
Viimeisin haukkumasana, jonka kuulin, on "pässi". Näitä vihapuheita on monenlaisia, mutta joskus ne vaan naurattavat. Voin hyvin olla "pässi", jos se heitä ärsyttää, että olen itsenäinen ihminen ja oman tien kulkija. En vähällä myy vapauttani enkä päästä ketään määräilemään itseäni millään kirkkokuntaisilla säännöillä. Aikoinaan, kun olin helluntaiseurakunnan jäsen, kokeilin erilaisilla tavoilla ilmentää omaa uskoani ja aina minua kiellettiin. Mitä tehdä hengellisille johtajille, joilla ei ole muuta virkaa kuin kieltää seurakuntalaisia tekemästä haluamiaan asioita, joita ovat Jumalalta saaneet ja vilpittömin ja puhtain sydämin yrittävät toteuttaa näkyään? Mitä tehdä muuta kuin äänestää jaloillaan?
Olen nettityöni aikana ystävystynyt joidenkin pastorien kanssa netin kautta. Joidenkin saarnoja olen kääntänyt. Eräs Kanadassa asuva naiskirjailija ja blogisti on siinä ringissä mukana, vaikka en olekaan hänen tekstejään kääntänyt. Katselin hänen blogiaan ja totesin hänen kuuluvan seurakuntaan, joka on kirkkokuntiin sitoutumaton seurakunta. Heidän seurakuntansa ei siis ole jäsen missään katto-organisaatiossa, vaan he toimivat yhteiskristillisessä hengessä itsenäisenä seurakuntana. Tällainen on tavallista rapakon takana ja huomaan, että muutkin yhteistyökumppanini ovat enimmäkseen samaa maata.
Suomalaisista on outoa, että joku on riippumaton kirkoista. Luulen kuitenkin, että vähitellen tähän tulee muutos. Jos muutosta ei tule, ei tule herätystäkään. "Pahan sanan valta" on valitettavasti hyvin tarttuva tauti ja se myrkyttää ilmapiiriä. Tarkoitan, että kaikkia vähänkin keskinkertaisen yläpuolelle nousevia ilmiöitä ja ihmisiä aletaan heti tutkia suurennuslasin kanssa ja sitten jokaista pientä roskaa suurennetaan, kunnes kyseisen henkilön maine saadaan mustatuksi (vrt."linnustajan ansat", jae 3). Minuakin yritetään niputtaa yhteen milloin minkin tahon kanssa, kuten uskon sana -liikkeen kanssa. Olen kuullut sellaisesta liikkeestä, mutta minulla ei ole varsinaisesti mitään kosketuskohtaa siihen. En halua, että minua lokeroidaan tuolla tavoin, kun kerran sellaisen tulkinnan takana on pelkkä trollaaminen. Trollitehtaat ovat tulleet viime aikoina uutisiinkin, mutta sehän on vanha keksintö, sillä Raamattukin puhuu "tiedon nimellä kulkevasta valhetiedosta" (1.Tim.6:20).
Psalmi 91 siis rohkaisee meitä monin tavoin luvaten meille suojaa pahan sanan vallasta (juoruilta ja valhetiedon levittäjiltä) ja monelta muulta. Siinä mm. luvataan: Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi (jae 4). Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi (jae 10).
Kiitetään Herraa hänen suojeluksestaan ja tunnustetaan uskoa rohkeasti tekemättä kompromisseja sen paremmin maailman kuin tapakristillisyydenkään kanssa. Psalmi 91 kirjaa hyviä lupauksiaan myös näin: Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Ps.91:14.