Joskus joudumme keskelle ahdinkoa, koska ihmiset ovat petollisia meitä kohtaan. Voi tulla tilanne, että vihollinen hyökkää kaikella raivollaan meitä vastaan ja silloin koemme samaa kuin profeetta Miika:
Poika halveksii isäänsä, tytär nousee äitiään vastaan, miniä anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä. Miika 7:5-6.
Näissäkin tilanteissa voimme kuitenkin nostaa päämme ja kohottaa katseemme Herraan, joka ei hylkää. Kun synkät pilvet pimentävät maailmamme, tarvitsemme uskoa siihen, että synkkienkin pilvien takana paistaa armon aurinko. Tarvitsemme uskoa siihen, että Jumalan tuulet vielä puhaltavat nuo synkät pilvet pois ja saamme jälleen vaeltaa hänen valossaan.
Mutta minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastusta Jumalaltani. Jumalani kuulee minua! Miika 7:7.
Jos koemme syyllisyyttä tällaisten taisteluiden keskellä, se heikentää meidän uskoamme. Voimme joutua myös sisäiseen ahdinkoon ja synnintuntoon. Aina ei syyllisyyden kuorma hellitä heti, joudumme taistelemaan, vaikka tiedämmekin Jumalan sanan perusteella: Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä (1.Joh.1:9). Syyllisyyden painaessa sielunvihollinen voi tulla ilkkumaan ja vakuuttamaan meille, että olemme hukassa. Hän murentaa uskoamme säälimättä ja todistelee meille, että koska olemme langenneet, emme nyt enää millään pääse takaisin elämän tielle, vaan joudumme kantamaan häpeäämme Jumalan edessä ja kaikkien ihmistenkin silmissä loputtomiin. Tuttua?
Mutta salliessaan kiusauksen Jumala on myös valmistanut pääsyn siitä ja voimme sen kestää (Vrt.1.Kor.10:13). Voimme sanoa sielunviholliselle päin näköä:
Älä ilku, viholliseni, minulle. Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni. Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan, siksi joudun kantamaan hänen vihaansa, kunnes hän ratkaisee asiani ja armahtaa minut. Hän johdattaa minut valoon, minä saan nähdä, kuinka hän pelastaa minut. Miika 7:8-9.
