Sinun lähtösi ja tulosi

Tänä päivänä ihmiset matkustelevat paljon. Kansainvälisen terrorismin uhka ei ole juuri vähentänyt lentomatkustusta. Mutta pelko voi iskeä kehen tahansa, kun on suunnittelemassa matkaa ulkomaille.
Miten suojautua terrorismilta? Mistä löydän sen turvallisuuden tunteen, että Herra on kanssani eikä minun tarvitse pelätä?

Tässä me jokainen olemme samalla viivalla. Elämme armon varassa ja meidän täytyy uskaltaa heittäytyä uskossa armon varaan ja luottaa Herraan, joka on luvannut suojella meitä:

Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt. Ps.91:5-7.

On hyvä, jos voimme valmistella kaikkia matkojamme rukoillen. Ei ole hyvä rynnätä ja tehdä hätiköityjä päätöksiä, sillä Ei into auta, jos tietoa puuttuu, hätikkö eksyy ja kompastuu (Sananl.19:2). Kannattaa varata aikaa riittävästi ja edetä aina johdatusta etsien, sillä:

…minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer.31:9 (KR38).

Ja sitten, jos matkamme valmistelu sujuu niin, että meillä on aina sydämen rauha sisimmässämme, voimme olla varmoja, että Herra on siunannut suunnitelmamme. Voimme jättää kaiken murehtimisen ja huolissaan olemisen ja kuunnella Herran ääntä, kun hän puhuu:

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. Fil.4:6-7.

Mitä Herra armossaan haluaa sanoa niille, jotka etsivät johdatusta ja Jumalan tahtoa kaikissa asioissa – myös matkojen tekemisessä? Hän haluaa sanoa näin:

Olette siunattuja, kun palaatte kotiin. Olette siunattuja, kun lähdette matkaan. 5.Moos.28:6.

Mitä näet?

Jos teemme raamattuhaun sanoilla 'mitä näet?' saamme 7-10 erilaista jaetta, joissa on tuollainen kysymys. Jumala siis on utelias tietämään, mitä hänen palvelijansa näkevät. Jeremia näki mantelipuun oksan ja kiehuvan padan sekä korillisen viikunoita. Aamos myös näki korillisen loppukesän hedelmiä sekä luotilangan. Sakarja näki kultaisen lampunjalan ja lentävän kirjakäärön. Apostoli Johannes myös näki ilmestyksiä ja kertoi niistä Ilmestyskirjassa.

Yleensä siis profeetat näkivät jotakin tavallista, jotakin arkipäiväistä. Heidän piti vaan osata tulkita näkemäänsä ja ymmärtää, mitä Jumala halusi sanoa heille tuon vertauskuvan kautta. Vain harvoin Jumalan ihmisten saamat näyt ovat enkelinäkyjä tai muuta taivaallista kuvastoa. Jeesus käytti paljon vertauksia. Yleensä hän otti vertaukset luonnosta ja kaikille tutuista asioista. Hän puhui lampaista, kaloista, leivistä, ruohosta, vedestä - arjen asioista.

Meidän tulee ymmärtää, että tavallinen ja taivaallinen ovat hyvin lähellä toisiaan. Riippuu ihmisen tavasta katsoa. Kuva ulkoisista asioista muodostuu aivoissa ja ymmärrys siitä, mitä se viestittää, muodostuu sydämessä. Niinpä usko ei ole tosiasioiden tuntemista, se on aina nähdyn tulkintaa. Usko on tapa katsoa maailmaa. Usko on lahjaa, mutta myös jotakin, joka kasvaa. Se kehittyy ajan myötä. Kun tapaan ihmisen, jolla ei ole lainkaan uskoa, olen täynnä ihmetystä, kuten Jeesuskin (Mark.6:6). Sellainen täysin uskon ulkopuolella elävä ihminen voi yhtäkkiä ilmaantua johonkin tv-ohjelmaan ja se hämmästyttää joka kerta.

Toisaalta, jos elät seurakunnan yhteydessä ja kuuntelet Jumalan sanaa, voit tuskin mitenkään välttää uskon juurtumista sinun sisäiseen maailmaasi ja tapaasi tulkita elämää. Jos vielä tietoisesti suuntaudut hengellisiin asioihin ja haluat oppia tuntemaan Jumalaa ja seuraamaan Herraa, silloin on varmaa, että kasvua tapahtuu. Jokainen hetki Jeesuksen seurassa - kun hän on aidosti läsnä - tuottaa sinussa hengellistä kasvua samoin kuin kasvi saa kasvua auringon valosta.

