tiistai 23. lokakuuta 2018

Jumalan johdatus

Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Jer.31:9 KR33.

Johdatuksen etsiminen on Jumalan lapsen peruskoulua. Kun tarvitsemme neuvoa Herralta johonkin asiaan, ammatinvalintaan, koulutuspaikan löytämiseen, puolison valintaan, asunnon löytämiseen – mitä vaan – meidän tulee osata etsiä Herran kasvoja ja löytää se ratkaiseva tieto ja viisaus, että osaamme valita oikean tien. Tulosta kutsumme sitten Jumalan johdatukseksi.

Valitettavasti vain olemme usein liian kärsimättömiä. Toimimme ennen kuin saamme Jumalan vastauksen. Luulemme olevamme itse päteviä ratkaisemaan asioita ja tekemään viisaita valintoja. Koska elämme koko elämämme tällaisessa kärsimättömyydessä ja hosumisessa, emme koskaan opikaan, mitä todellinen johdatus on. Johdatuksen etsiminen on tärkeä taito ja sitä kannattaa opetella.
Ensimmäiseksi on osattava erottaa asiat, jotka vaativat Jumalan johdatusta, asioista, jotka eivät sitä vaadi. Mielestäni jokaisen normaalin ihmisen pitää osata hoitaa arkiset asiansa ilman, että tarvitsee pyytää johdatusta jokaiseen pikkuasiaan. Toisaalta, jos elät arkeasi rukouksen hengessä, voit saada erilaista – joskus yllättävääkin – johdatusta kaupan päälle.

Toiseksi on osattava viedä asioita Herralle ja sitten jaksettava olla kärsivällinen ja odottaa, että Herra vastaa. Kolmanneksi: on osattava kuulla, kun Jumala puhuu. Sitten vasta voi toimia, kun on varmuus siitä, mitä pitää tehdä. Joskus vastaus tulee tietona, joskus tunteena, joskus vain Jumala vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. On mahdollista, että olemme Jumalan hengen johdatuksessa ja vasta jälkeenpäin huomaamme, kuinka upeasti Jumala johdatti kaiken. On tilanteita, kun on uskon varassa tehtävä jokin ratkaisu ilman täyttä varmuutta Jumalan tahdosta. Jumalan lapsen olisi kuitenkin turvauduttava aina Jumalaansa eikä pitäisi luottaa omaan ymmärrykseen.

Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Sananl.3.5.

Kun jätämme elämämme pienet ja suuret asiat Herran käsiin, silloin emme joudu eksyksiin. Kun emme hätiköi ja tee omia päätöksiä, saamme nauttia Jumalan johdatuksen suuresta lahjasta. Hän paimentaa omaa laumaansa ja vie lampaansa turvallisille laitumille. Silloin emme eksy vaarallisille poluille. Jumalan johdatuksen etsiminen vaatii kuitenkin elinikäistä oppimista, rukoilemista ja valvomista, Jumalan sanan kuuliaisuutta. Olemme kuin israelilaiset erämaassa tähyten koko ajan, milloin pilvi nousee.

Vaelluksensa aikana israelilaiset lähtivät liikkeelle aina silloin, kun pilvi kohosi pois telttamajan päältä, mutta jos pilvi ei kohonnut pois, he pysyivät paikoillaan, kunnes se taas kohosi. 2.Moos.40:36-37.

Niinpä rohkaisen sinua tänäänkin käymään Jumalan johdatuksen peruskoulua sanan kuuliaisuudessa. Jumala on halukas opastamaan niin vasta-alkajia kuin meitä ”vanhoja”, jotka jo olemme saaneet niin monta kertaa kokea hänen johdattavaa kättään. Kiitetty olkoon Herra, minun Paimeneni ja minun Johdattajani!