Lasten laulussa sanotaan: ”kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on”. Tämä onkin yksi evankeliumin sanoman peruspilareista – se kuuluu kaikille. Jokainen on kutsuttu sisälle elämään ja jokaiselle on varattuna Jumalan lapseuteen kuuluvat lahjat.
Äideillä on joskus paljon haastetta siinä, että saa sisaruskateuden pysymään aisoissa. Kun yhden lapsen synttärit lähestyivät, eräs äiti oli keksinyt kirjoittaa lapulle ”minunkin vuoroni tulee” ja antaa sen nuoremmalle siskolle. Hänen kuului pitää sitä taskussaan ja katsoa riittävän usein, ettei kateus pääsisi valloilleen. Äiti järjestäisi kyllä yhtä hyvät synttärit jokaiselle lapselleen. Lahjoja olisi yhtä paljon, kakku olisi yhtä komea, laulu laulettaisiin yhtä innolla, onnentoivotukset olisivat yhtä raikuvat ja huomion keskipisteenä oleminen olisi yhtä antoisaa kuin muillakin.
Voimme vähän hymyillä tälle, mutta monet äidit (ja miksei isätkin) ovat toisinaan ihan purjeessa sisaruskateuden kanssa. Joulut ovat helpompia, koska silloin kaikki saavat lahjoja, mutta ne synttärit! Olemmeko me aikuiset sitten yhtään kypsempiä? Eikö vain kateus nouse kuin tulva keväällä, kun joku saa myönteistä huomiota osakseen? Jos joku saa seurakunnassa tunnustusta ja jonkin luottamustoimen, heti nousee ajatus mieleen: ”minun olisi pitänyt saada vähintään sama kohtelu”.
On niin vaikeaa iloita toisen menestyksestä, koska unohdamme, että meillekin on annettu riittävästi lahjoja. Jokainen on saanut oman osansa Jumalan armosta, jokainen on saanut osansa uskosta, jokainen on saanut osansa sovituksesta, jokainen on saanut kutsun palvella, jokainen on saanut lahjoja, joita voi käyttää. Emme ole jääneet osattomiksi, vaan meille jokaiselle on varattuna Jumalan armon ihanuutta riittävästi. Persoonallisuutemme on erilainen ja kutsumuksemme on erilainen, uskon määräkin voi olla erilainen ja aika, jolloin hengellinen elämä meissä kukkii ja tuottaa satoa, on erilainen. Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Sananl.3:1. Mutta Jumalan hyvyys ympäröi meitä kaikkia. Emme jää huonommalle osalle, emme jää paitsi, kun Jumala jakaa siunauksiaan.
Mitä siunauksia sinä oletkaan saanut! Jumala on tarkoittanut, että jaamme niitä siunauksia, joita olemme saaneet. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. 2.Kor.8:14. Vanha käännös sanoo ”että syntyisi tasaus”. Lasten synttärit voivat opettaa meitä tässäkin – karkit vaan jakoon!
lauantai 14. joulukuuta 2019
perjantai 13. joulukuuta 2019
Ryhdy työhön
Haluan rohkaista sinua, jos sinulle ei ole annettu sitä palvelustehtävää, jonka koet saaneesi sydämellesi. Et tarvitse ihmisten lupaa, jos Herra on sinulle jostakin työstä puhunut. Jos joku ihminen sinua estää, kulje hänen ohitsensa, ethän ole saanut kutsuasi ihmisiltä. Olkoon vaikka seurakuntasi johtaja, et sinä hänelle ole vastuussa, vaan Kristukselle.
Voit osoittaa kasvaneesi aikuiseksi, kun kuljet omaa tietäsi, ryhdyt hengelliseen työhösi oma-aloitteisesti, kun aloitat ja lopetat työn ilman ihmisten lupaa. Siinähän sinä osoitat kypsyytesi, kun et taivu luovuttamaan minkään vastarinnan takia.
Pyhä Henki neuvoo kyllä sinua, miten työtä tehdään, jos kerran hän on siihen kehottanut. Tänä päivänä seurakuntien tila on yleisesti ottaen niin penseä, ettet paljon hyödy seurakuntien tai kristillisten järjestöjen tuesta. Voit enemmän hyötyä niiden vastarinnasta.
Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!’ Jer.7:4.
Sama mantra on nykyisin yleisesti käytössä, sanamuoto vain vaihtelee. Nosta katseesi ylemmäksi, katso Häneen, joka antoi henkensä sinun edestäsi – hän antaa sinulle kaiken muunkin, mitä tarvitset. Hän on kutsujasi, hän on työantajasi ja hän sanoo sinulle tänään näin:
Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. Ilm.3:8.