Haluan siis rohkaista sinua tänään näkemään Jumalan sormenjäljen kaikessa, mitä kohtaat. Voit kulkea kiitollisin mielin ja kiittää Herraa hänen lahjoistaan. Hän puhuu sinulle armon kieltä, kun osaat kuunnella. Tuuli ja pilvet, taivas ja sade, linnut ja puut - kaikki on hänestä. Terveys ja ystävät, ruoka ja asunto, isänmaa ja vapaus - häneltä nekin saamme. Jumalan sana, hengen ohjaus, palvelutyö - mitä rikkauksia saammekaan Jumalan kädestä!

Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Room.11:33. Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta, niin tietoa kuin puhetaitoakin. 1.Kor.1:5. Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Ef.1:7-8. Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. 1.Tim.6:6.

Pettymysten keskellä

Elämään kuuluu se, että vastaan tulee pettymyksiä. Lapsen itkuista alkaen vanhuuteen asti meitä totutetaan selviytymään erilaisista vastoinkäymisistä. Voimme pettyä toisiin ihmisiin, pettyä Jumalan palvelijoihin, pettyä Jumalaan.

On olennainen osa elämäntaitoa selvitä näistä pettymyksistä toivoaan menettämättä. Monet masentuvat ja menettävät elämänhalunsa tai heidän mielenterveytensä kärsii. Joidenkin kohdalla voi olla kysymys siitä, että elämän pettymyksiä ei olla opittu käsittelemään.

Miten sinä käsittelet vastoinkäymisiä ja pettymyksiä? Käytkö läpi itsesäälin? Selviätkö eteenpäin hartioita kohauttamalla? Mikä on se ihmelääke, joka hoitaa sinua?

Minä olen huomannut, että asioiden vieminen Jumalan eteen helpottaa. Olen myös huomannut, että Jumala hoitaa pettymyksiäni, kun luen sanaa. Oikeastaan olen voinut ottaa Raamatun sanasta lääkettä etukäteen jo tuleviakin pettymyksiä varten.

Raamatusta löydän samoja elämäntilanteita, joissa itse joudun rämpimään. Daavid joutui ongelmiin Saulin kanssa – miten tuttua. Jeesus joutui vastatusten aikansa itsekeskeisten ja omahyväisten ihmisten kanssa – tuttua sekin. Huomaan puskevani vastakkain jotakin ajattelutapaa vastaan, joka selvästikin on Raamatun vastainen tai nousee uskonnollisuudesta – mikä selviö, että joudun näihin puskemistalkoisiin. Tai joudun kamppailuun oman itseni kanssa, joka vastustaa Jumalaa. En mitenkään löydä selvyyttä tällaiseen, ellen lue sanaa ja mietiskele sitä. En mitenkään pääse voitolle joistakin sisäisistä taisteluistani, ellen rukoile ja huuda avuksi Jumalaa.

Raamattu kädessäni – toivon sana keskellä elämän pettymyksiä. Lääke, joka hoitaa haavojani. Raamatun kirjoitukset ja Jumalan antamat unet ja sanomat luovat uskoa tulevaisuuteen, kun elämä uhkaa lannistaa.

Ei ole tarkoitus, että jäämme itsesäälin asteelle. Ei ole tarkoitus, että masennumme. Ei ole Jumalan tarkoitus, että menetämme toivomme. Ei ole tarkoitus, että alamme lohduttaa itseämme huvituksilla ja huumata itseämme maailman tarjoamilla korvikkeilla. Ei ole tarkoitus nukahtaa itsepetoksen syliin. Mikään maailmasta peräisin oleva ei tyydytä sisäistä nälkäämme ja lohduta meitä, kun olemme pettyneitä.

Käydään siis hänen luokseen, joka tyydyttää ihmisen sielun kaipuun. Menkäämme hänen luokseen, joka on Isämme ja tietää, miten lapset lohdutetaan. Ottakaamme uskon asenne. Hän on tiukasti kehottanut meitä: Pitäkää usko Jumalaan (Mark.11:22 KR38).

