sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Ensin risti, sitten voitto

Katso, lapseni, minä seuraan tarkasti sinun elämääsi ja johdatan sinua. Minä tiedän, miten vaikeata sinulla on. Minä en ole hylännyt sinua enkä hylkää, mutta sinun on aika oppia seuraamaan minua myös ristin tiellä.

Katso, minä otin päälleni ihmisten synnit. Minä suostuin siihen, että minua syytettiin, vaikka olin viaton. Sinunkin tulee oppia kulkemaan nöyrästi ristin tietä, missä sinun päällesi lasketaan toisten ihmisten syntejä ja missä sinua syytetään asioista, joita et ole tehnyt, ja missä sinä joudut ottamaan vastaan epäoikeudenmukaista kohtelua. Katso, minä ole Tie.

Sinä olet ollut minun oppilaani ja oppilaalle riittää, että hänelle käy samoin kuin opettajallekin, vai mitä? Älä siis pelkää sitä, mitä tulet kestämään. Minun kärsimyksieni osallisuus on suurinta armoa, mitä voit saada. Sinä saat vielä suuria voittoja ja saat johdattaa ihmisiä minun luokseni ja ikuiseen pelastukseen. Minä käytän sinua, sinun vahvuuttasi ja sinun heikkouttasi.

Katso, sinä olet palvellut minua hyvin enkä minä unohda yhtäkään sinun hyvää tekoasi. Minä annan hedelmän tulla esiin aikanaan. Sinä saat viedä janoiset juomaan ja nälkäiset syömään. Sinä saat viedä haavoitetut hoitoon ja minä olen sinun kanssasi ja muutkin saavat nähdä, mitä minä sinun kauttasi teen.

Ole rohkealla mielellä, lapseni. Ole luja. Vahvistu ja ole vahva. Näin sanoo Herra, sinun Jumalasi, hän joka on Uskollinen.