sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Et sinä lopulta jää yksin

Oletko koskaan joutunut toteamaan, että sinua ei kuunnella? Ehkä olet aika useinkin huomannut, että sinua ei ymmärretä? Liian usein sinusta tuntuu, että kukaan ei välitä?

Se kuuluu ihmisen osaan. V.A.Koskenniemi runoili aikoinaan: Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä oot. (Elegioja 3). Job valitti tuskansa keskellä, kun Jumalakin oli hiljaa: Olen itseni kanssa yksin (Job 9:35). Myös Paavali sai kokea hylkäämisen tunteita: Kun ensimmäisen kerran puolustauduin oikeudessa, ei kukaan tullut avukseni vaan kaikki jättivät minut yksin. 2.Tim.4:16.

Toisaalta Raamattu viestii meille myös lohduttavia näkymiä. Mooses rohkaisi seuraajaansa Joosuaa: Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää. 5.Moos.31:8.

Hengellinen elämä vaatii sisäisen rauhan säilyttämistä ja yksinäisyyteen vetäytyminen on silloin hyödyksi. Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Mark.1:35. Sekä yksinäisyys että ihmisten paljous voi olla ahdistavaa, jos se ei ole vapaaehtoista.

Tärkeintä on saada kokea Jumalan läsnäoloa, hengen elähdyttävää voimaa, lämpöä ja rakkautta - tapahtuu se sitten seurakunnan keskellä tai jossain, missä ei ole ketään muuta ihmistä läsnä. Jumalan sanan kautta voimme ymmärtää oman arvomme, tiedostaa elämämme ainutlaatuisuuden, käsittää kutsumuksemme merkityksen. Niinpä jos tunnemme itsemme yksinäisiksi, väärinymmärretyiksi, syrjään sysätyiksi, silloin on hyvä ymmärtää ja käytännössäkin kokea: Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan. Ps.73:28.
Voin olla varma, että Jumala on läsnä minun elämässäni, taivaan enkelit kulkevat kanssani, edesmenneet pyhät kantavat minusta huolta (kuinka kukin sen ymmärtää) ja en ole missään suhteessa yksin jätettynä täällä, en hylättynä enkä unohdettuna. Mikään vääryys ei minua hallitse vaan oikeus toteutuu - Herra siitä huolehtii.

Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Hepr.12:1-2.