Uusi testamentti kertoo käännynnäisestä nimeltä Nikolaos, joka tuli valituksi Jerusalemin seurakunnassa diakonin virkaan (Ap.t.6:5). Myös Matteus viittaa käännynnäisiin, kun hän puhuu fariseusten ja saddukeusten tekemästä lähetystyöstä (Matt.23:15). Käännynnäinen on käsitykseni mukaan ihminen, joka on ryhtynyt kannattamaan kristinuskoa ja valinnut kristillisen elämänkatsomuksen. Käännynnäinen ei ole tullut varsinaisesti uskoon, sillä häneltä on jäänyt parannus kesken.
On myös uskovia, jotka ovat kyllä tulleet uskoon, tehneet parannuksen ja uudestisyntyneet elävään uskoon, mutta joiden usko on jäänyt lähtökuoppiin. Normaali hengellinen kasvu ei ole lähtenyt syystä tai toisesta sujumaan. Kasvu tarkoittaa opetuslapseutta. Uskoon tulleesta tulee opetuslapsi, kun hän alkaa kuunnella Jumalan sanaa ja sulauttaa sitä itseensä ja sitä kautta kasvaa uskon kuuliaisuuteen. Jumalan sanan tulee uudessa liitossa tulla kirjoitetuksi meidän sydämemme tauluun. Vasta kun olemme omaksuneet jonkin käskyn niin että se ohjaa meitä sisältäpäin, olemme tuon käskyn suhteen opetuslapsia. Käännynnäisiä on siellä täällä, mutta keskenkasvuisia uskovia on joka puolella. Minäkin huomaan aika ajoin, että en ole vielä sallinut Pyhän Hengen kirjoittaa jotakin Jumalan sanan totuutta sydämeeni – ulkoa muistan asian kyllä hyvin.
Haluan olla armollinen sinua kohtaan, hyvä lukijani. En osoittele yhtään ketään yhtään mistään, mutta olen huomannut itsestäni, että hengellinen kasvu ja pääseminen uskossa aikuiseksi on elämänikäinen prosessi. Sen tähden on tarpeellista viipyä alati sanan äärellä. Jokin jyvä siitä aina tipahtaa sydämen pohjalle. Jostain salaperäisestä aukosta se livahtaa sinne. Sellainen Jumalan sanan jyvä on vähän kuin muistojen vanha markka – kun se kilahti pajatson keskimmäisestä aukosta, se sai aikaan koko baarin herättävän kilinän. Sitten oli kolikoita niin etteivät kahteen kouraan mahtuneet. Tällä vertauksella haluan sanoa: Jumalan sana, joka uskossa sulautuu meihin ja jolle alamme tulla kuuliaisiksi, saa aina aikaan hedelmää. Se on kuin meidän hengellisen moottorimme polttoainetta. Se on sylin täydeltä taivaan valuuttaa.
Haluan siis rohkaista sinua, joka olet hyvän matkaa kulkenut uskon tietä ja kasvanut Herran tuntemisessa, oppinut aimo annoksen opetuslapsen kuuliaisuutta: jatka samaan malliin. Kasvu voi olla hidasta, mutta yleensä se on aina hidasta. Pääasia, että et jää paikallesi ja luisu takaisin maailmaan. Liian monen kasvu on pysähtynyt, jopa kuihtunut pois. Eräänkin henkilön kohdalla olen joutunut mielessäni toistelemaan viime aikoina: tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas. 2.Tim.4:10 KR38. Mutta aivan samoin kuin paljo pajatson pelaaminen tuottaa harjaantumisen kautta paljon kolikoita, samoin runsas Jumalan sanan viljely tuottaa satoa. Kuuliaisuus on se keskimmäinen aukko, joka tyhjentää pajatson. Kuuliaisuus Jumalan sanalle on voimallista.
Niinpä haluan sanoa sinulle, Jumalan ihminen, ole uskollinen, ole sinnikäs. Pian saat päästä sille tasolle, jossa sinun pajatsosi tyhjenee. Kaikki sinun ympärilläsi huomaavat sen. Kilinä kuuluu kauas. Sinusta tulee käyttökelpoinen astia Jumalan käteen ja sinä saat olla siunaukseksi monille. – Aamen, tapahtukoon niin.