tiistai 31. maaliskuuta 2020

Kunnioita Luojaasi

Nuorena lukiolaisena kiinnostuin tähtitieteestä. Oli syksy ja taivas ei näkynyt. Katselin siis tähtikarttoja ja luin alan kirjoja. Imin itseeni tietoa, joka oli kuin satua. Olin ihmetyksen vallassa kaiken sen tiedon vuoksi, jota sain.

Mutta sitten tuli ensimmäinen kirkas yö ja minä menin pakkasilmassa ulos ja nostin silmäni taivaalle – silloin koin jotakin, jota en unohda. Olinhan minä sen ennenkin nähnyt, mutta nyt vasta oikeasti näin. Olin kuin puulla päähän lyöty, ihmetyksestä tainnoksissa: voiko tämä olla totta? Kuinka ihmeessä tämä kaikkeus on syntynyt? Linnunratakin! Millainen valtava ihme! – En ollut uskossa, mutta Jumalan luomistyöt huusivat minulle yötaivaalta. Sieluni korvat olivat auki ja minä kuulin syvyyden huminan sisälläni ja se jäi sinne soimaan.

Nyt, kun olen uskossa, osaan jo ihmetellä Jumalan luomistöiden ihanuutta ja Luojan ylivertaisuutta. Kuuntelen sitä jo hengen korvin ja kuulen taivaallisen ylistyksen huminan, kun nostan katseeni yötaivaalle. Voi Jumala, millainen suuruus sinä olet! Minun järkeni ja ymmärrykseni ei yllä käsittämään oikein alkuakaan mistään, mutta hengessä minä ylistän sinua sinun mahtavista luomistöistäsi! Kuinka kohoaakaan henkeni kiitokseen, kun katson sinun luomistöittesi ihanuutta ja ihmeellisyyttä!

Nosta sinäkin, ystävä, katseesi vähän ylemmäksi näistä elämän arjen kitinöistä ja huomaa Luojasi ylivertaisuus, joka on aivan lähelläsi. Hänen suurenmoiset luomistyönsä ovat sinun ympärilläsi, mihin vain katseesi käännät. Älä tyydy tuijottamaan luonto-ohjelmia teeveestä. Muista ainakin, että nuo jumalattomat, jotka asettavat evoluution Jumalan paikalle, loukkaavat syvästi meidän Herraamme, joka on kaiken tehnyt. Evoluutio on todellinen ilmiö, mutta senkin on Jumala luonut. Hän on huolellisesti kaiken suunnitellut ja puntaroinut, kaiken viisaudella harkinnut, ja jotkut sitten näkevät siinä vain sattuman oikkua ja ”elämän kehittymistä itsekseen”. Voi heitä.

Nuo, jotka kunnioittavat luotua enemmän kuin Luojaa, tekevät syntiä. Tee sinä päinvastoin: kunnioita Luojaasi ja ylistä hänen ylivertaisuuttaan – silloin sinun henkesi virittyy uudelle tasolle, sinun sielusi puhdistuu ja elämäsi roskat pyyhkiytyvät pois hengen tuulissa ja huomaat, että Jumalan luonto on yhtä puhdas sinussa kuin sinun ympärilläsi.

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Laula minulle uusi laulu

Sinä valitat minulle yksinäisyyttäsi. Sinä koet, että sinulla ei ole ketään. Sinä kaipaat läheistä ihmistä, kaipaat kuuntelijaa. Koko ajan sinä kuitenkin puhut ääneen, sinun ajatuksesi soljuvat kuin rukous ja minä kuuntelen sinua. Tunnen sinun kipusi, sinun masennuksesi, sinun pohjattoman yksinäisyytesi, sinun elämäsi kaikki ongelmat. Haluan vetää sinua lähelleni ja lohduttaa. Haluan keskustella kanssasi, kunnes yksinäisyytesi lievittyy. Haluan pysytellä vierelläsi, kunnes olosi helpottuu, mielesi kevenee, pimeys ympärilläsi haihtuu ja aamun valo osuu sinun sielusi hämäryyteen.

