keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Sydämen korvat

Kutsu esiin kansa, joka on sokea, vaikka sillä on silmät, joka on kuuro, vaikka sillä on korvat! Jes.43:8.

Muistan erään ihmisen, joka aina valitti toisesta henkilöstä ”se ei puhu mitään!” En ollut siinä tilanteessa nopea reagoimaan, mutta jälkeenpäin tuli mieleen, mahtoiko vika olla omissa korvissa. Ei ole kauhea ihme, jos henkilö vaikenee, kun huomaa, että häntä ei kuunnella. Erästä saarnamiestä yritin aikoinaan saada taivuteltua myötämieliseksi sille näylle, jonka olin saanut. Puhuin siitä hänelle ainakin kolme kertaa. Jälkeenpäin sitten ihmeteltiin, miksi en ollut kertonut aikeistani mitään!

Tämä kuurous on jännä ilmiö, samoin kuin sokeus. Raamatun mukaanhan pitää ottaa silmälaseiksi päähän jonkinlainen pölli tai pölkky, seiväs tai hirsi, niin sitten näkee tarkasti lähimmäisen viat (Matt.7:3, Luuk.6:41)! – Mieti sitä.

Meillä on siis suuria haasteita, kun haluamme tehdä tarkkoja havaintoja. Jos haluamme kuulla, meidän tulisi teroittaa korvamme kuulemaan. Kuuleminen vaatii tietynlaista harjaantumista, jossa oikea sydämen asenne ratkaisee. Tarvitsemme sydämen korvat kuulemiseen. Tarvitsemme sydämen silmät näkemiseen. Pystymme helposti suodattamaan pois ääniä, joita emme halua kuulla. Pystymme helposti suodattamaan näkökentästämme pois asioita, joita emme halua nähdä. Jeesus tuli auttamaan meitä tässäkin:

Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.” Mark.7:37. Ja yksi Raamatun suurista totuuksista on tämä: Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Room.10:17.

Meillä on siis mahdollisuus kuulla. Emme ole tuomitut elämään elämäämme täällä kuuroina ja sokeina. Voimme varmasti nähdä ja kuulla. Syvempään näkemiseen meitä johdattaa Jumalan sana. Kristus on tehnyt meille mahdolliseksi nähdä totuuden valoa ja kurkistaa siinä valossa tulevaisuuteen. Hän vie meidät uskon kautta näkemään taivaallisia asioita ja havainnoimaan näkymätöntä maailmaa, joka on vasta hahmottumassa. Pyhä Henki voi antaa meille silmävoidetta nähdä niin että havaintomme nykyhetkestä ovat oikeita ja näemme profeetallisesti huomiseen. Kiitetty olkoon Herra, joka antaa meille terveet silmät ja kuulevat korvat!

Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä. Luuk.11:28.