Ota se kuitenkin ja kaiken uhallakin haasteena. Ota se Jumalan kouluna, jossa sinua kasvatetaan. Sinua ei kasvateta sen vuoksi, että olisit muita huonompi. Sinua kasvatetaan, koska se on Jumalan huomion keskittymistä sinuun – siis armoa. Opi rukoilemaan, vuodattamaan sydämesi Herralle niin kuin Hanna teki, kun hän kaipasi lasta (1.Sam.1:12-14). Voit pyytää toisiakin rukoilemaan, mutta varo sysäämästä asiaasi muiden niskoille ikään kuin se ei olisikaan – pohjimmiltaan ja loppujen lopuksi – sinun oma henkilökohtainen asiasi. Älä uskottele, ettei se liity erityisemmin sinun jumalasuhteeseesi. Sillä tavoin voit menettää mahdollisuuden kohdata Herraa läheisesti.
Rukous on yhteistyötä Jumalan kanssa. Opetellaan tekemään oma osuutemme. Jumalan läheisyys on mielentila, sielun sää. Rukousvastaukset annetaan tässä läheisessä yhteydessä Herraan. Jumalan läheisyyteen voi päästä viipymällä Jumalan kasvojen edessä ja lukemalla sanaa. Joskus on kärsittävä kiusaamistakin ja erilaisia vainoja. Mutta Jumalan määräämän hetken tultua voi Jumalan aurinko äkkiä ilmestyä sielusi maailmaan. Kun sellainen pyhä Jumalan kohtaaminen on tapahtunut, seuraa erilaisia rukousvastauksia – jopa ihmeitä. Odota siis Herraa.
Usko kurottuu kohti ihmeitä. Jumala tekee ihmeitä jatkuvasti, kannattaa siis odottaa Herraa ja panna toivonsa Jumalan armoon. On hyvä oppia katselemaan maailmaa ja itseään Jumalan armon valossa. Armon aurinko on nousemassa sinunkin elämäsi taivaalle ja Jumalan hyvyys alkaa ympäröidä sinua yhä tiiviimmin. Sinulle Jumalan henki vakuuttaa tänään samalla tavalla kuin kerran Danielille:
”Älä pelkää, sinä Jumalalle rakas! Kaikki on hyvin. Vahvistu, ole vahva!” Dan.10:19.