Katso, minä olen valo sinun matkallasi. Minä olen sinun pelastajasi, sinun paimenesi. Minä kuljen sinun vierelläsi ja ohjaan sinua. Minä kuuntelen sinua ja vastaan. Minä en hylkää sinua. Minä olen suunnitellut sinun elämäsi ja annan sinulle voimaa jokaiseen päivään. Minä en halua sinun jäävän epätoivoon, vaan minä nostan ja kannan, minä rohkaisen sinua, minä annan sinulle hyviä hetkiä ja sinä saat juoda minun iloni virrasta. Minä pidän sinua sylissä ja lämmitän sinua maailman kylmyyden keskellä.

Minä en jätä sinua osattomaksi enkä hylkää orpouteen. Minä annan sinulle elämänhalua ja sinä saat löytää mielekkyyttä ja tarkoitusta elämällesi. Minä puhun sinulle sanani kautta, uskon ystävien kautta, elämän johdatusten kautta ja minä puhun suoraan sinun sydämellesi. Opi kuuntelemaan ja seuraamaan johdatustani. Minä en jätä sinua harhailemaan mihinkään autiomaahan, minä johdatan sinua uskon kartalla, uskon polkua kohti ikuista kotia. Matkallasi voit väsyä, mutta kotona saat levätä.

Seuraa tienviittoja, tarkkaile merkkejä. Minä olen puhunut niistä sanassani, minä olen avannut tien ja tasoittanut sen. Sinun ei tarvitse eksyä eikä kompastella. Luota minuun. Minä olen ostanut sinut omakseni ja minä pidän sinusta huolen. Minä en anna sinun joutua kadoksiin, minä en päästä sinua silmistäni, minä valvon sinun elämääsi. Sinä voit olla turvallisella mielellä. Minä olen luvannut ja lupaukseni pidän:

Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee. Ps.121:3.

Minä odotan, että mielialasi kevenee ja sinä alat hyräillä niitä lauluja, joita olet kuullut. Laula vain lapseni, uusia lauluja, hengen sanomaa kuiskivia lauluja. Anna hengen vallata sinun sielusi, Pyhän Hengen tuulen nostaa sinua niin että askeleesi kevenevät. Viritä sydämesi kiitokseen, nosta kätesi ylistykseen. Sinun paras todistuksesi tulee esiin, kun sinä lopulta kiität ja sanot:

Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan. Ps.40:4.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Ensin risti, sitten voitto

Katso, lapseni, minä seuraan tarkasti sinun elämääsi ja johdatan sinua. Minä tiedän, miten vaikeata sinulla on. Minä en ole hylännyt sinua enkä hylkää, mutta sinun on aika oppia seuraamaan minua myös ristin tiellä.

Katso, minä otin päälleni ihmisten synnit. Minä suostuin siihen, että minua syytettiin, vaikka olin viaton. Sinunkin tulee oppia kulkemaan nöyrästi ristin tietä, missä sinun päällesi lasketaan toisten ihmisten syntejä ja missä sinua syytetään asioista, joita et ole tehnyt, ja missä sinä joudut ottamaan vastaan epäoikeudenmukaista kohtelua. Katso, minä ole Tie.

Sinä olet ollut minun oppilaani ja oppilaalle riittää, että hänelle käy samoin kuin opettajallekin, vai mitä? Älä siis pelkää sitä, mitä tulet kestämään. Minun kärsimyksieni osallisuus on suurinta armoa, mitä voit saada. Sinä saat vielä suuria voittoja ja saat johdattaa ihmisiä minun luokseni ja ikuiseen pelastukseen. Minä käytän sinua, sinun vahvuuttasi ja sinun heikkouttasi.

Katso, sinä olet palvellut minua hyvin enkä minä unohda yhtäkään sinun hyvää tekoasi. Minä annan hedelmän tulla esiin aikanaan. Sinä saat viedä janoiset juomaan ja nälkäiset syömään. Sinä saat viedä haavoitetut hoitoon ja minä olen sinun kanssasi ja muutkin saavat nähdä, mitä minä sinun kauttasi teen.

Ole rohkealla mielellä, lapseni. Ole luja. Vahvistu ja ole vahva. Näin sanoo Herra, sinun Jumalasi, hän joka on Uskollinen.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

On vain yksi ruumis

Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi. Room.15:7.

Paavalin aikaan oli olemassa jyrkkä jakolinja juutalaisten ja pakanoiden välillä. Uskoon tulleita pakanoita ei tahdottu hyväksyä seurakuntaan, elleivät he ensin kääntyneet juutalaisuuteen. Paavali yritti selventää, että Kristus tuli purkamaan kaikki raja-aidat.

