Paavali siis mainitsee juhla-ajat ja muut kalenteriin liitetyt asiat "varjoina". Heprealaiskirjeen kirjoittaja liittää näihin varjoihin myös maanpäällisen pyhäkön: Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva... Hepr.9:24. Maan päällä toimineista papeista sanotaan Heprealaiskirjeessä, että heidän palveluksensa on vain taivaallisen palveluksen kuva ja varjo (Hepr.8:5).
Kristuksen ruumis on jotakin todellista. Kristus itse sen päänä on tärkein, sitten kaikki pyhät, jotka muodostavat yhdessä ruumiin. Kristuksesta itsestään sanotaan, että Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva... Hepr.1:3.
Niinpä meidän ei kannata tehdä pääasiaa mistään sellaisesta, joka voidaan luokitella "varjoksi". Miksi jotkut tekevät luonnollisesta Israelista jonkin keskeisen asian? Miksi eräät omistautuvat kirkkonsa ja kirkkokuntansa rakentamiselle? Ja miksi toiset ovat omistautuneet paikallisseurakunnalle ikään kuin se olisi jotakin ikuista? Meidän ei tule kasvaa kiinni varjoihin, vaan meidän tulee kiinnittää sydämemme häneen, joka on "Jumalan sädehtivä kirkkaus".
Paikallinen seurakuntakin on vain väline. Se on rakennusteline itse rakennukselle. Lopulta meidän päämäärämme on tulla Kristuksen kaltaisiksi osana hänen suurta rakennusprojektiaan, jota kutsumme Kristuksen ruumiiksi. Tämä ruumis kasvaa vähitellen kohti täydellisyyttä ja asuttaa kerran uuden Jerusalemin taivaassa. Varjot jäävät varjojen maahan. Rakennustelineet jäävät tänne ja ne tuhoutuvat vanhan maailman mukana. Kirkko ei ketään pelasta, se ei voi pelastaa edes itseään. Kirkot, seurakunnat ja lähetysjärjestöt - ne ovat pelkkää romua uuden maailman syntyessä. Paavali profetoi tästä: Yksikään teistä ei menetä henkeään, ainoastaan laiva tuhoutuu. Ap.t.27:22.
Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Jes.65:17.
