lauantai 19. tammikuuta 2019

Oikeat mittarit

Tulin juuri katsoneeksi jakson sarjasta Lentoturmatutkinta. Siinä korealainen rahtikone syöksyi heti nousun jälkeen pellolle, koska kapteenin keinohorisontti ei toiminut. Oli muitakin syitä, kuten miehistön keskinäiset suhteet, mutta jäin miettimään tuota ”mittarien toimimista”. Onko minun uskonvaelluksessani käytössä oikeat ja toimivat mittarit? Entä sinulla?

Olen jo aiemmin puhunut tunteiden varassa elämisestä ja siitä, kuinka ns. mutu-menetelmä voi viedä harhaan. Tunteemme eivät kerro meille totuutta. Ne voivat valehdella meille hyvinkin rankasti. Kun ajattelen masentunutta ja elämänhalunsa menettänyttä ihmistä, hän voi joutua itsetuhoiseen käyttäytymiseen, jos hän seuraa tunteitaan. Entä anorektikot? Heillä on jostain kokemuksesta tai tunnesyystä syntynyt väärä kuva omasta kehosta. Mikään järkipuhe ei tahdo tehota, vaikka paino laskee ja energia loppuu, elämä kuihtuu. Mietin myös tilannetta, jossa itse olin silloin, kun kaipasin seurakuntayhteyttä ja mormonit tulivat ovelleni. He olivat sulavakäytöksisiä amerikkalaispoikia, joiden kanssa olisi ollut kiintoisaa rupatella. Tunteet suosittelivat heidän kutsumistaan ”peremmälle”. Mutta tieto ja järki ohjasivat eri suuntaan. Minun oli pakko siinä tilanteessa, hengen kehotuksesta, torjua heidän sisään pyrkimisensä. Sorry vaan.

Joskus mittarit näyttävät väärin. En tiedä, mistä on peräisin sanonta ”kello käy perunoita”. Yksi väärä mittari on ”oma hyvä olo”, jonka saa alkoholista tai huumeista. Sen pettävän hyvän olon tavoitteluun ovat monet sortuneet.

Hengellisessä elämässä on varottava vääriä mittareita ja epäkuntoon menneitä kompasseja. On aina palattava Raamatun väärentämättömään sanaan, silloinkin kun se tuntuu epämiellyttävältä. Nyt on muotia hyväksyä homot ja lesbot, ymmärtää abortin käyttö ehkäisyyn, sallia yhtä ja toista, mitä Raamattu ei suosittele. On hyvä pitää Raamatun mittarit käytössä, vaikka maine vähän kolhiintuisi. Minäkin olen niin ”tiukkapipo” ja ”kylmä ihminen”, kun kaikki ei yksinkertaisesti käy enkä hyväksy Raamatun vastaista höllää moraalia.

Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. Matt.5.13.

Jumalan sana on se ”luotilanka”, jonka mukaan meidän tulee tarkistaa, onko jokin rakennelma suorassa vai vinossa. Siksi suosittelen sitä tänään jokaiselle. Rohkaisen siis tarkistamaan kaikki ihmisten teot, käsitykset ja opit, niin teologiset kuin moraaliset, Raamatun sanan avulla. On arvokasta, jos voimme omaksua Jumalan sanan sydämeemme ja olla vakaumuksellisia kristittyjä eikä mitään ”hurskastelijoita” – ihmisiä, jotka vain koristelevat omaa jumalatonta elämäänsä erilaisilla uskonnollisilla käärepapereilla.

Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki. Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta, kalliimmat kuin kullan paljous, makeammat kuin mesi, maistuvammat mehiläisen hunajaa. Ne opastavat minua, palvelijaasi, niiden noudattamisesta saa suuren palkan. Ps.19:10-12.