Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut (Room.8:28 KR38).
Joudumme kohtaamaan elämässä vastoinkäymisiä. Joskus on kiusaus valittaa, että oma lapsuus oli ankea ja kasvuympäristö huono, että ei saanut hyviä edellytyksiä pärjätä, että ei ollut varallisuutta, että tuli tehdyksi huonoja valintoja opintoihin hakeutumisessa, että ei käynyt onni puolison valinnassakaan ja lapsetkin ovat kamalia… Valitusvirressä voi olla monta säkeistöä. Tuntuu kuin menneisyyden asiat painaisivat niin, että ei voi suunnitella tulevaisuutta ollenkaan haaveiden mukaiseksi.
Mutta – kun luemme tuon yllä olevan jakeen, ymmärrämme, että epäonnistumiset, huonot asiat, pieleen menneet valinnat tai mikään muukaan ei voi pilata Jumalan suunnitelmaa, jossa kaikki palaset kuitenkin loksahtavat paikalleen ennen pitkää. Jumalan näkökulmasta moni huono asia voikin olla hyvä, kasvattava ja tarpeellinen. Vain hän näkee kokonaiskuvan ja vain hän tietää, mihin hänen työnsä meissä lopultakin tähtää. Niinpä voimme olla varmoja, että tulevaisuutemme on parempi kuin menneisyytemme. Määränpää ei ole vielä käsillä ja vasta lopputulos merkitsee. Jumalalla on varattuna sinua varten asioita, joista et vielä tiedä. Hänellä on paljon merkityksellistä, siunauksellista, onnellista sisältöä varattuna elämääsi. Katso siis toivorikkaasti huomiseen, Jumalan hyvyys ja laupeus odottavat sinua jo tässä ajassa ja varsinkin tulevassa. Hänen sula hyvyytensä voi sisältää ihania yllätyksiä – oletko valmis?
Jumalalla oli näet meitä varten varattuna vielä parempaa… Hepr.11:40.