lauantai 11. huhtikuuta 2020

Kauas kukkotappeluista

Kuin liattu lähde ja pilattu kaivo on hurskas, joka taipuu jumalattoman edessä. Sananl.25:26.

Paavali huomasi, että Korintin seurakunnassa oli kilpailu ryöstäytynyt valloilleen. Kun teillä kerran on keskinäistä kateutta ja riitaa, silloinhan vanha luontonne vallitsee teitä ja te elätte niin kuin ihmiset elävät. 1.Kor.3:3. Olen huomannut saman kuin moni muu: sielunvihollinen riehuu erityisesti seurakunnissa. Seurakunnat muodostavat pieniä yhteisöjä, joiden parissa rehottavat erilaiset valtataistelut, loputon kilpailuhenki, kaverin kampittaminen, vanhojen asioiden esiinkaivamisen mestaruuskilpailut, suoranainen kiusaaminen, politikointi ja pelien pelaaminen ynnä muu, mikä on "vastoin tervettä oppia". Meininki on vähän samanlaista kuin politiikan kentällä vaalitaistojen yhteydessä. Näitä nyrkkitappeluita rauhoittamaan kutsutaan sitten silmäätekeviä, jotka lusikkansa soppaan laitettuaan saavat keiton kiehumaan entistä pahemmin.

Kun minä aikoinaan tulin siihen tulokseen, että en halua riidellä tai osallistua mihinkään kukkotappeluun silloisen seurakuntani puitteissa ja erosin siitä ja lähdin sille tielle, jossa edelleenkin olen "vapaa kirkkokuntiin sitoutumaton kristitty", huomasin, että selkäni takana käytiin aivan absurdia keskustelua siitä, millaisen valtataistelun olin hävinnyt!

Tuon kaiken mielikuvituksen lennokkuuden kun saisi rakentavaan käyttöön! Vielä jäi mainitsematta "pölhöpsykologia" - se vielä kakun kaunisteeksi, niin kuva alkaa hahmottua.

Tiedän, että Jeesus Kristus on lahjomaton tuomari, joka tuo kaikesta totuuden esiin ja tuomitsee ihmiset oikeudenmukaisesti. Onneksi hän ei ole ankara tuomari, vaan lempeä ja armollinen. Sinäkin voit luottaa häneen. Jos sinua on väärin kohdeltu, hän voi oikaista vääryydet. Jos sinun mainettasi on kolhittu, hän voi antaa sinulle osinkoja omasta maineestaan ja hyvittää sinulle ihmisten tekemät vääryydet. Hän on luvannut sanassaan:

Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko. Ps.37:6.

Niinpä näidenkin asioiden takia voin kasvaa uskossa ja kiinnittää katseeni Jeesukseen. Jos olen jotakin hengellisen historiani aikana oppinut, olen oppinut tämän: Hän on uskollinen ja luotettava.
Kun asetan toivoni häneen, en pety. Jos voin näiden kirjoitelmieni kautta jotakin lukijoiden sydämeen rakentaa, haluaisin nähdä uskon luottamuksen Kristukseen rakentuvan erityisesti niiden sydämissä, jotka ovat pettyneet ihmisiin, pettyneet hengellisiin johtajiin, pettyneet seurakuntiin.

Voit olla varma, että sinun tulevaisuutesi ei riipu ihmisistä, sinun tulevaisuutesi on Herran kädessä ja Kaikkivaltias on sinun ikuinen suojelijasi. Kun sinä kerran olet tarttunut Jeesuksen viitan liepeeseen, ei mikään voi erottaa sinua hänen rakkaudestaan.