Jumala on Luoja, joka on luonut kaiken, mitä ympärillämme on. Jumala on monessa mielessä salattu Jumala, mutta hänen luovuutensa on kaikista hänen ominaisuuksistaan eniten näkyvillä ja se tulee vastaan kaikkialla. Ja koska hän loi ihmisen omaksi kuvakseen, myös ihminen on luova ihminen. Et voi täyttää Jumalan suunnitelmaa elämääsi varten, ellet luo mitään.
Miten siis parhaiten huolehdin siitä, että olisin luova? Luovuus nousee esiin keskeltä joutilaisuutta. Joutilaisuudella tarkoitan sellaista vapaa-aikaa, joka ei ole täynnä menemistä ja tulemista ja touhuamista (kuten on tyypillistä nykyihmiselle), vaan joka antaa tilaa ajatella luovia ajatuksia, suunnitella jotakin, kypsyttää sielun syvyyksistä esiin jotakin uutta. Muistatko Betanian Marian? Hän löysi joutilasta aikaa keskellä kiirettäkin. Hän jäi kuuntelemaan Jeesuksen ajatuksia. Kun seurustelet Luojan kanssa, alat itsekin tulla luovaksi ihmiseksi.
Rohkaisen siis sinua hiljentämään vauhtia ja olemaan hiljaa Luojan kanssa. Anna hänen henkensä tartuttaa sinuun luovuuttaan. Juo hänen lähteestään. Hänen antamansa elävä vesi kumpuaa sinusta esiin kuin lähde. Et tiedäkään, mitä rikkauksia sinun sydämesi maaperä kätkee, ennen kuin kaivat ne rikkaudet esiin.
Minä kylvän rauhaa ja menestystä. Viiniköynnös antaa hedelmänsä, maa tuottaa satonsa, ja taivas antaa sateensa. Kaiken tämän minä lahjoitan kansastani jäljelle jääneille. Sak.8:12.