Kun olin lapsi, minut käskettiin toisinaan töihin kasvihuoneeseen. Tehtävä oli yksinkertainen: tomaattien oksanhankaan ilmestyneet versot piti nipistellä pois. Niitä ilmestyi joka päivä ja ne olivat liikaa – veivät vain kasvista voiman. Tomaatin koko kasvuvoima piti suunnata tomaattien tuottamiseen.
Kun olin aikuinen, muistan kuinka yritin hoitaa puutarhamme omenapuita. Ne kannatti leikata aikaisin joka kevät, jotta ne jaksaisivat paremmin tuottaa omenoita. Yritin oppia tekemään tuota työtä yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Parhaan taitoni mukaan koetin löytää ne oksat, joissa ei ollut merkkejä hedelmän kantamisesta. Tiedäthän: omenapuussa kaikkein pienimmät oksantyngät ovat hedelmää tuottavia – vain ne kukkivat. Joskus leikkasin latvaa, joka kasvoi liian korkeaksi. Omenapuun ihannemuotohan on leveä ja matala. Kiipesin puuhun saha kädessä ja yritin sahata latvuksen poikki – onnistuinkin.
Sain huomata, että leikkaaminen oli hyödyllistä. Joskus omenia tuli todella hyvin. Tosin niitä oli yleensä sinä vuonna muillakin paljon. Joskus taas leikkaaminen meni sillä tavalla pieleen, että puu kasvatti paljon ns. vesiversoja. Vesiverso on sellainen oksan huipelo, joka kasvaa vain vartta ja lehtiä. Se tuntuu kasvavan kasvamisen ilosta eikä sillä näytä olevan pienintäkään aikomusta tuottaa omenia.
Näin sain jokamiehen tuntumaa hedelmäpuiden leikkaamisesta ja tomaattien tuottamisesta. Ymmärrän siis jotakin siitä, mistä tämän kirjoituksen teema puhuu. Sitä kutsutaan koulimiseksi, vaikka tuo sana on jäänyt vähän oudoksi ja pois Raamatun kielestä.
Elämässä ja hengellisessä työssä on erilaisia vaiheita ja asioiden ajoituksella on suuri merkitys. Joskus koemme, että Jumala avaa ovia ja menemme innolla eteenpäin. Joskus koemme, että on aika lopettaa jotakin ja kokea, kuinka Jumala sulkee ovia. Jumalan koulussa kouliminen voi tuntua todella kipeältä. Tuntuu kuin elämään lyötäisiin haava haavan perään. Tuntuu kuin mikään ei onnistuisi, kaikki työ valuu hukkaan.
Mutta jos minä aikoinaan osasin käydä kaupassa ostamassa puiden haavoihin sopivaa maalia ja osasin tuolla ruskealla mönjällä käsitellä oksantyngät ja leikkausjäljet ja myös ne vioittumat, joita aina syntyi ruohonleikkurin takia puun tyveen, niin tottahan Jumala osaa hoitaa meitä, kun hän typistää meitä pyhillä saksillaan. Totta kai hän osaa sivellä balsamia meidän sydämemme kipeisiin kohtiin ja hoitaa meitä, ettei mikään hengellinen lahosieni pääse haavoissamme tekemään tuhoa.
Rohkaisen näin itseäni, kun koen, että on typistämisen aika. Koen, että on aika katkoa vesiversoja ja aika potea Jumalan käden kipeää koulimista. Mutta koen myös, että Jumala ei hylkää. Hän ei hylkää sinuakaan, vaan vie työtään sinussakin eteenpäin. Kun Jumalan koulu tuntuu kipeältä, kun sinun astiasi tiskataan ja laitetaan kuivauskaappiin valumaan ylösalaisin, muista että tulee myös aika, jolloin Jumala ottaa sinut jälleen käyttöönsä. Jos sinua on typistetty ja tuntuu kuin pää olisi leikattu irti, muista, että sinä saat vielä kukkia kuin omenapuu täydessä kukassaan – ja kantaa hedelmää.
Kiitetty olkoon Herra, joka sen tekee!
