Ensirakkauden menettäminen on sikäli petollista, että sitä ei itse huomaa. On hankala tajuta, että on liukunut pois Jumalan läheisyydestä. Niin on vain tapahtunut vähitellen ja huomaamatta.
Havahtuminen todellisuuteen voi tulla yllättäen, kun maailman levottomuus ympärillämme saa meidät tuskastumaan. Mielentilamme voi puhua meille karua kieltään ja lopulta tajuamme, että olemme etääntyneet Jumalasta ja hengelliset asiat eivät enää kiinnosta - tai eivät kiehdo meitä kuten ennen.
Herääminen todellisuuteen on yksi asia ja uudistuminen toinen. Miten oikein voi löytää ensirakkauden uudestaan?
On varmasti tarpeen tehdä analyysi elämäntilanteesta ja inventoida ne asiat, jotka vieroittavat Jumalasta. Joskus voi olla tarpeen tehdä parannusta synnistä, mutta aina ei voi tunnistaa sellaista. Ensirakkauden menettämisessä ja penseyden tilaan joutumisessa ei välttämättä ole kysymys mistään räikeästä teosta tai rikkeestä - vain jostakin välinpitämättömyydestä tai laiskuudesta, kiinnostuksen suuntautumisesta muihin asioihin. Ne muut asiat eivät välttämättä ole pahoja, mutta ne vievät vain aikamme ja huomiomme. Perussääntöhän oli, että meidän tulisi omistaa 10% ajastamme Jumalalle, siis noin puolitoista tuntia päivässä. Lipsuminen siitä voi tapahtua hyvin huomaamattomasti, kun ajan vie matkailu tai mökkeily tai muu sellainen. Harrastukset voivat varastaa meiltä sen ajan, joka piti omistaa Herralle. Jäämme helposti TV:n ääreen, kun olisi pitänyt lukea sanaa ja rukoilla.
En ollenkaan yritä tyhjentävästi kuvata, mitä meille tapahtuu, kun liukuminen ensirakkaudesta vie meitä kohti maailmaa. Haluaisin pikemminkin innostaa pysähtymään, ottamaan uudestaan suuntaa kompassista ja lähtemään entistä päättäväisemmin jatkamaan uskon tietä kohti päämäärää. Päämäärä voi olla taivas, mutta niin kauan kuin olemme täällä alhaalla, päämäärämme on täyttää oma kutsumuksemme ja toteuttaa ne teot, jotka Jumala on meille valmistanut tätä aikaa varten.
Meidän tulee siis keskittyä, panna sivuun ne asiat, jotka hajauttavat huomiomme ja hidastavat matkantekoamme. On tärkeää tiedostaa elämämme tarkoitus, löytää Jumalan suunnitelma, toteuttaa kutsumus ja täyttää elämäntehtävämme. Jos nämä eivät missään vaiheessa kirkastu, on sitä suurempi vaara ajautua pois ensirakkaudesta ja päätyä penseyteen, lopulta elämään kuten muutkin ihmiset.
Hengellisen elämän kukka on herkkä kasvi. Se tarvitsee valoa ja vettä, se tarvitsee huomiota ja hoivaa. Se tarvitsee vahvat juuret, jotka pureutuvat Jumalan sanan maaperään ja kiinnittyvät Kristus-kallioon. Hoitakaamme siis sielumme puutarhaa. Emme kykene kantamaan hedelmää, jos sisäinen elämämme näivettyy.
Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. Ilm.3:21.
