Vähässä uskollinen

Kerran Iisai sanoi pojalleen Daavidille: "Ota tästä säkillinen paahdettuja jyviä ja kymmenen leipää ja vie ne kiireesti veljillesi leiriin. Vie myös heidän päällikölleen nämä kymmenen juustoa. Ota selville, miten veljesi voivat, ja tuo heiltä jokin merkki käynnistäsi. He ovat Saulin ja koko Israelin sotaväen kanssa Elanlaaksossa taistelemassa filistealaisia vastaan." 1.Sam.17:17-19.

Huomaatko, mitä vähän huvittavaa tässä on? Daavid oli hiljattain voideltu Israelin kuninkaaksi, mutta hänen isänsä ei näyttänyt vieläkään tajuavan tilannetta. Iisaista sanotaan, että hän oli Saulin aikaan jo hyvin iäkäs. Liekö ikä sitten syynä, että hoksottimet olivat heikot ja vanhus vähän pihalla lastensa asioista. Hän piti Daavidia edelleen sopivana vain paimenpojaksi, juoksupojaksi ja ruokalähetiksi!

Mutta Daavid ei suhtautunut saamiinsa tehtäviin vastahakoisesti. Hän ei kokenut isänsä asennetta loukkaavaksi, vaan oli valmis tekemään pieniä asioita ja palvelemaan vähäpätöisissäkin tehtävissä. Hän läpäisi sukkana tämänkin testin. Mahtaisiko se onnistua minulta? Kyllä voisi omanarvontunto vaatia, että joku muu kuskaisi noita juustoja, joku Woltin lähetti vaikka...

Daavid ei olisi koskaan kohdannut uransa tärkeintä vastustajaa, Goljatia, jos olisi alkanut nokkaa nostelemaan ja ajattelemaan, että minähän olen tuleva kuningas, hoitakoot muut nämä apumiehen hommat. On hyvinkin todennäköistä, että joudumme samankaltaiseen testiin. Jumala odottaa meiltä nöyrää mieltä ja sellaista asennetta, että olemme valmiita tekemään pieniä asioita toisten hyväksi - jopa niiden hyväksi, jotka koko ajan nöyryyttävät meitä ja suhtautuvat meihin alentuvasti.

Matteus (Matt.25:14-30) ja Luukas (Luuk.19:11-27) kertovat omat versionsa talenteista ja niiden hoitamisesta. Hyvin palvelleet ja talenttinsa tuplanneet saivat tunnustusta ja palkinnoksi kaupunkeja hallittavaksi. Isäntä sanoi hänelle: 'Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!' Matt.25:23.

Mikä onkaan se vähäinen asia, jossa minun pitäisi olla uskollinen? Aina emme sitä kirkkaasti tiedosta ja jos tiedostamme, saatamme stressata ja kokea, että en täytä mittaa. Nöyrä asenne kuitenkin pelastaa paljon. Vähässä palveleminen osoittautuu aina arvokkaaksi. Siinä on kurjan toivo ja vähäpätöisen ihmisen uskon palkinto. Herra näkee palvelutyösi. Ihmiset eivät aina noteeraa, ottavat sen itsestään selvänä. Mutta Jumala maksaa oikeudenmukaisen palkan ja antaa lisää vastuuta, kun aika on.

Suurennuslasin alla

Hopealle sulatin, kullalle uuni, ihmisten sydämet tutkii Herra. Sananl.17:3.

Jumala, joka on meidät luonut, tutkii luomansa olennon läpikotaisin. Tehtaissa, jotka valmistavat tuotteitaan, on lopputarkastus. Jos jokin vekotin ei toimi, sitä ei toimiteta eteenpäin. Tarkistetaan, voiko sen korjata. Siinä voi olla vika, jota ei kannata korjata, vaan tuotteesta tulee hylsy. Se joutaa sitten tuhottavaksi.

Ihminen, joka ei läpäise Jumalan tarkastusta, joutuu kadotukseen. Mutta mikä ratkaisee? Jumalan sana toteaa varsin selvästi:

Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Mark.16:15-16.