Vain uskossaan kestävä sydän näkee voiton ja saa lopullisen lohdutuksen kaikista pettymyksistään.

Siellä se siintää

Jokainen haluaa luoda uraa. Nyt kohkataan kotiäideistä, jotka ovat uhranneet työuransa ja hoitaneet lapsia kotona. Pitäisi saada äidit irrottaa kotoa töihin. Niin tärkeäksi jotkut näkevät uran luomisen työelämässä, että lapsetkin voidaan pyyhkäistä sivuun.

Työura on kapea näkemys siitä koko elämää koskevasta kutsumuksesta - elämäntyöstä - joka siintää itse kunkin näkökentässä enempi ja vähempi hämäränä ja epämääräisenä tavoitteena. Jumalan ihmiselle tämä taivaallinen kutsumus on kuitenkin hyvin tärkeä tekijä elämässä. Kaikki pitäisi voida koota sen yhden ja ainoan otsikon alle - mikä se onkin. Pastori? Sananjulistaja? Lähetyssaarnaaja? Evankelista? Vanhin? Diakoni? Vai ehkä sittenkin opettaja? Professori? Lääkäri? Insinööri? Huippu-urheilija? - Jokainen ratkaisee elämänsä yhtälön enempi ja vähempi itse. Jumalan ihmisellä on se etu, että hän saa elämäntyönsä taivaallisen suunnittelijan kädestä.

Mutta alussa, lapsuudessa ja nuoruudessa, se elämäntyö voi vielä olla hämärän peitossa. Jokin suunta ehkä on, mutta ei oikein selvää kuvaa. Tässä samassa tilanteessa oli aikoinaan myös uskon isä Aabraham. Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. Hepr.11:8.

Meidänkin tulee lähteä liikkeelle, vaikka emme tiedä, mihin päädymme. Tarvitsemme uskoa siihen, että ryhdymme tavalla tai toisella liikkumaan päämäärää kohti. Aabraham teki niin ja sai kokea Jumalan johdatusta, mutta myös viivytyksiä matkalla. Aabrahamin elämä oli monella tavalla hapuilevaa kulkemista sinne tänne, mutta vähä vähältä se eteni kohti täyttymystään. Aabrahamista tuli uskossa vaeltamisen esikuva meille ja kaikille sukupolville. Hän voi opettaa meitä monin tavoin.

Joko sinä olet katsonut kompassista suunnan? Joko sinä olet liikkeellä? Jumalan ihmisenä sinulla on mahdollisuus saada taivaallisia neuvoja. Pilvenpatsas voi johdattaa, enkelit saattaa, Hyvä Paimen kantaa sylissään. Jumalan sana lupaa: Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Jes.58:8.

Ei ole siis mitään syytä epäröidä tai jäädä paikalleen. Sinun elämäntyösi voi tänään alkaa jostain pienestä. Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän..? Sak.4:10 KR33. Saatuasi työn alulle Jumalan hyvä käsi voi siunata sinun taimesi kasvuun. Pienestä voi kasvaa jotakin suurta ja merkityksellistä. Usko siis ja luota Herraan! Laita aina toivosi Kristukseen ja saat nähdä, että häneltä saat kaiken tarvittavan elämäntyötäsi varten.

Totutut kaavat romukoppaan

Kirkoilla (kuten myös vanhoilla herätysliikkeillä) on tapana kohdata uskon tuomia haasteita kaavojen kautta. Jos jokin kaava ei vastaa hetken tarpeita, kehitetään uusi kaava. Kehitetään jumalanpalveluskaavoja, siunauskaavoja, erilaisia kaavamaisia oppinäkemyksiä. Sitten kaikessa pyritään selvittämään kirkon linja ja oppi niin että kaikki opetus on standardin mukaista ja kaikki virretkin ennalta hyväksyttyjä.

Valitettavasti kaavat eivät meitä pelasta. Kun Jumala loi meihin hengellisen elämän, hän antoi meille sanansa ja Pyhän Henkensä. Hän antoi meille joitakin valmiita rukousmalleja, mutta Jumala ei käärinyt kaikkea sanomaansa kaavamaiseen pakettiin. Evankeliumikin annettiin neljään kertaan, jotta siinä säilyisi yksilöllinen ote, persoonallinen ilme – että se olisi aina elävä ja tuore, ei mikään kaava. Kirjoituksia selittämään ei ollut tarkoitus ottaa mitään kaavamaista ajattelua ja standarditeologiaa, vaan oli tarkoitus, että Pyhä Henki neuvoo kulloinkin, mikä on oikea tulkinta.