torstai 12. joulukuuta 2019
Lojaali ihminen
Joka pyrkii oikeuteen ja laupeuteen, saa elämän, kunnian ja vanhurskauden. Sananl.21:21.
Sana, joka on käännetty 'laupeus' on useimmissa englanninkielisissä käännöksissä 'mercy' (armo). Eräs käännös (New American Standard Bible) käyttää kuitenkin sanan 'laupeus' tilalla sanaa 'lojaalius'. Lojaalius on hyvä sana, jota ei löydy suomenkielisestä Raamatusta, vaikka sille olisi käyttöä. Lojaali ihminen on uskollinen ja luotettava. Ihmissuhteissa se tarkoittaa, ettei puhu ystävästään pahaa selän takana, on perheen jäsen joka ei likaa omaa pesää, on uskovana on niiden arvojen takana, joita seurakunta edustaa, on alamainen ja kuuliainen Kristukselle. Lojaali ihminen kunnioittaa sitä ihmistä joka on hänelle läheinen, yhteisöä johon kuuluu, ja palvelee uskollisesti Jumalaa, johon uskoo. Lojaali ihminen ei petä läheisiään eikä Jumalaa.
Lojaalius voi joutua koetukselle tilanteissa, jossa pitäisi olla lojaali kahdelle taholle, jotka riitelevät keskenään. Muistamme kuningas Saulin pojan Jonatanin, joka yritti olla lojaali sekä isälleen että Daavidille. Tai lojaalius on koetuksella, koska se henkilö tai yhteisö, jolle haluaisi olla lojaali, rikkoo luottamuksen.
Lojaalius on loppujen lopuksi oma valinta. Sinä itse päätät, kenelle olet lojaali. Sinä itse päätät, minkälaiselle hengelliselle elämälle sinä uhraat pelimerkkisi, kuka ansaitsee sinun luottamuksesi ja kuka ei, mikä taho ansaitsee sinun lojaaliutesi, mikä ei. Monet jäävät perinteiden vangeiksi eivätkä osaa äänestää jaloillaan. Tästä Paavali moitti korinttilaisia:
Tehän siedätte sen, että teidät orjuutetaan, teitä riistetään, teidät alistetaan, teitä kohdellaan tylysti ja lyödään kasvoihin. 2.Kor.11:20.
Joskus on hyvä osata irrottautua vääristä ystävistä, huonosta seurasta, yhteisöstä joka käyttää hyväksi tai sortaa. Mutta lojaalius niille tahoille, jotka sen ansaitsevat, saa siitä vain lisää merkitystä. On suurenmoista omistaa ystäviä, jotka ovat ehdottoman lojaaleja.
Niinpä haluan rohkaista sinua olemaan lojaali Kristukselle, joka on kaiken lojaaliuden malliesimerkki. Hän oli lojaali taivaan Isälle ja me voimme olla opetuslapsia, joiden lojaalius Herralle on vankkumatonta. Me voimme olla lojaaleja uskon veljille ja sisarille. Me voimme olla lojaaleja niille arvoille, joita kristillinen usko edustaa.
Mennään siis tähän päivään uskollisin sydämin, eletään tänäänkin lojaaleina Jumalan sanalle, uskollisina taivaalliselle kutsulle, jonka olemme saaneet. Sen lisäksi:
Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Hepr.10:24.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019
Jumalan uskollisuus
Katso, tämä aika on paha. Näethän, kuinka jumalaton aika tämä on ja jumalattomuus vain valtaa alaa. Tiedä siis, että ihmisten uskonelämäkin menee monella suunnalla alamäkeä ja sydämet kylmenevät. Mutta sinä, minun rakkaani, tartu kiinni viittani liepeeseen, tartu kaksin käsin äläkä hellitä.
Katso, yö on tulossa. Pimeä laskeutuu kansojen ylle. Minä nostatan myrskyn ja kuritan kansakuntia. Mutta sinä voit elää kaiken tämän keskellä hurskaasti ja jumalisesti. Muista Paavalin sanat:
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. (1.Tim.6:12 KR38).
Minä olen sinun kanssasi enkä jätä sinua. Minä teen sinusta kansani koettelijan ja sinä saat punnita heidät. Minä kutsun sinua, kun aikasi on, ja sinä saat tulla eteeni ja antaa todistuksesi.
