Sydämeni muistaa sinun sanasi: ”Etsikää minun kasvojani.” Herra, minä tahdon etsiä sinua (Ps.27:8).
Jumalan kasvojen etsiminen on kristitylle ihmiselle elintärkeä taito. Vaikka emme aina osaa edes kuvata sitä. Muistan, kuinka lapsena opettelin ajamaan pyörällä ja isoveljeni osasi jo. Olin veljelleni kiukkuinen, koska hän ei selittänyt minulle, miten hän pysyi pystyssä. Jumalan kasvojen etsiminen on vähän samanlainen taito kuin pyörälläajo – vaikea selittää. Sen joko osaa tai ei osaa. Hengelliselle ihmiselle on luontaista kääntyä Jumalan puoleen, rukoilla ja mietiskellä sanaa, odottaa Herraa.
Oikeastaan sitä tekee koko valveillaolonsa ajan. Intensiivisen työnkin aikana voi huokailla Herran puoleen. Psalminkirjoittaja toteaa: Herra, Jumalani, pelastajani, päivällä minä huudan sinua avuksi, yölläkin käännyn sinun puoleesi. Ps.88:1.
Monet, jotka ovat näin etsineet Herran kasvoja ja rukouksen hengessä viettäneet päivänsä – joskus jopa yönsä – ovat saaneet kokea, kuinka Jumala vastaa. Hän voi vastata yhtäkkiä ja yllättää täysin. Vastaus voi olla niin erikoinen ja odottamaton, että se jättää meidät hetkeksi ymmälle. Mutta sillä tavalla tulemme osalliseksi todellisesta viisaudesta, aidosta johdatuksesta, yliluonnollisesta huolenpidosta.
Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet… Ef.1:17.
Käänny siis tänäänkin Jumalan puoleen ja odota, mitä Herra puhuu. Hän haluaa kääntää kasvonsa sinun puoleesi ja puhua sinulle. Hänen sanoissaan on voima luoda uutta elämää, niissä on kestävä kallio jalkojesi alle, niissä on vastaus sinun ongelmaasi, niissä on pelastus: Hän puhuu sinulle, ja niiden sanojen voimasta sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi. Ap.t.11:14.