Usko ratkaisee. Ei ihan mikä tahansa usko, vaan usko Jeesukseen.

Jumala, joka lähettää evankeliuminsa kaikkien kuuluville, haluaa saada selville, onko meillä uskoa. Sitä varten hän saattaa koetella meitä. Hän ei välttämättä järjestä meille vaikeuksia, mutta hän voi sallia niitä tulevan tiellemme.

Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. 5.Moos.13:4.

Koetuksen tarkoitus on vahvistaa uskoamme. Sen keskellä voimme kokea, että Jumala ei ole meitä hylännyt, vaan auttaa meitä selviämään koetuksesta ja tuo meidät lopulta ulos siitä. Kiitollinen mieli on sen osana, joka on selviytynyt koetuksesta. Kaiken jälkeen sydämessämme on varmuus, että Jumala ei hylkää.

Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää. 5.Moos.31:8.

Koetuksia voi tulla lisää, mutta olemme valmiita kohtaamaan uusia haasteita, koska olemme kokeneet Jumalan uskollisuuden. Kun opimme tuntemaan Jeesusta syvemmin, saamme löytää aina uutta luottamusta, sillä hänen rakkautensa osoittautuu jokaisessa koettelemuksessa entistä lujemmaksi - aivan ihmeellisen kestäväksi. Tällaisessa koulussa harjaantunut usko ilmenee kiintymyksenä Herraan eikä voi jäädä piiloon Jumalalta, kun hän meitä tutkii. Lopputulos tuottaa iloa molemmille osapuolille - meille ja Jumalalle.

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 1.Piet.1:8-9.

Rukous on rakkautta

Kaiverra Jaakobin poikien nimet näihin kahteen kiveen samalla tavoin kuin jalokivisepät kaivertavat sinettikiviä. Kehystä kivet kultapunoksilla ja kiinnitä ne kasukan molempiin olkakappaleisiin muistuttamaan Jaakobin pojista. Aaron kantakoon heidän nimiään olkapäillään, jotta Herra muistaisi heitä. 2.Moos.28:12.

Uudessa liitossa olemme kaikki pappeja, jos kerran olemme uudestisyntyneet elävään uskoon. Emme toteuta vanhan liiton säädöksiä minkään ulkonaisen mallin mukaan, mutta voimme omaksua vanhan liiton vertauskuvien mukaan joitakin asioita siitä itsellemme ja ymmärtää, miten jokin vanhan liiton ulkonainen toimintatapa voi toteutua uudessa liitossa. Puhun nyt niin tärkeästä asiasta kuin esirukous.

Onko sinulla tapana kantaa sukulaisiasi, ystäviäsi, Jumalan valtakunnan työntekijöitä rukouksessa Jumalan kasvojen eteen? En kysy tätä siksi, että vaatisin sinulta jotakin suorittamista. Esirukouksessa on kysymys rakastamisesta. Rukoileminen on rakkauden osoitus, vaikka se eroaakin paljon romanttisesta rakkaudesta. Rakastaminen ei ole työtä, se on ilo.

Kun ylipappi meni ilmestysmajaan toimittamaan jumalanpalvelusta, hän kantoi Jaakobin poikien nimiä sekä olkakappaleissa että sydämensä päällä. Näemme, että on mahdollista rukoilla kahdella tavalla: ulkokohtaisesti ja sydämellä. Ulkokohtainen ja muistin mukaan latelu ei ole huono asia sekään, mutta rukoukseen voi ottaa tunteet mukaan. Esirukous voi olla hengessä toisen syliin ottamista.

Myös uudessa liitossa voidaan tehdä samoja asioita kuin vanhan liiton aikaan - ne vain tapahtuvat sydämen tasolla hengen mukaan. Niitä eivät määrää lain käskyt, vaan rakkauden henki. Rakkaus ottaa syliinsä niin omaiset kuin kaukaisemmat ihmiset sen mukaan, miten Pyhä Henki kulloinkin meitä innoittaa. On oltava valmis kesken rutiinien kohdistamaan rukous johonkin henkilöön, joka ei ollut ennakkoon listalla. Onkin virkistävää rukoilla välillä ihan uuden tuttavuuden puolesta.