Muista, mitä minä olen luvannut uskollisille. Pidä minun sanani ja palvele minua kaikesta sydämestäsi, mielestäsi ja voimastasi. Sinä saat tulla tuntemaan minut ja tietämään, että minä olen
Herra, sinun Jumalasi. Minä vaikutan sinussa tahtomista ja tekemistä, että sinä voisit sanoa:
Mutta minä laulan sinun voimastasi ja ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu, sillä sinä olet turvani, pakopaikka hädän päivänä. Ps.59:17.

tiistai 10. joulukuuta 2019
Hengen turvatakuu
Herra ei silti leppynyt. 2.Kun.23:26.
Herra ei leppynyt Juudan kansalle, kun kuningas Manasse oli ollut niin kelvoton. Luopumus oli jatkunut jo pitkään ja Manasse oli viimeinen niitti Juudan arkkuun. Tosin hyvä kuningas nimeltä Josia yritti kammeta Juudaa parannuksen tielle ja onnistuikin monin tavoin reivaamaan kansan kurssia oikeaan suuntaan. Jotenkin se ei vaan riittänyt. Josia oli joka suhteessa hyvä mies kansan johdossa, mutta hänkin oli erehtyväinen. Lähtiessään sotimaan Egyptin farao Nekoa vastaan, hän ei tiennyt, että kuolisi sillä sotaretkellä.
Tässä riittää miettimistä. Ymmärrämmekö tämän? Oliko Josian jumalanpalvelus jotenkin ulkonaista ja vain Mooseksen lain noudattamista? Oliko Josian aikakausi herätys, joka vaikutti ylätasolla, mutta ei ruohonjuuritasolla? Puuttuiko siitä syvä tietoisuus Jumalan tunteista ja ajatuksista, profeetallinen "tiedän että tiedän"? Voimme Jeremian tavoin surra Josian kohtaloa hänen muistoaan ja elämäntyötään kunnioittaen, mutta riittääkö meidän hengellisyytemme kuitenkaan tajuamaan tätä kaikkea pohjamutia myöten?
Voimme tutkia historiaa ja tajuta, että farao Neko lähti sotimaan Assyriaa vastaan. Hänen oli kuitenkin määrä saada pahasti turpiinsa ja lopulta Assyria hävittäisi hänen sotaväkensä ja Egyptin maan. Mitä tekemistä siis Josialla oli tässä muinaisessa sodassa? Voidaan kai vastata: - ei mitään. Ainakin pinnallisesti katsoen Josian ei olisi pitänyt "sekaantua toisten riitoihin".
Jos jotain voimme oppia tästä kuningas Josian kohtalosta, voimme ainakin yrittää kuunnella Jumalaa niin tarkkaan, että emme sotkeudu asioihin, jotka eivät meille kuulu. Jos olemme kuuliaisia Jumalan hengelle, emme tee mitään "omia ratkaisuja", provosoi vihamielisiä voimia ja saata itseämme vaikeuksiin. Niinpä voimme saada arvokkaan neuvon, kun Paavali puhuu korinttilaisille Pyhän Hengen roolista:
Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. 1.Kor.12:7-10.
Jos meillä on nämä lahjat - esimerkiksi henkien erottamisen armolahja - ja ne toimivat, emme eksy omiin ratkaisuihin. Emme eksy, jos tiedämme, mitä Jumala tahtoo. Profeetallisuus ja muutkin hengen lahjat, ovat niitä tekijöitä, jotka ohjaavat meitä turvallista reittiä eteenpäin. Niiden toimiessa ja Pyhän Hengen opastaessa seurakuntaa ei ihmisviisaus pääse meitä määräilemään. Niinpä Paavali painottaa uudestaankin:
Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa. 1.Kor.14:1.

maanantai 9. joulukuuta 2019
Anteeksi saadaan armosta
Anteeksi saadaan armosta, mutta luottamus ansaitaan. Näin olen itse joskus todennut ja tiedän, että tämä ajatus on monen muunkin näkemys. Raamatusta sitä ei sellaisenaan löydy. Mutta on selvää, että anteeksiantamus on keskeistä kristillisessä uskossa. Jeesus kuoli ristillä, jotta meillä on mahdollisuus saada anteeksi.
