maanantai 10. joulukuuta 2018

Siunatkoon Herra

”Rukouspyyntö naisen puolesta, jonka elämässä on paljon vastoinkäymisiä. Kokee Jumalan hylänneen.”

Herra, me tahdomme siunata tätä ihmistä, joka on näin syvässä kuopassa. Hän ei näe sinusta säteilevää kirkkautta nyt, mutta kun sinä häntä siunaat, hän uskaltaa avata silmänsä ja voi huomata, kuinka valo tulvii hänen ympärillään ja karkottaa kaiken pimeyden. Jumalan pelastava armo ilmestyköön hänelle uudelleen ja tuoreessa voimassaan! Tulkoon tälle lähimmäiselle valo – Jeesuksen nimessä!

Herra, me siunaamme tätä ystävää, joka on haavoilla. Levitämme Jumalan sanan balsamia hänen haavoihinsa ja pyydämme, että parannat hänet. Me siunaamme häntä Herran nimeen! Saakoon hän kokea, kuinka sinä otat hänet sylihoitoosi ja lohdutat. Hän saakoon kokea sinun vahvojen käsivarsiesi voiman ja ihmetellä, kuinka häntä kannetaan ikuisin käsivarsin. Tulkoon tämä siunaus hänelle, kun me Kristuksen ruumiin jäseninä siunaamme häntä Jeesuksen nimessä!

Herra, me siunaamme tätä henkilöä, joka tuntee joutuneensa Jumalan hylkäämäksi, että hänen uskonsa elpyy, hänen sisäinen ihmisensä virvoittuu ja hän saa kokea, että sinun hellä ja hoitava rakkautesi kietoo hänet syliinsä kuin lämmin huopa. Tulkoon hänelle sinun siunauksesi niin, että hän kokee olevansa Jumalalle rakas. Saakoon hän uskon kautta nähdä ja konkreettisesti kokea, että Kristus ei hylkää ketään, joka häneen turvaa. Saakoon hän kuulla, kuinka taivaan Isä lausuu hänen nimensä kutsuvasti ja hyväksyvästi, puoleensa vetäen ja arkaa lastaan rohkaisten. Tulkoon hänelle rakkaus – Jeesuksen nimessä!

Saakoon hän kaikki syntinsä anteeksi. Saakoon hän virvoittua elävän veden lähteellä. Saakoon hän puhdistua, saakoon hän näkönsä takaisin. Saakoon hän nousta sinun voimastasi jaloilleen. Tulkoon hänelle ilo – Jeesuksen nimessä! Saakoon hän jälleen nauttia uskon kautta vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä!

Saakoon hän voiman jokaiseen elämänsä päivään – Jeesuksen nimessä! Aamen.