Voimme luottaa siihen, että kun rukous on hengen mukaista, se myös vaikuttaa. Rakkauden kosketus tuntuu, se parantaa ja tuottaa onnistumista, hyvää mieltä ja iloa, se laskee Jumalan käden päällemme ja ohjaa meitä oikealle tielle.

Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta... Kol.4:2-3.

Hän puhuu Pojassaan

Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Hepr.1:1-2.

Jumalan puhe voi tänäkin päivänä tulla profetian muodossa tai ihan arkisena viestinä, jopa tapahtumana, johon ei liity sanoja. Mutta nyt uuden liiton aikaan Jumala puhuttelee meitä varsin suoraan. Useimmiten se tapahtuu hänen sanansa kautta, kun luemme Raamattua tai kuuntelemme sananjulistusta. Jos vertaamme sitä vanhan liiton aikaiseen viestintään, huomaamme eroja.

Lain luovuttivat enkelit välittäjää käyttäen. Gal.3:19. Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet. Ap.t.7:53.

Laintaulut ja myöhemmin Mooseksen kirjoittama Toora säilytettiin liiton arkussa. Arkun kansi oli avattava - tartuttiin kiinni kerubeihin, jotka tavallaan vartioivat Jumalan kirjoitettua sanaa, ja nostettiin kansi ylös. Sillä tavalla päästiin kiinni Jumalan sanaan. Mutta ensin piti päästä Pyhään ja sen jälkeen vielä Kaikkeinpyhimpään, jota myös vartioivat kerubit (2.Moos.26:31). Jotta olisi voinut astua sisälle Pyhään, piti ohittaa viisi pylvästä, jotka kuvasivat niitä viittä käskyä, jotka koskivat ihmissuhteita. Kaikkeinpyhimpään piti selvittää neljä pylvästä - kaikein vaativimmat käskyt, jotka koskivat jumalasuhdetta.

Kuinka monimutkaista! Kuinka vaativaa! Jumalan lähestyminen oli monen riman ylittämistä, hankalaa suorittamista, tutkintoa tutkinnon perään.

Nyt uuden liiton aikaan Jumala puhuu meille suoraan Poikansa Jeesuksen kautta. Jeesus puhuttelee meitä sanoillaan, mutta hän puhuu jokaisella teollaan. Hän ei vain kerro evankeliumia, hän on evankeliumi - koko olemuksellaan. Emme joudu kulkemaan portaita, ylittämään rimoja, suorittamaan tutkintoja - otamme vain vastaan. Katselemme häntä. Enkelit eivät vartioi elämän puun tietä leimuava miekka kädessään (1.Moos.3.24). Saamme esteettä mennä Jumalan eteen. Edes koronapassia ei kysytä. Saamme ansiottomasti kuulla elämän sanat "sinun syntisi annetaan anteeksi". Saamme kaiken lahjaksi - suoraan käteen. Uskon kautta kaikki on niin yksinkertaista. Armo on tarjottimella jokaiselle. Helppoa, mutta ei halpaa. Kristus kärsi suunnattomasti ja antoi henkensä meidän syntisten puolesta. Olemme hänelle velkaa kunnioituksemme ja kiitollisuutemme - kiintymyksen ja rakkauden - ja sen, että uskossa omistamme elämämme hänen seuraamiseensa olemalla hänelle aina lojaaleja.

Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Room.8:32.

Pyhän Hengen aseenkantajat

Aseenkantaja vastasi hänelle: "Tee kuten hyväksi näet. Jatka vain eteenpäin, minä seuraan sinua, minne menetkin." 1.Sam.14:7.

