Aidosti uskossa?

Kristuksen seuraaminen on minun elämäni tärkein asia ja se antaa elämälleni tarkoitusta. Mutta en ole varmasti ainoa, joka on joutunut huomaamaan, että se maksaa jotakin. Viime vuosina olen menettänyt monia sisaria ja veljiä, jotka ovat halunneet kääntää minulle selkänsä tai ovat vain muuten paljastuneet epäaidoiksi sisariksi ja veljiksi. Nyt kehitys on mennyt siihen, että pimeyden voimat ovat onnistuneet luomaan uusia jakolinjoja entistä lähemmäksi minua.

Kun olen miettinyt, miksi joidenkin elämänkatsomus tai uskonelämä on jotenkin yhteensopimaton minun omani kanssa, olen huomannut kaikenlaisia ilmiöitä, jotka estävät todellisen yhteyden, vaikka vastapuolikin vannoisi kristillisen uskon nimeen. Niinpä ihmettelen: 1) lieneekö usko heidän kohdallaan koskaan lähtenyt parannuksesta, joka on kuitenkin annettu meille elämäksi (Ap.t.11:18 KR38)? 2) ovatkohan uskon perusasiat jotenkin sekaisin tai selkiintymättä (vanhan luonnon ominaisuudet ja kaste sekä kristillinen moraali, kuten valossa vaeltaminen)? 3) onkohan usko jonkinlainen epämääräinen sekoitus Raamattua, enkeleitä, puutarhatonttuja ja newage-hömppää? 4) ettei vaan usko olisi jäänyt tunteilun ja hempeilyn asteelle, josta puuttuu vakaumuksellisuus ja perimmäisiin asioihin pureutuminen (ehkä peräti rakkaus totuuteen puuttuu)? 5) ehkä usko on yksi viihdyke muiden joukossa (ei jotakin, josta joutuu maksamaan hinnan)? 6) ettei vaan usko olisi ensisijaisesti kirkon perinteiden noudattamista – lapsikaste, rippikoulu, konfirmaatio – ja niin muodoin omakohtainen rakkaussuhde Jeesukseen (uudestisyntymisessä saatu side Herraan) on jäänyt puolinaiseksi? 7) usko ei mahdollisesti ole elämän keskipisteessä, vaan yksi sosiaalinen harrastus muiden joukossa?

Niinpä rohkaisen sinua, jos määrittelit itsesi tuon epämääräisen joukon ulkopuolelle ja uskallat tämän itsetutkistelutuokion päätteeksi sanoa seuraavasi Herraa ”kaikesta sydämestäsi, mielestäsi ja voimastasi”. Onnittelen. Jumalan valtakuntaan sisälle pääseminen on vaikeaa vieläkin, ei vain Jeesuksen aikana (Luuk.13:24). Kaikkihan ymmärrämme, että uskossa ei ole kysymys omista ansioista tai suorituksista, jostakin ”taivaspätevyydestä”. Uskossa on tärkeää kuitenkin vilpittömyys ja aitous. Olet pitkällä, kun olet oikeasti sisäpuolella. Sinulla on kaikki mahdollisuudet kasvaa uskossa ja päästä uskossa ”täyteen miehuuteen”, siis aikuiseksi Kristuksen tuntemisessa. Sinä olet siunattu ihminen, Jumalalle rakas. Olkoon Herran siunaus elämässäsi tästä eteenpäinkin.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. Joh.1:12.