Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Joh.15:4.
On tärkeää osata hoitaa jumalasuhdettaan. Seurakuntien pastorit usein korostavat, että läsnäolo seurakunnassa on tärkeää. Onhan se, mutta läheiset välit Herran kanssa saa aikaan etenkin niin, että hiljentyy joka päivä Raamatun lukemisen ja rukouksen merkeissä, viettämällä rauhallista aikaa Herran kasvojen edessä. On hyvä oppia tällainen elämäntapa. Seurakunnan tarjoama yhteisöllinen malli on enemmän altis häiriötekijöille ja siksi asetan sen omassa arvojärjestyksessäni kakkossijalle.
On hyvä sopia perheenjäsenten kanssa, että tiettynä aikana vuorokaudesta ei keskustella, ei pidetä radiota tai televisiota päällä ollenkaan, silloin hiljennytään. Lapsetkin voivat oppia sen, että aikuiset vetäytyvät aina välillä omaan rauhaansa. Jos toteutat tällaista ohjelmaa ja varaat itsellesi aikaa hiljentymiseen varhain aamuisin, ei se yleensä edes häiritse ketään perheenjäseniä, jotka mahdollisesti vielä nukkuvat. Tai jos olet illanvirkku, voithan pitää Raamattu- ja rukoushetken illallakin.
Kokemuksesta voin sanoa, että Jumala puhuu sanansa kautta ja Pyhä Henki antaa ajatuksia, jotka virvoittavat sisäistä maailmaani. Kun rukoilen, voin huojentaa mieltäni ja kantaa taakkani Herran eteen. Aamuinen rukoushetki tuottaa tuoreita voimia sisäiselle ihmiselle, sillä sen vaikutus on virkistävä. Janoinen sisimpäni saa juoda. Nälkäinen sieluni saa ravintoa Jumalan sanasta.
Minä en voisi näitä lyhyitä kirjoitelmia tuottaa, jos en viettäisi kahdenkeskistä aikaa Herran kanssa joka päivä. Minulla on sellainen näppituntuma siitä, mikä on minulle sopiva määrä Raamatun lukemiseen. Aivot eivät jaksa määrättömästi kahlata Jumalan sanaa eikä sitä voi märehtiäkään (mietiskellä) loputtomiin. On mitoitettava asiat omien rahkeiden mukaan. Mutta luonnollisesti luen sekä Vanhaa testamenttia että Uutta. Luen useita aukeamia kerrallaan ja jatkan aina merkin kohdalta seuraavana päivänä. Luen tällä tavoin Raamattua läpi kannesta kanteen. Voin toki selailla Raamattua myös sieltä täältä. En mieti sanaa teologisesti, vaan lähinnä kuuntelen Jumalaa ja tarkkaan, mitä sanottavaa hänellä on.
Haluan esimerkillä rohkaista sinuakin, jos et ole vielä innostunut yksin toteutettavista hiljentymishetkistä. Kannattaa kokeilla. Etsi siis käsiisi hyvä raamatunkäännös, joka on riittävän ajanmukainen, ja hakeudu rauhalliseen paikkaan ja kerro muille, että sinua "ei saa häiritä". Varaudu siihen, että siellä missä ulkoiset asiat pysähtyvät, siellä sisäiset voimat lähtevät liikkeelle.
Mutta hän vetäytyi jälleen autiolle seudulle rukoilemaan. Luuk.5:16.