Yksinkertainen totuus, mutta vaikea soveltaa käytäntöön. Jostakin syystä ihmisen mieli on taipuvainen pessimismiin: ”ei tästä mitään tule”, ”minun tuurillani käy aina huonosti”, ”minulle ei koskaan tapahdu mitään hyvää” jne. Emme jaksa uskoa, että Jumala toimisi meidän hyväksemme.
Usko ihmeisiin olisi ihme sinänsä. Elämä on kova kouluttaja. Kaikenlaiset kolhut ja takaiskut opettavat meitä olemaan toivomatta liikoja. Mutta juuri siinä usko tulee avuksemme. Juuri elämän vastoinkäymiset ajavat meitä Jumalan luo pyytämään ihmeitä. Juuri se antaa meille voimaa jatkaa, että on jotakin toivoa sentään – rukouksen mahdollisuus!
Elämä onneksi kouluttaa myös uskomaan: aurinko nousee joka aamu, pilvisen päivän jälkeen tulee aina aurinkoisiakin päiviä, sateen harmaus kääntyy varmuudella vielä auringonpaisteeksi, kaamos väistyy vielä kevään tullen, taloudellisten huolien ei tarvitse olla elinikäisiä, ilman elämänkumppania tuskin tarvitsee elää minunkaan – vielä Jumalan armo tavoittaa minutkin. Mutta uskovina voimme kouluttaa itseämme tietoisesti siihen, että ajattelemme myönteisesti. Voimme opetella olemaan kiitollisia Jumalalle ja siinä oppimaan, että kiitosaiheita on varattuna myös tulevaisuuttamme varten. Voimme opetella näkemään Jumalan taivaan Isänä, joka huolehtii, on hyvä, on lempeä ja rakastava ja antaa meille kaiken muunkin, kun kerran on antanut Poikansa meidän puolestamme.
Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Room.8:32.
Vaikka nyt olemme jotakin vailla, vaikka tunnemme puutteemme kipuna, vaikka elämä on tuskaa täynnä, voimme silti odottaa Herraa. Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa. Ps.27:14 KR33.