Jonatan halusi hyökätä filistealaisia vastaan ja kävi tätä neuvottelua aseenkantajansa kanssa. Sodankäynti on kovasti muuttunut ajan saatossa, mutta hengellinen sodankäynti ei niinkään. Meidän tulisi luovuttaa sodanjohto Pyhälle Hengelle ja olla hänen aseenkantajiaan. Kun Jumalan henki auttaa meitä ja työntää edeltämme vihollisen sotavoimia, me voimme tehdä oman osuutemme.

Jonatanin edetessä filistealaiset kaatuivat maahan, ja hänen jäljessään tuleva aseenkantaja pisti heidät kuoliaaksi. 1.Sam.14:13.

Näimme tällaista tapahtuvan hengellisessä sodassa, kun Niilo Ylivainio toimi herätyskokouksessa. Pyhä Henki oli paikalla, vaikkakin näkymättömänä, ja Niilo toimi aseenkantajana. Niilo käytti hengen miekkaa ja eliminoi vihollisen voimia, kun Pyhä Henki oli ensin lamaannuttanut heidät. Pyhä Henki teki sitä, mitä Jeesus suositteli tehtäväksi.

Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä. Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat. Mark.3:27.

Osaammeko me toimia saman mallin mukaan? Annammeko Pyhälle Hengelle johtajan aseman vai haluammeko itse olla johtajia ja pyydämmekö Pyhää Henkeä sitten hoitelemaan jälkityöt? En epäile, ettei Suomen Siionista löytyisi oikeaa asennetta, mutta ihmeet ja merkit eivät ole kovin yleisiä nykyään. Epäuskon ilmapiiri vallitsee (Matt.13:58).

Voimme osaltamme vaikuttaa, että epäusko väistyy ja uskon henki valtaa seurakunnan. Usko on aitoa ja todellista, kun se perustuu Jumalan sanaan. Usko ei ole välttämättä toimivaa ennen kuin on syntynyt luottamus Jumalan ja meidän välillemme, että sana on "niin ja aamen". Usko syntyy sananjulistuksen yhteydessä, kun sitä täynnä varmuutta julistetaan: evankeliumi ei tullut teidän luoksenne vain sanoina vaan myös Pyhän Hengen voimana, kun me täynnä varmuutta sitä julistimme. 1.Tess.1:5.

Etsitään sitä järkähtämätöntä uskoa, joka liikuttaa Jumalan kättä.

Epäuskon tarttuva tauti

Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. 1.Kor.15:13-14.

Paavalin aikana oli seurakunnassa liikkeellä sellaista omituista käsitystä, että mitään ruumiin ylösnousemusta ei tapahtuisi edes uskoville. Varmaankin se oli seurausta saddukealaisuuden vahvasta asemasta synagogassa. Paavali tietenkin torjui tällaiset puheet ja varoitti korinttilaisia:

Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee." Tulkaa lopultakin järkiinne, älkää tehkö syntiä! On näet eräitä, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä -- tämän sanon teidän häpeäksenne. 1.Kor.15:33-34.

Nykyaikana törmäämme alituisesti ihmisiin, jotka eivät ymmärrä uskonasioista hölkkäsen pölähtämää. Eivät he tyhmiä ole, he vaan elävät omassa kuplassaan ja heidän aikakäsityksensä on kovin rajoittunut. Heidän horisonttiinsa ei kuulu ylösnousemuksen päivä. He ovat ns. 'mailmanihmisiä', joille kristillinen usko edustaa satukirjaa ja ahdasmielistä moraalia.

Vaikka saatamme olla itsekin syyllisiä siihen, minkälaisen kuvan välitämme kristillisyydestä ja Jumalasta, on silti syytä jokaisen huolehtia, että hakeudumme sellaisten ihmisten yhteyteen, jotka eivät ole uskolle kielteisiä. Uskovissakin on kriittisiä ja ahdasmielisiä ihmisiä, jotka myrkyttävät ilmapiiriä kaikkialla minne menevätkin, joten heitäkin kannattanee varoa. Vääränlaiset ajatukset ja asenteet tarttuvat kuin korona, erittäin herkästi.

