keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Enpä uskonut puoliakaan

Etelän kuningatar herää tuomiolle yhdessä tämän sukupolven ihmisten kanssa ja langettaa heille tuomion. Hän tuli maan ääristä saakka kuulemaan Salomon viisautta, ja tässä teillä on enemmän kuin Salomo! Luuk.11:31.

Saban kuningatar oli samassa asemassa kuin me tänä päivänä Jeesuksen suhteen: hän sai tietää kuningas Salomosta niiden kertomusten kautta, joita hänelle kerrottiin. Emme ole tavanneet Jeesusta konkreettisesti - olemme tavanneet hänet hengessä ja kohdanneet hänen pelastavan armonsa - mutta pääosin tunnemme häntä niiden kertomusten perusteella, joita olemme kuulleet, tai niiden tekstien perusteella, joita olemme Raamatusta lukeneet. Olemme vähän kuin Saban kuningatar ennen Jerusalemiin tuloaan - tiedämme paljon, mutta emme vielä kaikkea.

Kun pääsemme taivaaseen - ja elämme toivossa, että meidät kerran ylennetään kirkkauteen, koska olemme turvanneet Jeesukseen ja hänen pelastavan armoonsa - niin olemme kuin Saban kuningatar, joka tuli käymään Jerusalemissa ja tervehtimään kuningas Salomoa. Luultavasti myös reaktiomme on silloin saman kaltainen. Kuuntele, mitä Raamattu sanoo:

Saban kuningatar sai nähdä, miten viisas Salomo oli. Hän näki myös, millaisen palatsin Salomo oli rakentanut, millaisia ruokia hänen pöydässään tarjottiin, miten hänen alaisensa asuivat ja miten palvelu oli hovissa järjestetty. Hän näki palvelusväen asut, samoin juomanlaskijat ja heidän asunsa sekä polttouhrit, jotka kuningas uhrasi Herran temppelissä. Tämän kaiken kuningatar näki, ja hän mykistyi ihmetyksestä. Hän sanoi kuninkaalle: "Totta se oli, mitä minä maassani kuulin sinusta ja viisaudestasi. Minä en uskonut niitä puheita ennen kuin nyt tulin ja näin kaiken omin silmin. Eihän minulle ole kerrottu tästä puoliakaan. Sinulla on viisautta ja kaikkea hyvää paljon enemmän kuin olin kuullut." 1.Kun.10:4-7.

Luultavasti tulemme hämmästymään kaikkea taivaan kirkkautta ja ihastelemaan kaikkea näkemäämme uudessa Jerusalemissa. Sitten päivittelemme samaan tapaan: "Miksi en voinut uskoa Raamatun ilmoitukseen täydemmin, miksi suotta epäilin? Kuinka en voinut tajuta, että kaikki se kirkkaus ja voima, josta sana todistaa, on totta? Olin hölmö, kun ajattelin, että Jumalan lupaukset ovat vain kauniita puheita ja unelmahöttöä. Jumala on lopulta niin paljon voimallisempi, suurempi ja majesteettisempi kuin osasin kuvitellakaan! Hänen kirkkautensa ja kunniansa ja voimansa ylittää kaikki ennakko-odotukseni! Hänen palvelijansa ovat onnellisessa asemassa, kun saavat kuulla hänen viisauttaan ja asua hänen asunnoissaan! Jeesus totisesti on Salomoakin paljon suurempi!"
Voimme olla varmoja, että uskomme palkitaan kerran ja saamme Saban kuningattaren tavoin ihastella, millainen kuningas meillä onkaan!

Hänen viittaansa on reiden kohdalle kirjoitettu nimi: kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra. Ilm.19:16.