Viime aikoina olen muistellut lukioaikaani ja sitä, että loukkaannuin erääseen opettajaani ja aloin kiusata häntä. En tehnyt mitään hänen antamiaan läksyjä. Otin suosiolla hänen aineistaan viitosen. Osoitin usein mieltäni häntä vastaan ja käyttäydyin huonosti häntä kohtaan. En vain jaksanut antaa hänelle anteeksi sitä, että hän oli nöyryyttänyt minua eräästä mitättömästä syystä. Kului noin kymmenen vuotta siihen, että tulin uskoon. Siinä prosessissa vasta tein parannusta ja vapauduin katkeruudesta häntä kohtaan.
Kun lukioni on jo kohta muisto 50 vuoden takaa, on edelleen ihmisiä, jotka leimaavat minut kiusaajaksi. Jopa uskovaiset ihmiset haluavat muistaa minusta tällaisen huonon puolen. Tässä kivisateessa olen alkanut tajuta, miten tärkeää on saada anteeksi ja antaa anteeksi. Anteeksiannon tulee toimia molempiin suuntiin. Jos meitä aina vaan armotta syytetään ja tuomitaan lain mukaan, olemme hukassa. Se hyöty ihmisten syytöksistä on, että Kristuksen uhrikuolema nousee silloin silmissämme aivan uuteen arvoon.
Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan… 2.Kor.5:19. Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. 1.Piet.3:18.
Niinpä voin rohkaista sinua ja vakuuttaa sinulle, että Jumalan armo on varattuna sinullekin ja syntien sovitus Kristuksessa on totta sinun kohdallasi yhtä hyvin kuin kenen tahansa kohdalla. Sinä saat turvata Jumalan armoon ja hyvyyteen, kun hän lähetti Poikansa kuolemaan meidän puolestamme ja lunastamaan meidät synneistämme. Näin sinut on nimeltä kutsuttu ja henkilökohtaisesti valittu pelastukseen.
Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit.3:4-5.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019
Armoa se on
Kun luen Raamattuani useammasta kirjanmerkistä, saattaa joskus käydä niin, että saan lukea samat asiat kahteen kertaan. Onneksi kerronta vaihtelee, vaikka asiat ovatkin eri kirjoissa liki samat. Tänään luin Sodoman hävityksestä ja aloitin Jobin kirjaa, jossa kerrotaan, kuinka Job menetti paitsi omaisuuttaan myös kymmenen lastaan yhtenä ja samana päivänä. Huomasin kuin sivumennen, että Jobilla oli seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Isälläni oli myös seitsemän poikaa ja kaksi tytärtä.
Job joutui kestämään tuhon voimien vyörymistä elämäänsä ja perheeseensä, mutta se oli pohjimmiltaan vain koetus. Jumala ei tarkoittanut tuhota häntä. Mutta Sodoman ja Gomorran hävitys oli Jumalan rangaistus, josta ei voinut parannuksella selvitä. Se oli koetus Lootille ja tyttärille, mutta sodomalaisille se oli täystuho.
Saatat kokea elämäsi aikana erilaisia koetuksia elämässä. Joudut kestämään Jumalan kuritusta, vaikka et mielestäsi ole tehnyt mitään väärää etkä ole elänyt syntisesti tai jumalattomasti. Apostoli Pietari kutsuu tällaista Jobin kärsimystä armoksi.
Mitä erinomaista siinä on, jos te kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa. 1.Piet.2:20.
Vaikeahan sitä on armona pitää. Harvoin kukaan on selittämässä meille koetuksen keskellä, että "armoa se on"... Hyvä, että eivät niin tee, voisivat saada turpiin... Täältä netikan syövereistä on helpompi sanoa kaikesta huolimatta, että "armoa se kyllä on - syyttömänä kärsiminen!"
Parempi on tehdä hyvää ja kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin kärsiä pahojen tekojen tähden. Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. 1.Piet.3:17-18.
Voimme jopa olla niitä hurskaita, jotka pelastavat kotikaupunkimme asukkaat. Aabraham tinki kymmeneen Sodoman puolesta, mutta sieltä löytyi tuskin viittäkään pelastamisen arvoista. Me voimme kuitenkin pelkällä olemassaolollamme pelastaa monia Jumalan vihalta ja hänen tuomionsa vyörymiseltä oman asuinyhteisömme päälle. Se vaatii vain hurskasta elämää, kristillisen elämäntavan toteuttamista, vakaumuksellisuutta uskossa, joskus tosin myös syyttömänä kärsimistä. Kysymys kuuluukin: Olemmeko siihen valmiit?
Pyrkikää siis, veljet [ja sisaret], yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. 2.Piet.1:10-11.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)