keskiviikko 14. elokuuta 2019

Jumalan siemenet

Hengellisessä elämässä pätevät samat lait kuin luonnossakin – orgaanisessa elämässä. Jeesus esitti vertauksen vehnänjyvästä: Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joh.12:24.

Vehnänjyvä voi olla esikuva monista asioista. Tunnistatko oman elämäsi vehnänjyvät, jotka ovat joutuneet mullan alle, peitetyiksi pimeään? Itse olen kokenut monta kertaa, kuinka jokin minun toiveeni, haaveeni, unelmani on pitänyt haudata. Toisaalta jotakin on noussut myös mullasta esiin – ehkä paljon myöhemmin, ehkä hyvinkin erilaisena. Nuoresta asti olen esimerkiksi halunnut kirjoittaa kirjan. Olen kirjoittanutkin kirjan, jopa kirjoja, mutta niiden parin kirjan vastapainoksi, jotka olen saanut aikaan, olen haudannut vähintään yhtä monta käsikirjoitusta. Olen haudannut monta muuta projektiani. Näen usein sen taustalla, mitä tällä hetkellä teen, mikä nyt tuntuu sujuvan, kauan sitten kylvetyn siemenen. Mitään ei kasva ilman siemeniä. Mikään kasvi ei jalostu, ellei sitä kylvä monta kertaa.

Mikä rohkaisu siis piilee tässä? Sanonko sinulle: ”hautaa projektisi”? En sano, mutta sanon: ole valmis siihen, että Jumala ottaa sen, mitä sinulla on, ja hautaa sen voidakseen kasvattaa siitä esiin jotakin vähän erilaista myöhemmin. Jumala on siementen Jumala. Jumala on kykenevä pakkaamaan elämää siemeniin ja kykenevä herättämään siemenen elinvoimaiseen kasvuun. Koko elämämme voi olla siemenen kaltainen kokonaisuus. Koko tulevaisuutemme on elämällemme annettu uusi kasvu tuonpuoleisessa.

Pienen pojan eväät (viisi leipää ja kaksi kalaa) olivat siemen. Meilläkään ei ole paljon mitään Jumalalle tuotavaksi, mutta Jumala voi ottaa vastaan siemenenä sen vähän, mitä annamme, ja saada siunauksellaan sen kasvamaan satoa. Voimme antaa Jumalalle aikaamme eri tavoin. Jos annamme Jumalalle runsaasti aikaamme, Jumala voi siunata meitä niin, että ajan puute ei koskaan tule meille esteeksi. Olemme tehokkaita ajankäyttäjiä, kun viivymme Herran edessä ”sanaa levollisesti tutkien ja rukouksen hengessä tekemättä mitään”. Mikään ei kasva tehokkaammin kuin Jumalalle annettu aika, raha – ja mikä vaan.

Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää. Matt.13:8.