Jos olemme Kristuksessa, kuulumme yhteen riippumatta syntyperästä, etnisestä taustasta, ihonväristä tai kielestä. Kuulumme yhteen riippumatta kirkkokunnasta, jonka piirissä olemme pelastuksen löytäneet. Niin kuin juutalaisen oli Paavalin aikaan vaikea hyväksyä pakanoita seurakunnan jäseniksi, niin tänäkin aikana on helluntailaisen mahdotonta hyväksyä ortodoksia veljeksi (tai sisareksi) tai luterilaisen hyväksyä katolisen kirkon jäsentä uskon yhteyteensä (tosin poikkeuksia on). - Tämä toisten hyljeksintä saa joskus ihan huvittavia piirteitä. Olen yrittänyt käydä tähän ongelmaan kiinni kuin terrieri, mutta se kestää kuin sidostesukka!

Mutta Jumalan sana on vielä kestävämpää laatua kuin farisealaisuus. Jumalan sanan kehotusta yhteyteen ja toinen toisensa hyväksymiseen ei voida sivuuttaa noin vain. Jos kerran kuulumme Kristukselle, kuulumme samaan ruumiiseen. Olemme eri jäseniä, hoidamme eri tehtäviä, olemme soluja, jotka ovat erikoistuneet ja erilaistuneet, mutta edelleen olemme samaa ruumista ja meidän tulisi yhdessä toteuttaa Jumalan suunnitelmia. En käyttäisi sanaa 'ekumenia', koska se on ihmisten suunnitelma. Jumalan suunnitelma on kasvattaa meidät "yhteen ja samaan uskoon" (Ef.4:13-16).

On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Ef.4:4-6.

Millekään ylemmyyden tunteelle ei pitäisi antaa sijaa. Kaikenlainen paremmuus on kristillisen uskon ruostetta. Myötätunto heikkoja kohtaan on terveen uskon merkki. Kun Jumalan työ oli meissä vielä alullaan, tarvitsimme itsekin paimenia, jotka hoivasivat meitä. Luin tänään kyynelsilmin Ruutin kirjaa, jossa Boas suhtautuu nuoreen maahanmuuttajanaiseen niin lämpimästi ja suurella sydämellä (Ruut 2:8-16). Siinä on esimerkkiä meille kaikille, kun kohtaamme osattomia, puutteenalaisia ja kärsiviä ihmisiä. Siinä on esimerkkiä meille, kun kohtaamme erilaisuutta.

Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä. Room.14:1. Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Room.15:1.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Hoida virkasi tehtävät

Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät. 2.Tim.4:5.

Sinulla on haasteellinen tehtävä ja tunnet välillä epävarmuutta omasta pätevyydestäsi. Mutta sinä olet hoitanut vastuullista tehtävääsi hyvin. Sinä olet vastannut toimittajille jämäkästi, johdonmukaisesti ja maltilla eikä kukaan ole saanut sinua sanoillaan ansaan. Sinä olet tuonut esiin ihailtavaa itsehillintää ja raudanlujaa asiaosaamista.

Minä siunaan sinua, kun sinä joudut tekemään työtäsi ylimääräisten paineiden keskellä ja annan sinulle henkistä ryhtiä ja määrätietoisuutta selviytyä kaikesta kunnialla. Kukaan ei saa sinua ajetuksi nurkkaan eikä kukaan saa sinusta henkistä yliotetta. Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle suun ja viisauden, jota ketkään vihan lietsojat eivät kykene vastustamaan.

Minä pysyttelen sinua lähellä ja tuen sinua. Kun työ tuottaa sinulle stressiä, kun rattaisiin heitetään kapuloita, kun ihmisten painostus tuntuu pahalta, sinä voit kuitenkin päivän päätteeksi aina kokea, että työ on lopultakin tehty hyvin, kaikki on hoidettu rehellisesti, hyviä asioita on viety eteenpäin, siunattuja suunnitelmia on valmisteilla. Sinä saat kokea syvää tyydytystä hyvin tehdystä työstä ja työn iloa paljon. Tämän minä lupaan.

