Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti… Hänen jäljessään tulivat taivaan sotajoukot, valkoisilla hevosilla ratsastavat soturit, joiden puku oli hohtavan valkeaa pellavaa. Ilm.19:11,14.
Meidän Herramme voi myös pitää joukkojensa katselmuksen vähän samaan tapaan kuin paraatissa. Minulla oli kerran tilaisuus osallistua siihen ja marssia sen korokkeen ohi, jolla herrain Herra seisoi. Sitä tunnetta on mahdoton kuvata. Mitään yhtä upeaa ei voi kokea maan päällä. Sain vieläpä nousta korokkeelle ja koskettaa hänen viittansa lievettä. Se oli läpinäkyvää kangasta, kuin purppuranpunaista silkkiä.
Mitä luulet – olinko todella taivaassa vai maan päällä näkemässä jotakin unta? Ja olinko kenties jossakin pyhäkössä, jossain hyvin pyhässä paikassa, missä enkelit parveilevat ja papit messuavat?
En ollut pyhässä paikassa, vaan vessassa. Olin aivan pienen hetken polvistuneena vessan lattialle. Näky taivaasta kesti tuskin sekuntiakaan.
Revi siitä. Tarkoitan: yritä ymmärtää hengellisen ja ajallisen todellisuuden ero. Yritä ymmärtää, että voimme kokea erilaisia ilmestyksiä ilman, että yritämme keinotekoisesti luoda jotakin muka hurskasta tilannetta tai olosuhdetta, joka olisi suotuisa taivaallisille ilmestyksille. Emme voi, turha yrittääkään. Emme voi tilata mitään taivasvierailuja. Voimme vain elää hengellistä elämää, rukoilla ja odottaa Jumalan ilmestymistä. Nimittäin, jos olemme sellaista ihmettä vailla – yleensä emme ole. Yleensä meille riittää ihan arkinen uskon harjoittaminen.
Mutta sinänsä on tärkeä ymmärtää edes jotakin taivaallisesta todellisuudesta. Tällä kertaa halusin puhua tästä paraatista ja valkoisista hevosista. Siinä on vain pientä häämötystä siitä ihmeellisestä maailmasta, joka meitä odottaa ylösnousemuksen tuolla puolen. Ja kuitenkin se vaikuttaa jo nyt, on olemassa rinnakkain tämän näkyvän todellisuuden kanssa. Enkelit voivat tehdä meille palveluksiaan (Hepr.1:14) – paljonkin. Ja voi olla, että sinulta kysytään joku kaunis päivä: ”Haluatko lähteä kanssani sotimaan totuuden ja vanhurskauden puolesta?” Mitä vastaat?
Minä vastasin kauan sitten: ”Of course, my horse!” Tämän sanoilla leikittelyn kuuli joku sivullinen ja siitäkös nauru repesi…
