Muistatko Corrie ten Boomin? Hän piilotteli juutalaisia sodan aikana. Eräs piilopaikka oli lattian alla. Sinne päästiin salaisesta luukusta, joka sijaitsi keittiön pöydän alla. Kun natsit tulivat tekemään etsintöjä talossa, he kysyivät: "Missä ne teidän piilottelemanne juutalaiset ovat?" Corrien sisar Betsie vastasi: "He ovat tuolla pöydän alla!" Se ymmärrettiin vitsiksi ja piilossa olleet eivät paljastuneet.
Hyvin samanlainen tilanne on kerrottu Raamatussa. Kun Jonatan ja Ahimaas toimittivat salaista viestiä Absalomin kapinan aikaan, heidät piilotettiin pihakaivoon. Kerrotaan: Absalomin miehet tulivat taloon vaimon luo ja kysyivät: "Missä Ahimaas ja Jonatan ovat?" Vaimo vastasi: "He menivät tuonne veden suuntaan." 2.Sam.17:20.
Kummassakin tapauksessa rehellinen vastaus harhautti etsijät. Joskus elämässä tulee tilanteita, että tarvitsemme piilopaikkaa. Jumala on luvannut suojella meitä, jos joudumme pahojen ihmisten vainon kohteiksi. Hän lupaa: Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle. Ps.27:5. Vanha käännös sanoo "hän kätkee minut" ja King James korostaa tätä kahdesti ilmaisulla "he shall hide me".
Niinpä saamme luottaa Herraan, kun etsimme suojaa ja turvallisuutta. Voimme kätkeä itsemme hänen armosiipiensä suojaan. Hänen läheisyydessään emme joudu suden hampaisiin tai pahojen saaliiksi. Aina emme löydä hyvää piilopaikkaa, mutta Jumala voi tehdä meidät näkymättömiksi ilman piiloakin. Hän voi sokaista ihmiset, jotka tahtovat meille pahaa, kuten Lootin tapauksessa (vrt.1.Moos.19:11).
Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat. Ps.31:3. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Ps.91:4. Hän on uskollinen suojelijani, hän on linnani, hän on turvani ja pelastajani, kilpi, jonka taakse suojaudun. Ps.144:2.
Kiitetty olkoon puolustajani, ylistetty Jumala, minun turvakallioni! 2.Sam.22:47.