perjantai 6. maaliskuuta 2020

Lakiusko vai uskon laki

Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan. Gal.2:21.

Ihminen pyrkii hallitsemaan maailmaa ja elämäänsä laatimalla lakeja. Järjestäytynyt yhteiskunta tarvitsee lait ja asetukset. Niiden kautta tiedetään, mikä on oikein ja mikä väärin. Kyllä terve hengellinen elämäkin tarvitsee lakeja ja periaatteita. Vanha liitto ja Mooseksen laki on kuitenkin jo auttamatta siirretty hyllylle, jos kerran elämme uudessa liitossa. Uudessa liitossa meillä on Kristuksen laki.

On teologien asia selvittää, mitä Kristuksen laki sisältää, mutta varmasti siinä on osia vanhan liiton laista ja jotakin juutalaisen viisauden opeista, mutta ennen kaikkea se sisältää Jeesuksen omia käskyjä, kuten "menkää kaikkeen maailmaan..."

Luin Wikipediasta, minkälaisia käsityksiä eri kirkoilla on ehtoollisesta. Sain taas kerran hämmästellä hiustenhalkomisen suurta intohimoa ja ihmisen nokkeluutta, kun se keksii tulkintoja Raamatun asioista. Tulkinnat lähtevät eri teille ja jopa vastakkaisiin suuntiin heti kättelyssä. Niitä lukiessa on se hyöty, että itselle voi kirkastua oma kanta. Loppujen lopuksi emme aina tiedä, mikä on lopullinen viisaus, mutta voimme aina elää uskomme mukaan. Voimme pitäytyä siihen, minkä itse uskomme oikeaksi.

Minä esimerkiksi uskon, että ehtoollisessa leipä on Kristuksen ruumis siinä mielessä, että syötyäni sen minun ruumiiseeni kertyy atomeja, jotka ovat peräisin Kristuksen aineellisesta olomuodosta. Samoin viinin kautta saan ruumiiseeni atomeja, jotka ovat sanan mukaan Kristuksen ruumiin osia. Miten tämä on mahdollista atomien tasolla? Minä jätän sen Jumalan huoleksi. En ollenkaan halua ajatella, että leipä ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri vain vertauskuvallisesti. Se on minusta yksinkertaisesti epäuskoa. Käsitykseni mukaan kuka tahansa voi siunata leivän ja viinin - ehtoollisen jakaminen ei ole ammattipapiston erikoisoikeus. Ehtoollista voi siis viettää missä vaan, missä uskovia on koolla. Mutta en vaadi ketään uskomaan samalla tavalla kuin itse uskon. Olisi paha asia kehittää jokin laki uskon tilalle.

Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu - vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä. Room.14:4.

Mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee. 1.Kor.8:3.