sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Jumalan kirkkaus sinun elämässäsi

Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” Joh.9:2-3.

Uskallatko soveltaa tätä sanaa itseesi ja niihin ongelmiin, joita sinun elämässä on? Uskallatko ajatella, että sinun elämäsi suurin kipu voi kääntyä Jumalan kirkkauden ylistykseksi?

Meillä ihmisillä on taipumus ajatella ihmisviisauden mukaan ja siksi luulottelemme, että on hienoa, jos voimme olla päteviä, terveitä, vahvoja, rohkeita, lahjakkaita ja kristillisyydessämme mahdollisimman kuuluisia – uskon sankareita. Usko vaan ei toimi niin. Ihmisvoima ei ole Jumalan valtakunnassa mitään. Ihmisviisaus vielä vähemmän. Jumalan kunnia etsii ilmaisuaan kaiken sellaisen kautta, missä olemme heikkoja, rampoja ja vammaisia, osaamattomia ja alakynnessä – tyhmiäkin. Jumala siis tavallaan etsii maailman luusereita voidakseen tehdä heistä sankareita omaan valtakuntaansa. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. 1.Kor.1:29. Näin ei kukaan voi kerskata, vaan kaikki kunnia ohjautuu sinne, minne se kuuluukin – Jumalalle. Jumalan kirkkaus ilmestyi maailmaan Kristuksessa ja se tosiasia pysyy voimassa jokaisena päivänä. Tänäkin päivänä hän ilmestyy heikkojen opetuslastensa kautta, kun he tuovat heikkoutensa Jumalan käyttöön. Näin
Kristus ilmentää meissä itseään. Niinpä voimme olla rohkeita ja antaa itsemme Jumalan käyttöön riippumatta lahjojemme ja armoituksemme laadusta ja määrästä. Jos olemme viisaita, pidätymme edes mittaamasta niitä. Emme mistään alemmuuden tunteesta vetäydy pois Jumalan antamista tehtävistä, vaan tiedämme, että Jumala on voimallinen vaikuttamaan jokaisessa lapsessaan. Hän on monipuolinen, hän on kekseliäs, hän on luova ja hän kyllä keksii sinullekin palvelutehtävän. Hän on sen jo keksinyt, joten parasta mennä kysymään! Niinpä otamme positiivisen asenteen ja uskomme Pietarin vetoomuksen koskevan meitäkin:

Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen. 1.Piet.4:10-11.