Paavali varoitti ylösnousemukseen kriittisesti suhtautuvista ihmisistä, mutta on monenlaista elämäntyyliä olemassa, jotka eivät ole terveellisiä uskoville. Televisio tulvii näitä epäkristillisiä arvoja, ohjelmissa ihaillaan jumalattomasti eläviä, kymmentä käskyä rikkovista tehdään sankareita. Ikävintä siinä on, että se tarttuu. Tartuntaa ei voi ehkäistä kasvomaskilla, parempi olisi laittaa säkki päähän...

Muslimit yrittävät sellaista konstia ja kehuvat uskontoaan maailman kehittyneimmäksi. Meidän tulee puolustaa totuutta, myös sitä totuutta, että kristinusko on maailman kehittynein uskonto. Että me voimme julistaa kaikki uuden elämän sanat, saarnata evankeliumia, joka pelastaa syntiset. Että me voimme rukoilla ja saada rukousvastauksia niin että syöpäkin paranee. Me voimme julistaa, että elämä ei pääty tähän. Jumalattomat voivat sanoa, että 'mihin kaatuu, siihen maatuu', me sanomme, että Jumala herättää kuolleet. Emme ala vesittää Jumalan sanaa, vaan pidämme kiinni vakaumuksellisesta uskosta. Puhumme Jumalan sanan totuuksia muillekin. Uskomme lujasti, että:

Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken. Fil.3:21.

Hengen palveluvirka

Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka! 2.Kor.3:7-8.

Sana 'kirkkaus' on iskostunut suomenkieliseen raamatunkäännökseen jo varhaisista ajoista alkaen ja sana tuntuu istuvan hyvin hengelliseen käyttöön. Kun pysähdyin sitä miettimään, tajusin kuinka kaanaankielinen ilmaisu se on. Ei oikein aukea, mitä sillä tarkoitetaan. Englannin kielessä sama sana on 'glory' - senhän ymmärtää lopulta paremmin. Sanalla tarkoitetaan siis kunniaa, loistokkuutta, ylhäisyyttä, korkea-arvoisuutta. Tai sitten tulee mielikuva paikasta, joka on kirkkaasti valaistu. Jokin taivaan sali varmaan on sellainen häikäisevä paikka?

Paavali kuitenkin käyttää sanaa puhuessaan sananjulistuksesta - kuinka arvokasta virkaa hoidetaan, kun saarnataan evankeliumia. Mooses saarnasi aikoinaan lakia ja hänen kasvonsa säteilivät. Mutta sitten se loisto sammui ja Mooses pani peitteen kasvoillensa. Paavali päätyi siihen, että koko Israelin kansalla oli hänen aikanaan peitevaate silmillään.

Heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa. 2.Kor.3:14.

Valitettavasti nykypäivänäkin monella on peitevaate silmillään, kun arvioidaan, miten paljon he arvostavat sananjulistusta. Kovin harva loppujen lopuksi arvostaa. Eräs sisar, joka oli evankelista ja tutki paljon Raamattua, jotta pystyisi jakamaan siitä muillekin elämän leipää, joutui huomaamaan, että hänen työtään ei arvostettu. Jollakin kesäleirillä, jossa hän saarnasi ja muut sisaret häärivät keittiössä, hänen katsottiin vain laiskotelleen. Eivät käytännön ihmiset ja maanläheiset uskonveljet/sisaret aina jaksa ymmärtää, mitä ihmiseltä vaaditaan, että hän voi opettaa sanaa. Saarnatautinenhan se vain on!

Opetellaan siis arvostamaan Jumalan sanan julistamista. Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää. Gal.6:6. Enhän minä tätä itseni takia sano - kyllä minä kestän asua 'nollakatu nollassa', mutta on jokaiselle siunaukseksi arvostaa niitä, jotka näkevät vaivaa sananjulistajina. On siunaukseksi rukoilla heidän puolestaan, että Herra antaisi oikeat sanat suuhun, kun he ryhtyvät puhumaan (Ef.6:19). Kun sinä poistat peitevaatteen sen kirkkauden tieltä, jota julistetaan, sinä saat itse muuttua:

Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki. 2.Kor.3:18.