Näitä mietelmiä nousi mieleen, kun huomasin, miten lujassa meissä asuu tarve ajatella opittujen kaavojen mukaan. Emme aina edes huomaa, miten sorrumme samaan kaavamaisuuteen aina uudestaan. Emme tahdo millään päästä yli esimerkiksi kirkkokuntaisuudesta, vaan aina ajattelemme, että tässä on menossa jokin kilpailu ja jako ryhmiin, erottautuminen toisista, tarve olla ylivertainen ja erilainen kuin muut. Me-henki voi tosin olla joskus hyväkin, mutta sehän sisältää aina Nuo-muut. Se erottaa meidät muista.

Onneksi saan toimia netissä, en pohjaa työtäni paikalliseen seurakuntaan tai nosta tärkeälle sijalle kuulumistani johonkin kirkkokuntaan. Onneksi täällä netissä voi puhua kenelle tahansa uskon suuntaan katsomatta. Jotkut suosittelevat minulle tarkkaa valikointia, kun teen yhteistyötä, mutta eihän täällä voi valikoida sitä, kuka tykkää ja kuka ei. En voi valikoida sitä, kuka jakaa näitä kirjoitelmia Facebookissa, kuka ei. Ja miksi pitäisi? Pitäisikö kääntymättömät ihmiset pitää jotenkin ulkopuolisina? Jeesus ei niin tehnyt, vaan hän käänsi arvostelun ylösalaisin: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät. Luuk.5:31-32.

On tarpeellista hyödyntää sukupolvien aikana syntynyttä ymmärrystä Jumalan sanasta ja kristillisestä uskosta ja sen pääkohdista. Mutta kaavoihin kangistumista ei voi suositella. Tarvitsemme elävän uskon, emme kuolleita kirjaimia ja kiveen hakattuja opinkappaleita. Puhdas älyllisyys ei ole hyvä ratkaisu, tarvitaan tunteet peliin. Uskon on tarkoitus sisältää elämyksiä. Tarvitsemme Pyhän Hengen elävää läsnäoloa, hänen antamaansa viisautta, hänen innoitustaan ja luovuuttaan, silloin emme hyydy rutiineihimme, kangistu rituaaleihin ja kivety konemaiseen uskoon, vaan saamme lapsen tavalla löytää aina uutta ja uutta iloa ja tehdä uusia löytöjä, ihastella aina Jumalan luomistekojen ihmeellisyyttä ja hänen armonsa valtavaa vyörymistä maailmaan, kun Jumalan hyvyys virtaa Kristuksen kautta herkeämättä kuin Niagara.

Aamen, ylistys hänelle, joka lupaa: Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. Valit.3:23.

Säkki päästä

Sillä Herra on vaivuttanut teidät raskaaseen horrokseen ja sokaissut teidän silmänne, profeettanne, ja verhonnut teidän päänne, näkijänne. Jes.29:10.

Valitettavasti hengellinen kuivuus ilmenee ensimmäiseksi siinä, että sananjulistus köyhtyy ja profeetallisuus katoaa. Ei ole enää ilmestyksiä, ei yliluonnollista voitelua, ei viisauden ja ilmestyksen henkeä, ei profetiaa, joka ravistelee. On vain opittuja ihmisläksyjä, kaunista ja siloteltua puhetta, oman kirkon kehumista - kaikkea tavanomaista. Aivan kuin Jesajan aikana lukutaidoton sanoi "enhän minä osaa lukea" (Jes.29:12), samoin tänä aikana voi huomata, että sananjulistajat eivät osaa lukea.
Tällä tarkoitan sitä, että sana ei aukea, ei puhuttele, siitä puuttuu voima ja hengen voitelu.

