Jotkut muistelevat vanhoja ja vaativat anteeksipyyntöä. Minäkin saatan niin tehdä joskus jossain asiassa. Mutta olen toisaalta huomannut, että on tärkeämpää antaa anteeksi ja tehdä niin, vaikka ei pyydetä. Eräs henkilö loukkasi minua ja kannoin hänelle kaunaa kymmenisen vuotta. Pystyin antamaan hänelle anteeksi vasta, kun tulin uskoon. Jeesus Kristus antoi minulle anteeksi niin paljon, että en olisi voinutkaan jatkaa katkeruudessa enää.
Se oli ns. hiljainen anteeksianto. En koskaan pyytänyt anteeksi, vaikka olisi ollut hyvä niin tehdä. Oli välimatkaa, yhteystietojen puutetta, käytännön esteitä ja myös sosiaalista arkuutta. Hautasin tuon asian menneisyyteen ja jätin pöyhimättä enempää. Tein oikeastaan saman asian uudestaan, kun vedin elämäkertani pois jakelusta. En halunnut, että kukaan ymmärtäisi muistelmiani niin, että tarkoittaisin velkoa ihmisiä ja syyttää heitä menneistä - en todellakaan. Olen antanut anteeksi ja haluan niin tehdä aina, kun vanhat asiat nousevat pintaan ja palautuvat mieleen. Jos joku haluaa muistella vanhoja ja nostaa esiin syytöksiä niiden pohjalta, en halua sen vaikuttavan erityisemmin minuun. En haluaisi reagoida vihalla vihaan. Jos jollakulla on anteeksiantaminen kesken, se on ikävää, mutta minä haluan mennä eteenpäin. Syyttely ja vihapuheet saakoot jäädä omaan arvoonsa.
Jumala näkee sinunkin sydämesi tilan. Jos olet katunut, olet saanut anteeksi saman tien. Jos olet antanut anteeksi, saat elää puhtaalla sydämellä. Jos olet pyytänyt anteeksi, mutta jäänyt myönteistä vastausta vaille, saat elää kevyellä omallatunnolla kuitenkin. Sinulla on suuret mahdollisuudet kävellä veden päällä - tai ainakin jalat irti maasta. Sitä kevyttä tunnetta ja ilon tulvimista on vaikea estää.
Riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat, oikeamieliset, ylistäkää häntä! Ps.33:1.