Minä haluan antaa sinulle lisää vastuuta ja suurempia tehtäviä. Valmistaudu henkisesti siihen, että sinä saat päästä urallasi eteenpäin. Kun tilaisuus tarjoutuu, sinun ei tarvitse yllättyä tai epäröidä, vaan sinä saat olla valmis uusiin tehtäviin.

Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ”Älä pelkää, minä autan sinua.” Jes.41:13.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Kolme todistajaa

Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Hes.36:26.

Vanhan liiton aikaan annettiin tällainen profetia, jonka Jeesus toteutti. Hiskia toteutti aikoinaan uudistuksen, jossa temppeli puhdistettiin (2.Aik.29) ja sitten vietettiin puhdistetussa temppelissä pääsiäistä. Silloin vielä puhdistuminen oli ulkonaista. Jumalan suunnitelma tähtäsi kuitenkin meidän sydämemme temppelin puhdistamiseen.

Syntisinä ihmisinä tarvitsemme jatkuvaa puhdistumista. Pestessään opetuslasten jalkoja, Jeesus selvensi puhdistautumisen tarvetta näin: Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Joh.13:10. Uskoon tullut ja kastettu kristitty tarvitsee sitä, että maallisen vaelluksen aikana kertyvää likaa ja pölyä pestään pois ja huolehditaan omantunnon puhtaudesta.

Jos on aihetta syyllisyydestä vapautumiseen, on myös aihetta antaa anteeksi. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden. Ef.4:32. Voimme rikkoa monella tavalla, usein tahattomasti ja vahingossa. Sielunvihollisen taktiikka on saada kaikenlaiset tahattomat teot näyttämään tahallisilta ja tekijä näyttämään pahalta ihmiseltä, joka on tehnyt nuo teot ilkeyttään. Siitä seuraa sitten tarpeetonta syyttämistä ja tuomitsemista, joka on lopulta pahempaa kuin alkuperäinen huolimattomuus. Jos näin sallimme käydä, olemme helppo saalis paholaiselle.

Kun nyt olemme kohdanneet Jumalan pelastavan armon, Jeesuksen veri on puhdistanut meidät ja olemme saaneet uudestisyntyä elävään uskoon. Olemme antaneet kastaa itsemme ja myös Jumalan sana on puhdistanut meidät. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Joh.15:3. Jumala on vuodattanut henkensä meihin - kastanut meidät Pyhällä Hengellä ja tulella - ja hänen tulensa tekee meissä puhdistavaa työtä. Apostoli Johannes tiivistää tämän kaiken seuraavasti:

Todistajia on näin kolme: Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi. 1.Joh.5:7-8.
Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Room.14:13.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Jumala teki löydön

Oletko sinä kokenut saaneesi elämältä huonot lähtökohdat? Monet ovat kokeneet ja kapinoivat tämän vuoksi myös Jumalaa vastaan.

Haluan rohkaista sinua, jos kuulut ontuviin, rujoihin tai ujoihin, rumiin tai vammaisiin. Hän on hyväksynyt sinut lapsekseen ja antanut henkensä asumaan tässä asunnossa, jota sinä itse pidät halpana. Hän on nähnyt sinun todellisen arvosi, sillä hän on ostanut sinut itselleen. Hinta, jonka hän on sinusta maksanut, kertoo sinun oikean arvosi. Hän on se mies, joka löysi pellosta aarteen – sinut – ja mitä hän teki?

…sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. Matt.13:44.

Älä ajattele ihmisten tavalla, ajattele Jumalan tavalla. Ihmiset voivat halveksia ja pitää arvottomana asioita ja henkilöitä, jotka ovat Jumalalle arvokkaita aarteita. Lue sanaa ja katsele itseäsi Jumalan sanan peilistä. Huomaat sanan valossa itsessäsi vikoja, mutta samalla muutut hänen kaltaisekseen, niin kuin muuttaa Herra, joka on henki (2.Kor.3:18). Ojenna olemuksesi kohti valoa, käännä kasvosi kohti aurinkoa ja ime itseesi energiaa niin kuin kasvi ottaa energiaa valosta. Siinä sinä kasvat ja kukoistat. Ajattele, kuinka rumasta toukasta tulee kaunis perhonen. Mieti, minkä armon olet saanut, kun olet saanut kutsun ylösnousemuselämään.