Voihan tämä tapahtua minullekin. Eihän tällainen kuiva aika voi olla koskettamatta. Emme säästy vaikutteilta - hyviltä eikä huonoilta. Mutta juuri siksi voisi olla aika ottaa pois säkki päästä. Olisi aika alkaa kuunnella. Kehitys kuitenkin menee jompaan kumpaan suuntaan - joko aistit herkistyvät Jumalan puheelle tai ne turtuvat, silmät muurautuvat umpeen, korvat kuuroutuvat. Jos aistit turtuvat, se johtaa sydämen paatumiseen.

Olen huomannut ilmiön, jota en aiemmin elämässäni ollut kohdannut: ihmisiä, joita ei saa kuulemaan mitään. Jos heille huutaa, he loukkaantuvat. On ihmisiä, joiden silmät eivät näe yhtään mitään, vaikka kuinka tyrkyttäisi silmälaseja tai suurennuslasia ja sanoisi vielä varmuudeksi "katso nyt!" On ihmisiä, jotka eivät käänny parannukseen, vaikka mitä tekisi. He eivät kaikesta päättäen edes ymmärrä koko sanaa. Pahinta on, että joukossa on uskovia. Ainakin ihmisiä, jotka haluavat antaa itsestään julkisen kuvan kristittyinä. Ja on kristillisenä mainostettuja mediatahoja, jotka suoltavat politiikkaa ja pötypuhetta.

Rohkaisevaa tässä on se, että voimme tietoisesti kääntyä pois väärältä tieltä, lopettaa virran mukana seilaamisen ja ottaa todellakin säkin pois päästä. Jos palaamme alkulähteelle Jeesuksen tykö ja Jumalan puhtaan sanan ääreen, emme ole niin haavoittuvia kaikenlaiselle inhimilliselle vaikuttamiselle, maailman alkuvoimien vellomiselle, mielikuvamainonnalle ja mediahysterialle.
Voimme tyynesti arvioida kaikkea ja säilyttää mielenrauhamme keskellä tätä ajan myrskyä, keskellä hengellistä kuivuutta. Voimme huolehtia siitä, että aistimme toimivat. Voimme kasvaa uskossa ja päästä aikuisuuteen, josta Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo:

Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan. Hepr.5:14.

Sairaus kääntyy voitoksi

Kirjoitan tämän sinulle, joka olet tänä päivänä sairaana. Sairastaminen kuuluu elämän normaaliin kulkuun. Muistan kuinka itse sairastin jo pienestä pitäen ja lapsuuteni varhaisimpia muistoja on se, kun söin erästä hyvänmakuista lääkettä anemiaani.

Jeesuksestakin sanotaan, että: Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Jes.53:3-4.

Uskovan ihmisen sairastaminen ei ole merkki siitä, että kyseisen henkilön uskonelämässä olisi jotakin vikaa. Sairaus ei ole rangaistus. Joissakin hengellisissä piireissä, mm. uskon sanan liikkeessä, saatetaan edellyttää, että Jumala parantaa kaikki sairaat. Sitten jos niin ei tapahdu, vika on tietenkin sairaassa itsessään. Häneltä kun puuttuu uskoa.

Eräässä kohdassa kerrotaan, että Jeesuskin sairasti julkisen palvelutyönsä aikana (Luuk.4:23). Paavali, jonka kautta moni parantui, joutui jättämään Trofimoksen sairaana Miletokseen (2.Tim.4.20). Paavali itse kärsi sairaudesta, jota ei tarkemmin määritellä (Gal.4:13).

Ymmärrämme siis, että sairaus kuuluu elämään ja ymmärrämme myös, että Jumala voi parantaa sairaan. Sairaus voi vetää ihmisen lähemmäksi Jumalaa. Näin Jumala voi kääntää pahan hyväksi. Hän voi myös sairauden kautta kasvattaa ihmisen uskoa:

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. 2.Kor.4:16.

Moni sairaus, joka on tullut osakseni tai perheeni jäsenen osaksi, on ollut uskon koetus – vaikea sellainen – mutta myös sairaudesta selviytyminen on ollut uskon vahvistumiseksi. Luottamusta Jumalaan on taottu kuumien ahjojen kautta Jumalan sanan vasaran alla, Kristus-alasimella, mutta jälkeenpäin se on aina tuntunut arvokkaalta kokemukselta.

Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden. Hepr.12:11.

Ole turvallisella mielellä, Herra parantaa sinut. Hän huolehtii, että sinä tulet terveeksi jälleen.